Myös kirkon julkisivu kaipaa kipeästi korjausta.

Kirkon remontti alkoi Tyrnävällä

19.6.19

Toiminnat jatkuvat kirkossa ennallaan, tulevana lauantaina ja sunnuntaina jumalanpalvelukset pidetään kello 10.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Tyrnävän kirkon remontti on alkanut tällä viikolla. Seurakunnasta kerrotaan, että korjaustöiden alkuvaiheessa puhdistustyöt voivat aiheuttaa melua ymäpristöön.

Remontista huolimatta kirkossa toiminta jatkuu normaalisti.

Tyrnävän 1870-luvulla rakennettu kirkko on kirkkolailla suojeltu kohde, joten korjaustyöt tehdään Museoviraston ohjeistamana ja valvomana.

Tämän vuoden remonttien ajaksi kirkkoa ei todennäköisimmin tarvitse sulkea pois käytöstä, mutta ensi vuonna kirkkoa korvaa Tyrnävän seurakuntatalo.

Tyrnäväläiset saivat keväällä Kirkkohallitukselta 1,5 miljoonaa kirkon korjaukseen. Taloudellinen avustus on tarpeen, sillä vuonna 1873 valmistunutta puukirkkoa remontoidaan kaikkiaan  2,6 miljoonalla eurolla.

Vaikka avustussumma oli ilahduttavan suuri, seurakunta tarvitsee myös lainarahaa.

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Tyrnävän seurakunta Yleinen