Lainaus Ylen MOT-ohjelman uutispätkästä: Yhä huonompikuntoiset vanhukset asuvat kotona, kotihoidossa olevat vanhukset ovat piilossa, hoidon valvonta on sattumanvaraista, kotihoitajia on liian vähän, lääkkeitä jää antamatta ja kotikäyntejä tekemättä.
Valitettavasti uutisaiheet eivät yllätä. Saharan eteläpuolisessa afrikkalaisessa yhteiskunnassa käytännössä lähes viimeiset 20 vuotta eläneenä voin todeta, että vanhustenhoito on yksi silmiinpistävimmistä eroavaisuuksista hyvinvointi-Suomeen.
Eihän koko kuva täälläkään niin ruusuinen ole.
— Saara Kalaluka
Vaikka totta on esimerkiksi se, että matalan eliniän odotteen vuoksi vanhuksia on Afrikassa Suomea vähemmän ja sosiaalisen turvaverkon repeäminen on osin todellisuutta myös täällä kaupungistumisen ja modernisaation myötä, en silti ole vielä missään törmännyt ensimmäisenkään vanhainkotiin tai yhteenkään ammattilaiseen vanhustenhoitajaan.
Eihän koko kuva täälläkään niin ruusuinen ole: köyhyyttä, sairautta, perheen tai suvun riitoja, yhteen sopimattomia persoonallisuuksia. – Mutta siitä huolimatta: vanhukset hoidetaan perhepiirissä, kodeissa, mikä tarkoittaa että vanhus ei jää yksin.
Paitsi että perhepiirissä huollettuna vanhuksille (tämäkin on tietenkin suomalaisittain epäkorrekti termi?) taataan ennen kaikkea arvokas vanhuus, on sukupolvien rinnakkaiselo myös terveellistä lapsille.
Olen taipuvainen ajattelemaan että monia suomalaisessa yhteiskunnassa läsnä olevista nuorten ongelmista voitaisiin hoitaa – tai ehkäpä jopa ennaltaehkäistä – palaamalla ydinperheitä laajempaan perheyhteyteen. Kuka kääntäisi kellot taaksepäin?
Kirjoittaja koordinoi Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyötä eteläisessä Afrikassa
Anna palautetta tekstistä täällä