– En ole ikinä ollut mikään suuri uskoja, Ilona Piekola aloittaa. Hän miettii syitään rippikouluun lähtemiselle ja kertaa niitä ääneen leiriä edeltävänä päivänä.
– Silti on mielenkiintoista tietää enemmän ja enemmän asiasta, johon ainakin päälisin puolin uskon, hän jatkaa.
Ilonalle rippikoulu näyttäytyy tilaisuutena tutkailla omaa uskoaan. Myös Sanni Klemets ja Julia Sivonen aikovat tulevan rippileirin kuluessa punnita uskonnon merkitystä omassa elämässään.
– En ole satavarma, että uskon, mutta en satavarma, että en usko, Sanni sanoo.
Hän kertoo vanhempiensa perheiden olevan vanhoillislestadiolaisia, vaikkei hänen oma perheensä liikkeeseen kuulukaan. Osittain tästä syystä Sanni ei ole varma omasta suhteestaan uskontoon.
– Menen leirille sen takia että saisin tietää mitä tehdä, Sanni sanoo.
Lestadiolaistaustastaan kertoo myös Julia, joka on liikkeeseen kuulumisesta huolimatta päättänyt käydä yleisen rippikoululeirin päästäkseen viettämään aikaa ystäviensä kanssa.
– Uskon Jumalaan, mutta uskonto on minulle sekava juttu. En ole varma jatkanko lestadiolaisuudessa, Julia kertoo.
Hän kokee tärkeäksi syyksi leirille lähtemiseen myös konfirmaatiossa saavutettavat oikeudet.
– Haluan mennä naimisiin kirkossa ja olla kummitäti.
Kiusallinen vai kiva leiri
Leirin lähestyessä ystävyksiä jännittää. Jännittämisen aiheita ovat muun muassa isosten aamuherätykset, joista tulevat leiriläiset ovat kuulleet kauhutarinoita. Myös leirin arki mietityttää ystävyksiä.
– Pelkään, että joku isonen hakkaa hereille, Ilona aloittaa.
– Tarvitsen kaksitoista tuntia unta, muuten en pärjää, Sanni hätäilee.
– Miten pärjään ilman päiväunia? Julia liittyy mukaan.
Leiriin liittyvistä huolista suurin on kuitenkin tuleva sosiaalinen ympäristö. Kaverukset jännittävät sitä, tuleeko rippikouluryhmästä yhtenäinen vai onko luvassa vain hiljainen ja kiusallinen leiri.
– Pelkään että kukaan ei puhu, Ilona sanoo.
– Onneksi me puhutaan muidenkin edestä, Sanni nauraa.
Jännityksestään huolimatta rippikoululaiset toivovat leiriltä paljon.
– Leirillä on tilaisuus myös itsensä etsimiseen. Se on hyväksi ja sitä haluan, Ilona kertoo.
Myös Julia haluaa kehittyä leirin aikana.
– Toivon, että minusta tulee rohkeampi. Olen hieman ahdistunut tapaamaan uusia ihmisiä, mutta toivon, että viikon päästä olen muuttunut, hän sanoo.
Jännitys yltää kotiin asti
Leiriläisten lisäksi tulevaa koetusta jännittävät myös kotijoukot.
– Äiti on tottunut siihen, että olen poissa kotoa, kun vanhemmat on eronneet. Kuitenkin äitiä vähän pelottaa ja tiedän, että jännittää päästää minut sinne, Ilona kertoo.
Julia taas kertoo leirin olevan ensimmäinen kerta, kun hän on poissa näin kauan ilman perheenjäsentä mukana.
– Ei vanhempia jännitä, vaan pikemminkin minua, Julia toteaa.
Jännityksen aihetta on vanhemmilla myös leirin jälkeisissä juhlissa, joiden valmistelujen ystävykset kertovat olevan vaihtelevissa vaiheissa.
– En ole ihan varma mitä sinne tulee, Sanni aloittaa. Hän kertoo juhlien suunnittelun venyneen viimeisiin hetkiin saakka.
– Ne oli tarkoitus suunnitella. Tiedetään missä ne pidetään mutta äiti ja iskä viimeiset kaksi viikkoa sanoneet vaan ”joo, puhutaan tästä myöhemmin”.
Stressistä osansa ovat saaneet myös Julia ja Ilona. Julia kertoo olevansa perheen ensimmäinen lapsi ja näin juhlien olevan myös ensimmäiset rippijuhlat.
– Ne on ihan stressissä ja nyt ne stressaavat minua sitten, Julia kertoo hengästyneenä.
Ilona taas kertoo, että vaikka yleensä stressaajina ovat vanhemmat, hänen perheessään hän on jännittäjän roolissa. Hän kuitenkin uskoo kaiken järjestyvän.
– Kyllä minä tiedän, että juhlat tulevat onnistumaan, vaikka kaikki ei olekaan nyt valmista, Ilona sanoo.
– Juhlat tulee – ja isot, Julia nyökkää.
Juttu on osa kolmiosaista rippikoulusarjaa, jossa Rauhan Tervehdys seuraa kolmen rippikoululeiriläisen matkaa. Oulun Tuomiokirkkoseurakunnan rippileiri pidetään Pikku-Syötteellä 5.–12.7. ja konfirmaatiomessu pidetään 14.7.
Herättikö juttu ajatuksia? Anna palautetta.
Sinua saattaisi kiinnostaa: