Perhekerhoon tullut Ellariina Lehtola (vas.) ja Maria-tytär vaihtoivat kuulumisia Aune-Kerttu Aitto-ojan ja hänen lastensa Saagan, Eemin ja Lumin kanssa.

Hartaus ei haittaa yhteistyötä

27.8.19

Seurakunta ja kaupunki aloittivat yhteisen perhekerhon Oulunsalossa.


Marita Ahlgren Marita Ahlgren

Oulunsalolainen Ellariina Lehtola istuu nuorisotila Repussa sylissään vuoden ikäinen Maria. Äiti ja tytär seuraavat, kun Marian isoveli, kaksi- ja puolivuotias Aadam leikkii vieressä.

Kolmikko on tullut perhekerhoon, jonka järjestelyissä Oulunsalon seurakunta ja Oulun kaupunki yhdistivät voimansa tänä syksynä.

Aikaisemmin kaupungin perhekerho oli tiistai-iltapäivisin Pitkäkankaan päiväkodissa. Nyt aika ja paikka ovat seurakunnan kerhosta tutut torstaiaamu ja nuorisotila Reppu.

Seurakunnan perhekerhossa aikaisemmin käynyt Lehtola mietti, kuinka kerho muuttuisi, kun mukaan tulee toinen järjestävä taho. Kaikki näyttää kuitenkin tutulta.

– Täällä on samanlainen ilmapiiri kuin ennenkin ja tarjolla on entiseen tapaan aamupalaa. Ihanaa, että Inkeri jatkaa ohjaajana tässäkin kerhossa, sanoo Lehtola viitaten kerhon toiseen vetäjään, seurakunnan lastenohjaaja Inkeri Santaniemeen.

 

Hartaushetki siirtyi kerhon loppuun

Perhekerhoa vetävät Inkeri Santaniemi ja varhaiskasvatuksen opettaja Sampo Salmela jatkavat ohjelman suhteen molemmista kerhoista tutulla linjalla eli kerhon ohjelmaan kuuluu enimmäkseen vapaata seurustelua.

– Lapsilla sekä vanhemmilla on täällä seuraa toisistaan. Kerhossa on syntynyt ystävyyssuhteita, sanoo Santaniemi.

Sampo Salmelan mukaan yhteiseen perhekerhoon on tullut moninkertainen määrä osallistujia kaupungin kerhoon verrattuna. Päiväkodissa tilat olivat pienemmät ja kellonaikakin lapsiperheille haastavampi iltapäivä.

Inkeri Santaniemelle runsas osanottajamäärä on tuttua. Uutta on sen sijaan hartaushetken siirtyminen tapahtuman loppuun.

– Tämä ratkaisu on tehty, ettei hengellisyys olisi osallistumisen esteenä heille, jotka eivät näe sitä tarpeelliseksi, Santaniemi sanoo.

 

Sama palvelu on nyt yhdessä paikassa

Yhteisen kerhon pitäminen on ennen kaikkea voimavarojen käytön järkiperäistämistä, toteavat Pitkäkankaan päiväkodin johtaja Merja Hulkkonen ja Oulunsalon seurakunnan lapsi- ja perhetyön diakoni Hannele Heinonen.

– Aikaisemmin tarjosimme samaa palvelua melkein vierekkäisissä rakennuksissa. Voimien yhdistäminen kannattaa, sillä molempien kohderyhmä on sama, Merja Hulkkonen sanoo.

Kerhon hartaushetkestä ei ole toistaiseksi kiirinyt kielteistä palautetta.

– Kunnioitamme perheiden katsomuksenvapautta ja siksi perhekerhonkin hartaus on vasta lopussa.

Sekä Merja Hulkkonen että Hannele Heinonen huomauttavat, että yhteistyötä tekemällä voidaan hyödyntää molemmille omasta taustasta kertynyttä kokemusta.

– Samalla voimme jakaa entistä paremmin tietoa lapsiperheille heille tarjolla olevista palveluista. Markkinointietuakin tästä koituu, kun tieto kerhosta menee kahta kautta, lisää Heinonen.

Oulunsalon seurakunnan ja kaupungin yhteinen perhekerho järjestetään torstaisin kello 9.30–11.30.

Anna palautetta jutusta

Perhekerho on viikon kohokohta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Oulunsalon seurakunta