Pohjois-Suomen rautatieharrastajien Raimo Salo, Unto Huovinen ja Markku Tynjälä jaloittelevat ennen matkan alkua.

Lättähatussa on tunnelmaa

11.6.19

Tuiran seurakunnassa kevätkausi päätettiin historiaa tihkuvaan junamatkaan Oulusta Muhokselle ja takaisin. Toimittaja hyppäsi mukaan kyytiin.


Teksti ja kuvat: Elsi Salovaara

Vettä ripsii ja rautatieaseman laiturille muodostuu isoja rapakoita. Konduktöörit Raimo Salo, Unto Huovinen ja Markku Tynjälä seisoskelevat junan vieressä. Kello on 9.30, joten kaikki lienevät jo kyydissä?

Toivotettuaan viimeisetkin tulijat tervetulleiksi Tuiran seurakunnan järjestämälle matkalle lapsi- ja perhetyön sihteeri Anu Hannula astuu junaan viimeisenä.

Lättähatussa on kolme vaunua. Tunnelma on tiivis, ja nuorimmat matkustajat ovat vauvaikäisiä, vanhimmilla mittarissa on yhdeksäs vuosikymmenen.

Yksi heistä on Tuulikki Honkala, joka on kokenut melkoisen yllätyksen – samoin kuin hänen vieressään istuva Ritva Wunsch. He eivät nimittäin ole tavanneet toisiaan vuosikymmeniin.

– Niin, mehän oltiin silloin nuoria, kun viimeksi nähtiin, he nauravat.

Nyt rouvat ovat törmänneet toisiinsa ihan sattumalta. Sen verran olivat kasvotkin vanhenneet, että he tunnistivat toisensa varmasti vasta nimet kuullessaan. Kännykät kaivetaan esiin, ja vaihdetaan numeroita, jotta yhteys ei nyt katoaisi niin helposti.

Niin, mehän oltiin silloin nuoria, kun viimeksi nähtiin.

Tuulikki Honkala ja Ritva Wunsch

Herkkuja kaupan euron hinnalla

Viereisellä penkillä istuu puolitoistavuotias Eevi Ulvi äitinsä Marika Ulvin kanssa. Kaksikko on kulkenut Koskelan perhekerhossa viikoittain kevään ajan. Siellä kuultiin myös tulossa olevasta lättähattumatkasta.

– Eevi täytti marraskuussa vuoden, ja kaipaa jo tekemistä ja leikkiseuraa. Perhekerho on ollut meille juuri sopiva paikka, Marika Ulvi kertoo.

Pussi rapisee ja esiin nousee Eevin herkkuja: kuivattuja omenasiivuja. Matkanteossahan parasta onkin eväiden syönti.

Sen tietävät myös matkanjärjestäjät. Heti lapsille omat matkaliput jakavan konduktöörin, nuorisotyöntekijän pestistä jo eläköityneen Jukka ”Käkkärä” Kärkkäisen perässä nimittäin saapuvat myyntijoukot.

Tuiran seurakunnan lähetyssihteeri Tarja Oja-Viirret ja nuorisotyönohjaaja Matti Ketola kauppaavat isosta kassista herkkuja Missionuorten tulevan Afrikan-matkan hyväksi. Valikoimissa on kahdenlaisia pillimehuja, suklaata, tikkareita ja muita herkkuja.

Ikkunoista näkyviä maisemia värittävät vesirannut. Niitä on hyvä tuijotella, kun herkkukassin kierrettyä vaunuissa rapina ja ryystäminen lisääntyvät.

Muhoksella on monta menokohdetta

Vettä ripsii yhä, kun saavutaan määränpäähän.

– Ei taidatakaan mennä nyt leikkipuistoon, eräs äiti tuumii naurahtaen saatuaan lastenrattaat keskimmäisestä tavaravaunusta.

Juna-asemalta joukko lähtee virtana kohti keskustaa – osa kuulostaa olevan menossa kahvilaan, osa vaateostoksille ja loput kirppikselle tekemään löytöjä.

Kovin isolle kierrokselle ei ole aikaa, sillä Anu Hannula muistuttaa lähtijöitä, että takaisin on oltava tunnin päästä. Koko reissulle on varattu aikaa kolme tuntia.

Niinpä töppöstä laitetaan toisen eteen. Torilla pysähdytään ihastelemaan suihkulähdettä – vaikka taivaaltakin tulee vettä, pulahdus altaaseen näyttää houkuttavan perheen pienimpiä.

Eväitä ja päikkärien kaipuuta

Tunnin jälkeen väki astelee takaisin asemalle. Lastenrattaat pakataan tavaravaunuun ja matkustajat hyppäävät kyytiin.

Kun junan kone käynnistyy paluumatkalle, sen kova ääni ei kuulostaa enää ihan niin yllättävälle. Tulomatkalla jo huomattiin, että puheen volyymia on nostettava, jotta juttu vieruskaverien kanssa sujuu.

Ja sujuuhan se. Myös paluumatkalla huolehditaan tankkauksesta ja myydään herkkuja kassista. Hugo Similällä on myös nälkä, joten äiti Hanne Similä syöttää hänelle matkalle tehtyjä eväsleipiä. Molemmille matka lättähatussa on ensimmäinen. Reissu otetaan elämysmatkailuna.

Konduktööri Kärkkäinen saapuu taas kierrokselle. Hän tarjoaa mahdollisuutta ostaa komea jääkaappimagneetti lättähatun kuvalla, hinta vain 5 euroa. Moni kaivaa heti kukkaroa esiin, meneehän tuotto rautatieharrastajille ja lättähattujen kunnossapitoon.

Vuoden ja 7 kuukauden ikäisellä Oskari Sauvolalla lupsuvat silmät pehmeällä penkillä istuessa. Olisi päiväuniaika. Oulun rautatieasemalle palatessa pikkumies on kuitenkin taas iskussa ja vipeltää menemään putkin laituria.

Vettä sataa. Joinakin päivinä sitä tuntee tavallista voimakkaammin sen, että jotkin asiat pysyvät ennallaan.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Tuiran seurakunta