Pääkirjoitus: Kesämietteitä

30.7.19

Pauli Niemelän kokemuksen mukaan lomalla syntyy monia hyviä ideoita, joita kannattaa arjen alkaessa tuoda rohkeasti esille.


Pauli Niemelä Sanna Krook / Oulun seurakunnat

Loma. Neljä merkitsevää kirjainta. Olemme etuoikeutettuja, kun saamme viettää lomaa ja vielä palkallisena. Suomen lyhyessä kesässä moniviikkoinen loma tuntuu jotenkin erityiseltä. Monen mielestä, jos valittavana on palkan korotus tai loman pidennys, jälkimmäinen voittaa. Niinpä moni on vaihtanut lomarahoja vapaiksi, mikäli se on ollut työn kannalta mahdollista.

Mutta seurakunta ei voi laittaa suljettu-lappua luukulle. Lapsia kastetaan, rippikoululeirejä pidetään sekä häitä ja hautajaisia vietetään kesälläkin. Lomalaisenakin on hienoa tutustua kirkkoihin, osallistua jumalanpalveluksiin ja kuunnella hienoa kesämusiikkia. Työntekijät vuorottelevat lomalla ja työvuorossa olevat kantavat vuorollaan työn kuormaa.

Lomalla voi unohtaa arjen työn. Mutta lomalla voi syntyä uusia ideoita ja voi saada uusia sytykkeitä omaan työhön. Lomaillessa kotimaassa tai ulkomailla näkee erilaisia kirkkoja ja aistii seurakuntien elämää. Moni hyvä idea on syntynyt lomaillessa.

Työkauden alkaessa nämä ideat on hyvä koota ja miettiä niiden hyödyntämistä omassa seurakunnassa. Ideoita voivat tuoda yhtälailla seurakuntalaiset kuin työntekijätkin.

Tänä kesänä on keskusteltu matkustamisen aiheuttamista päästöistä. Joku on jo vaihtanut lentämisen junailuun. Hyvä niin. Lomakeskustelussa tulimme laajemmin siihen tulokseen, että ilmastoahdistukseen ei ole kuitenkaan aihetta. Ei nuorillakaan.

Meidän tulee tietenkin tehdä parhaamme siinä, että ihmisen aiheuttamat päästöt saadaan kuriin. Usein parasta ympäristötyötä on yksinkertainen arkielämä. Se voi olla samalla rikasta. Vähemmän on usein enemmän. Hyvää loppukesää kaikille!

Kiimingin kirkkoherra, lääninrovasti

Anna palautetta tekstistä täällä

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Näkemyksiä