Kuva: Elli Laitinen on Tuiran seurakunnan vapaaehtoinen.
Elli Laitinen on mukana Tuiran seurakunnan lauluystävissä säestäjänä. Laulavaa porukkaa hän kuvailee mahtavaksi.

Elintärkeitä ihmisiä: vapaaehtoiset

13.6.19

Mitään toimintaa ei pitäisi aloittaa ilman vapaaehtoisia. Tätä tähdennetään kirkon vapaaehtoistyötä selvittäneessä raportissa.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

– Tartuin asiaan, kun Rauhan Tervehdyksen ilmoituksessa oli konkreettinen pyyntö: hoivakodeissa asuvien muistisairaiden laulattajiksi kaivattiin uusia vapaaehtoisia, lauluystäviä.

– Ilmoituksessa oli puhelinnumero ja sähköposti, johon saatoin kirjoittaa kiinnostukseni. Kohta minuun otettiin yhteyttä Tuiran seurakunnasta, kertoo oululainen Elli Laitinen.

Laitinen on säestänyt pianolla lauluja ikänsä, aina, kuten hän itse sanoo. Siksi musiikillinen vapaaehtoistoiminta muutama vuosi eläkkeelle jäämisen jälkeen tuntui omalta.

Mieluinen harrastus lauluystävät on varmasti Laitiselle ollutkin. Aloittamisesta on kulunut seitsemisen vuotta, eikä hän ole luopumassa vapaaehtoispestistä, josta saa itselleen mielihyvää.

– Aina en jaksaisi lähteä liikkeelle mutta kun tulen takaisin, huomaan, että musiikkituokiot ovat virkistäneet minua. Olen ehkä antanut ihmisille jotakin mutta olen myös itse saanut paljon.

Vapaaehtoiset ovat kirkolle elintärkeitä

Kirkossa on pureuduttu viime vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Kuten organisaatioissa tavataan toimia, asiaan keskittyi erityinen työryhmä.

Ryhmän loppuraportissa painotetaan, että vapaaehtoistoiminta on kirkolle elintärkeää. Seurakunnat elävät jäsentensä kautta.

Vaikka näin on, raportissa todetaan: Tästä huolimatta työntekijät tekevät paljon sellaista, minkä vapaaehtoisetkin voisivat tehdä. Vapaaehtoiset kutsutaan usein vasta suorittamaan tehtäviä, jotka työntekijät ovat suunnitelleet.

Seurakunnissa on tieto siitä, että esteenä toisenlaiselle tavalle toimia eivät ole aina työntekijät. Moni haluaa pikemminkin palveluita työntekijöiltä kuin tilaa toimia itse.

Vapaaehtoistoiminnan raportti perehtyy keinoihin, joilla vapaaehtoisuus saadaan kasvuun. Siihen päästään muun muassa näin: seurakunnan tiloja annetaan jäsenten oma aloitteiseen toimintaan. Kirkkoja kehitetään avoimiksi ja monikäyttöisiksi yhteisöjen keskuksiksi.

Ryhmä on itsenäinen, työntekijä vapautuu muualle

Elli Laitinen ja lauluystävät ovat saaneet alusta saakka ”tilaa” toimia itsenäisesti vapaaehtoisina. Tuiran diakoniatyöntekijä antaa ryhmälle aikataulut, milloin vierailut hoivakodeissa ovat. Laitinen on kerännyt valmiiksi erilaisia laulupaketteja – muun muassa vuodenaikoihin liittyviä lauluja – ja ne ovat suureksi avuksi vierailuilla.

Laulumonisteiden teossa seurakunnan apu on ollut kallisarvoista, Laitinen sanoo.

– Vierailumme aluksi saatan lukea runon ja sitten laulamme tuttuja lauluja. Olen tehnyt työni opettajana, joukon edessä oleminen ei ole minulle vierasta.

– Diakoniatyöntekijä kysyi alkuaikoina, pärjäämmekö ilman häntä. Sanoin, että kyllä me pärjätään.

Laitisella on selvä näkemys, mikä helpottaa mukaan lähtemistä vapaaehtoistoimintaan.

– Tehtävän pitää olla selvästi kuvailtu ja ilmoituksessa numero tai jokin muu tieto, miten osallistuminen onnistuu. Tarkka tieto on kuin ripa, johon voi tarttua. Kaikki vapaaehtoistehtävät olisi hyvä olla selvästi esillä oman seurakunnan nettisivuilla.

Virheiden tekeminen ei saisi pelottaa

Loppuraportin mukaan ideointia, suunnittelua ja toteutusta pitää tehdä vapaaehtoisten ja työntekijöiden yhteistyönä. Mitään uuden toiminnan suunnittelua ilman vapaaehtoisten osallistumista ei pitäisi aloittaa.

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo kommentoi loppuraporttiin liittyen kirkon vapaaehtoistyötä näin:

– Seurakuntaan on tärkeä luoda ilmapiiri, jossa vapaaehtoiset rohkaistuvat ottamaan tehtäviä vastaan ilman pelkoa virheiden tekemisestä. Ilmapiirin tulee olla kannustava.

– Vapaaehtoistehtäviä täytyy muotoilla ja kehittää sekä sopivia ja kiinnostavia jopa tuotteistaa.

 

Millaisia ajatuksia tämä juttu herätti sinussa? Kerro terveisesi toimitukselle.

 

Tarkka tieto on kuin ripa, johon voi tarttua.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä Tuiran seurakunta