Kuva: elsi salovaara

Pääkirjoitus: Kun uskoo, niin voittaa

27.5.19

Kunpa yhdessä uskomattomiin tekoihin venymisen esimerkki heijastuisi meihin kaikkiin, kannustaa Elsi Salovaara.


Elsi Salovaara Mari Lähteenmaa

Tällä viikolla koko Suomi juhlii. Leijonajoukkue teki jääkiekon MM-kisoissa teon, jota on verrattu Raamatusta tuttuun Daavid ja Goljat -tarinaan. Ja aiheesta. Altavastaaja todellakin päihitti suurempansa.

Legendaarisen rockbändi Bon Jovin sanoin: Keep the faith. Usko itseesi.

Ryhmä, jolta ei odotettu menestystä, yllätti suomalaiset – tai ainakin valtaosan meistä. Voi olla, että päävalmentaja Jukka Jalosella ja muulla joukkueen johdolla oli aavistus siitä, mihin joukkue voisi venyä. No, ehkä myös äidit ja isät uskoivat poikiinsa.

Me muut olimme tilastojen, ahkerasti kahvipöydissä jaettujen ennakkokäsitysten ja oman kansallisluonteisen pessimismimme vallassa.

Me muut olimme tilastojen, ahkerasti kahvipöydissä jaettujen ennakkokäsitysten ja oman kansallisluonteisen pessimismimme vallassa.

— Elsi Salovaara

Julkisuudessa ei ennakkoon puhuttu pääsystä mitalipeleihin, vaan oletettiin viime viikonlopun jännittävintä antia olevan europarlamenttivaalien tulosiltamien seuraamisen.

Onneksi leijonajoukkue itse uskoi itseensä ja toisiinsa. Päättäväisesti he päihittivät esteen toisensa perään.

Voitto herättää toivoa mahdollisuudesta muutokseen. Jospa yhdessä uskomattomiin tekoihin venymisen esimerkki heijastuisi meihin kaikkiin?

Helsinkiläispastori Kai Sadinmaa oli seuraamassa kansan mestaruusjuhlia pääkaupungin keskustassa. Tunnelmista Facebookiin raportoidessaan hän pohti samaa:

”Siellä ei ollut vihervassaria, ei persua, ei kokkaria, ei oikeistopopulistia, ei rikasta, ei köyhää vaan kaikki olivat yhtä. Mikä muu yhdistää kansaa niin kuin urheilu ja jääkiekon MM-voitto? – – Olisiko tämä myös sellaista hyvää ”nationalismia”? Jospa me löytäisimme kansana saman yhteisen hengen.”

Sen kummemmin jeesustelematta täytyy olla samaa mieltä pastorin kanssa.

Kirjoittaja osti pelipaitansa jääkiekon MM-kisoista Helsingissä vuonna 2012.
Lähetä viesti: elsi.salovaara@rauhantervehdys.fi

Anna palautetta pääkirjoituksesta

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä