Puolet yläluokkien pojista ja kolmasosa tytöistä ei lue koskaan kirjoja vapaa-ajallaan. Kymmenen prosenttia nuorista päättää peruskoulun niin huonolla lukutaidolla varustettuna, että heillä ei ole valmiuksia pärjätä myöhemmissä opinnoissa.
Rippileiri alkaa sillä, että seurakunta antaa jokaiselle nuorelle Raamatun käteen. Yhdessä meillä on viikko aikaa oppia lukemaan sitä ja löytää Raamatusta merkityksiä.
Aiemmin se on tarkoittanut sitä, että Raamattu tulisi tutuksi, sen lukemisesta voisi tulla tapa ja sieltä osaisi etsiä vastauksia oman elämän merkittäviin kysymyksiin.
Nykyään se tarkoittaa myös sitä, että osa nuorista tarvitsee Raamatun lukemisessa apua ymmärtääkseen esimerkiksi, mitä Pyhä Henki tekee. Mitä nuori ymmärtää vaikkapa tästä Roomalaiskirjeen kohdasta: ”Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja”?
Ilman lukutaitoa on vaarassa jäädä ilman Elämän Sanoja.
Kuvainnollisista asioista on vaikea lähteä puhumaan, jos nuori ei hahmota tekstistä edes kirjaimellista merkitystä.
Vaikeus ymmärtää luettua on iso haaste, jos rippikoulussa pitäisi ehtiä puhua myös siitä, mitä heikkouksilla tarkoitetaan ja mitä on Pyhän Hengen tuoma apu.
Raamattu ei ole helppo kirja. Se on täynnä vieraita sanoja ja kulttuurisia tapoja sekä vertauskuvia ja tulkintaa vaativia lauseita – puhumattakaan haasteesta, jonka se antaa ihmisen sisimmälle.
Kun mukaan otetaan vielä kotien vähenevä kristillinen kasvatus, tuntee rippikoulun opena välillä antavansa nuorille Raamatun äärellä epäreilun vaikean tehtävän.
Nuorten heikkenevän lukutaidon olisi vihdoin syytä herättää todellista huolta yhteiskunnassa, sillä syrjäytymisvaara on todellinen. Tätä samaa huolta pitää kantaa myös kirkossa, sillä ilman lukutaitoa on vaarassa jäädä ilman Elämän Sanoja.
Kirjoittaja on Oulunsalon seurakuntapastori
Lue kirjoittajan muita kolumneja:
Anna palautetta kolumnista täällä