Vakiopaikat katosivat kirkosta, mutta eivät kokonaan

3.5.19

Eduskunnassa puhuttaa juuri nyt suuren salin istumajärjestys. Kirkkosaleissa ei virallisia penkkijärjestyksiä ole, mutta moni hakeutuu mielellään tutulle paikalle vakioriviltä eikä kehotus saapua kirkon etuosaan olisi mieluinen.


Riitta Hirvonen Kirkon kuvapankki

Eduskunnassa kiistellään parhaillaan suuren salin istumajärjestyksestä. Kaavaillut muutokset eivät miellytä kaikkia edustajia.

Tarkka istumajärjestys – vai pitäisikö sanoa penkkijärjestys – on tuttu asia myös kirkossa, kirkon historiasta satoja vuosia sitten. Jumalanpalveluksissa oli tuolloin miehille ja naisille omat penkit. Mitä lähempänä kuoria penkki sijaitsi, sitä arvokkaampi paikka oli. Tarkka järjestys määritteli, missä istuivat arvohenkilöt, papit, pormestari, raatimiehet, kauppiaat, käsityöläiset, talolliset ja työläiset.

Palvelusväki istui jäännöspaikoilla.

Tänä päivänä tällaiselle penkkijärjestykselle jumalanpalveluksessa voidaan rauhassa hymähtää, mutta aivan sikin sokin kirkkovieraat eivät tunnu istuvan nykyisinkään. Itse asiassa aika monella aktiivisesti kirkossa käyvällä on oma lempipaikkansa kotikirkossa. Sinne astellaan mielellään eivätkä papitkaan osaa arvailla, miksi juuri kyseinen paikka houkuttelee.

Takana on hyvä olla, ajattelee moni suomalainen

Kiimingin seurakunnan kappalainen Olavi Isokoski tietää, mistä päin kirkkoa löytyy useimman kirkkovieraan vakiopaikka.

– Suomalainen istuu mielellään kirkon takaosassa eikä tykkää, jos pappi tai suntio hätyyttelee tulemaan etuosaan, hän kertoo kokemansa perusteella.

Vaikka Ylikiimingissä asuva Isokoski tuntee hyvin seurakuntalaisensa, ei hän osaa kertoa, millaiset asiat määrittävät ”oikean” paikan löytymistä. Sen hän tietää, että asian merkitystä ei ole syytä vähätellä.

Vaikka osalla ihmisistä on kirkoissa mieluinen oma paikka, korostaa Isokoski, ettei messussa voi koskaan istua väärään kohtaan,  jonkun toisen paikalle.

Hyvältä tuntuvan paikan löytäminen, vaikka siten pylvään takaa, on tärkeää, jotta ihminen pääsee rauhoittumaan messussa ja olo tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Jos täydessä kirkossa joutuu istumaan esimerkiksi väkijoukon keskelle, jumalanpalvelusta saattaa olla vaikea viettää loppuun saakka. Väen paljous ja outojen ihmisten läheisyys eivät tunnu kaikista hyvältä.

– Ja jos joku poistuu kesken messun, ainakin minä säikähdän ja mietin, mitä oikein sanoinkaan, Isokoski toteaa.

Limingan seurakuntapastori Markku Tölli toteaa vakiopaikoista ja vakiopenkeistä, että ”ani harvoin ne ovat kirkon etuosassa”. Isokosken tavoin Tölli puolustaa ihmisten halua hakeutua kirkoissa hyvältä tuntuville paikoille.

– Helpolla en kehottaisi ketään istumaan muualle. Sellaiseen pitäisi olla todella hyvä syy. En muista, että itse olisin sellaista tehnyt.

Tölli on havainnut, että pariskunnilla ei ole aina sama ajatus hyvästä istumapaikasta. Sitä saatetaan vaihtaa, yleensä toinen istuisi mieluummin lähempänä kirkon etuosaa.

– Mutta kirkossa saa liikkua, vaikka kesken jumalanpalvelusta. Tilaa yleensä on, hän toteaa.

 

Mitä ajatuksia tämä juttu sinussa herättää? Onko sinulla lempipaikkaa kirkossa? Anna meille palautetta.

 

Lue lisää aiheesta:

Kiimingin seurakunta Kirkko ja usko Limingan seurakunta Näkemyksiä Yleinen