Riitta Vesala on työskennellyt vanhuspalveluissa pitkään. Hän kertoo kohdanneensa työssään tilanteita, joissa vanhus ei uskalla kertoa hoitajille totuutta elämästään – edes rakkaasta puolisostaan.
– Kumppani voidaan esitellä kaverina, eikä elämänkumppanina. Ei ole mukava tunne, jos ei voi tunnustaa vierellä elävää rakkainta ihmistä ja ihmissuhdetta totuuden mukaisesti, vaan joutuu verhoamaan sen joksikin muuksi.
Vesala työskentelee Mäntykodissa toimivassa Kotiväki-hankkeessa, jonka tavoitteena on vanhusten kaltoinkohtelun ehkäisy ja ikääntyneiden vertaistoiminnan kehittäminen.
Turvatakseen tasa-arvoisen vanhenemisen myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville niin sanotuille sateenkaarisenioreille Kotiväki-hanke järjestää tulevalla viikolla erityisen vanhustyön seminaarin yhteistyössä Oulu Priden ja Seta ry:n kanssa. Tilaisuuden teema on turvallinen ja tasa-arvoinen vanhuus.
Järjestäjät toivovat tilaisuuden auttavan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia senioreita elämään omaa elämäänsä myös ikääntyessään.
– Nuoremmat ikäluokat ovat jo ”tulleet kaapista” ja uskaltavat paremmin elää oman näköistä elämää. Kotiväki-hanke toivoo, ettei tarvitsisi ”mennä takaisin kaappiin”, sitten kun tulee vanhuspalveluiden asiakkaaksi, Vesala sanoo.
Ennakkoluulot kuriin tiedolla
– Seksuaalisuus yleensäkin on usein ikäihmisille vielä tabu. Puhetta ikäihmisten seksuaalisuudesta ja seksuaalivähemmistöistä tarvitaan paljon lisää, Vesala sanoo.
Hän toivoo tulevan tilaisuuden avaavan keskustelua aiheesta, josta usein vaietaan.
Vesala kertoo, että tietoa ikäihmisten seksuaalisuudesta ja seksuaalivähemmistöistä on vähän, ja tähän tietoon liittyy myös paljon ennakkoluuloja ja väärää tietoa – niin vanhustyön ammattilaisten kuin ikäihmisten itsensä parissa.
– Keskustelutilaisuuden tarkoitus on tuoda esiin erityisesti sateenkaarisenioreiden itsensä ajatuksia siitä, millaista turvallinen ja tasa-arvoinen ikääntyminen on.
– Mielestämme tilaisuus palveleekin hyvin niin ikäihmisiä itseään kuin ammattilaisia, Vesala sanoo.
Toiveissa on avoimempaa keskustelua
Vanhustyön asiantuntijana Riitta Vesala näkee tietoisuuden puutteen johtuvan osittain siitä, että vanhustyötä käsittelevä keskustelu on jumittunut kaavoihinsa.
– Pitkään on keskitytty esimerkiksi hoitajamitoitukseen, minkä seurauksena muut ilmiöt, kuten seksuaalisuus ja seksuaalinen suuntautuminen, ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Vaikka sateenkaarivanhukset ovat marginaalissa, on aihe silti Vesalan mielestä tärkeä.
– Koska vanhusikäluokat ovat suuria, niin marginaalinenkin ilmiö saa suuressa joukossa isommat mittasuhteet, hän sanoo.
– Toivomme, että tälle aiheelle löytyisi jo tilaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Vanhustyön seminaari järjestetään osana Oulu Pride -tapahtumaviikkoa torstaina 8. elokuuta kello 13–15 ODL:n Wegelius-salissa (Albertinkatu 16).
Tarkoitus on tuoda esiin erityisesti sateenkaarisenioreiden itsensä ajatuksia siitä, millaista turvallinen ja tasa-arvoinen ikääntyminen on.
—Riitta Vesala
Mitä mieltä olet tilaisuudesta? Lähetä palautetta.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös:
Pride-viikolla järjestetään myös Sateenkaari-hartaus. Hartauden teemana on yhdenvertaisuus. Tilaisuus järjestetään Oulun tuomiokirkossa sunnuntaina 11.8. kello 13–13.30.
Lue lisää Pride-viikon tapahtumista Oulu Priden verkkosivuilta osoitteessa http://www.oulupride.fi/