Aimo Mäki (vas.), Merja Ollila, Mari Tiekstra, Armi Häyry, Mikko Ylävaara sekä Minna Andersson ovat valmistelemassa Koskelan juhannusjuhlaa. Joukko kaipaa mukaan lisää tekijöitä.

Perinteikäs juhannusjuhla syntyy vapaaehtoisten avulla

12.6.19

Myös tulevana juhannuksena tarvitaan talkoolaisia, kertoo Koskelan juhannusjuhlien järjestelyissä mukana oleva tuiralaispastori Mari Tiekstra. Mukaan talkoolaiseksi ennättää tulla vielä aattoiltapäivänä.


Parisen viikkoa ennen juhannusaattoa Tuiran seurakuntasalissa on käynnissä tsekkaus keskikesän juhlaa varten Koskelassa. Ketkä järjestävät seurakuntakodin pihalle penkit? Kuka tuo teltat ja makkarat? Kuka ryhtyy liikenteenohjaajaksi?
Viimeinen kysymys on erityisen tärkeä, sillä seurakuntakodin läheisyydessä Koskelassa on rajoitetusti parkkitilaa.

Talkoolaisia on aina tarvittu, niin myös nyt

Perinteikäs juhannusjuhla on järjestetty Koskelan sijaan vuosikymmenten ajan – nyt jo myydyssä – Oulun seurakuntien leirikeskuksessa Hietasaaressa. Juhla on yksi seurakuntien vanhimpia yhtäjaksoisia tapahtumia.
Eläkkeellä oleva pastori Pasi Kurikka osaa kertoa, että ensimmäinen juhannusjuhla oli 1979.
– 1980-luvulla pidettiin muutaman vuoden tauko, mutta 90-luvulta saakka suosittua tapahtumaa on järjestetty säännöllisesti. Parhaimmillaan illassa on ollut mukana lähes parisen sataa osallistujaa, Kurikka selvittää.
Juhlan viettämisen ovat aina varmistaneet talkoolaiset. He ovat olleet korvaamattomia, jotta kaikki saavat ruokaa ja juomaa sekä sateen sattuessa suojan päällensä.
Myös tulevana juhannuksena tarvitaan talkoolaisia, kertoo juhlien järjestelyissä mukana oleva tuiralaispastori Mari Tiekstra.
Mukaan voi ilmoittautua etukäteen Tiekstralle tai tulla aattona paikalle Koskelaan kello 15. Juhla alkaa kello 18. Talkoolaisille varataan ruokaa. Tämä on tsekkauslistan yksi tärkeä huolehdittava asia.

Uudistuksia tulossa, mutta varovaisesti

Mari Tiekstra haluaa olla varovaisesti uudistamassa perinteikästä juhlaa.
Vuosikymmenten ajan iltaan ovat kuuluneet pappien puheet. Pappi puhuu tälläkin kertaa mutta enää puheet eivät kestä kolmea varttia.
Pasi Kurikka muistelee, että joskus puheita oli juhannusaattona neljäkin eivätkä puhujat pitäneet kiirettä lopettaa.
Nykypäivään sellainen ei sovi, tietävät juhlan järjestäjät. Aikaa varataan muun muassa ihmisten omille juhannusmuistoille ja lähetystarinoille Keski-Aasiasta.
Kuten aiemminkin, tuleva juhannustapahtuma alkaa lipunnostolla. Silloin kello on tarkasti kuusi.
– Olen tavannut juhannusaattona useita sellaisia kaupunkilaisia, joita en muuten tapaa mutta aina juhannuksena kyllä. Moni kokee illan matalan kynnyksen tapahtumaksi, Kurikka kertoilee.

 

Poimintoja juhannuksen ajalta

Koskalan seurakuntatalossa perinteiset juhannusjuhlat ovat 21.6. kello 18–20 satoi tai paistoi. Ohjelmassa on muun muassa yhteislaulua, hartaus ja makkaranpaistoa, lapsille omaa ohjelmaa. Lähetystyöntekijät kertovat työstään Keski-Aasiassa. Syötävää saa kolmella eurolla. Käteistä kannattaa varata mukaan. Tapahtuman tuotto menee lähetystyölle. Lisätietoa Mari Tiekstra, p. 040 6416 776

Hintan seurakuntatalolla vietetään perheiden juhannusjuhlaa keskiviikkona 19.6. kello 10–13. Perheitä kutsutaan mukaan pihapiknikille. Ohjelmassa on yhteistä tekemistä. Mukaan kannattaa ottaa omaa grillattavaa nuotiolle. Tarjolla on pientä purtavaa.

Muhoksen Koortilassa on torstaina 20.6. kello 18 aatonaaton laulajaiset ja makkaranpaistoa.

Seurakunnissa vietetään juhannuksena myös jumalanpalveluksia. Esimerkiksi Oulunsalossa on Kansanlaulukirkko juhannuspäivänä 22.6. kello 12 museolla. Jumalanpalveluksista voi lukea Rauhan Tervehdyksestä http://www.rauhantervehdys.fi

Lue lisää aiheesta:

Tuiran seurakunta Yleinen