Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 1.9.

30.8.19

Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Ihminen kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.


Arvioi vain itseäsi

Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, lihansyöjät, yksityisautoilijat, lentokoneella matkustavat tai vaikkapa tuo joka ei kierrätä jätteitään. Minä syön linssikeittoa ja maksan ekologisuudesta lisähintaa ihan vapaaehtoisesti. Minä pelastan maailman siinä missä nuo muut tuhoavat sen.
Ilmastosyntiset ja ilmastosankarit voisivat olla yksi sovitus tämän pyhän evankeliumista, jonka sanoma tiivistyy parahdukseen: “Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!”

Ilmastokatastrofi on totta. Kuten ruotsalainen nuori ilmastoaktivisti Greta Thunberg on kuvannut: meidän tulee panikoida, koska katastrofin kiireellisyys on sitä että oma talomme on tulessa.

Näen, että kiireellisten toimien kanssa rinnakkain elää ikiaikaisten ja jollain lailla aikaa vaativien kysymysten taso. Mikä on ihmisen paikka suhteessa luontoon, toisiin ihmisiin, Jumalaan? Kuinka suhtaudumme omiin ja toisten rikkomuksiin? Kuinka toimimme yhdessä ihmiskuntana, kun elämän edellytykset ovat uhattuina? Onko maailmanlopun jälkeen pelastusta?

Ihminen on luonnonvoimien edessä sanaton. Ihminen ja luonnonvoimat ovat Jumalan edessä vaiti. Jobin kirjan päätösluku on Raamatun upeimpia kuvauksia Jumalan suvereniteetista: “Silloin Job sanoi Herralle: Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. Sinä kysyit: ‘Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?’ Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat minulle liian ihmeellisiä.” (Job. 42:1–3)

Armollisen Jumalan ja armottoman luonnon edessä ei auta selitellä toisten ilmastosyntejä tai omia ilmastotekojaan. Voimme vain pyytää armoa ja toimia totuudellisesti – saman armon varassa kuin muutkin syntiset.

Tiia Orpana
Kirjoittaja on pian teologian maisteri sekä karjalainen, kalliolainen, maailmankansalainen ja aina vähän koti-ikäväinen

 

Sunnuntai 1.9.2019
12. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 51:6-14
1. lukukappale: Sananl. 28:13-14 tai 5. Moos. 9:1-6
2. lukukappale: Room. 3:21-28 (29-31)
Evankeliumi: Luuk. 18:9-14

 

Ps. 51: 6-14
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
  Oikein teet, kun minua nuhtelet,
  ja syystä sinä minut tuomitset.

Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.
  Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden –
  ilmoita siis minulle viisautesi!

Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.
  Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
  elvytä mieli, jonka olet murtanut.

Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
  Jumala, luo minuun puhdas sydän
  ja uudista minut, anna vahva henki.

Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.
  Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
  ja suo minun iloiten sinua seurata.

 

Sananl. 28: 13-14
Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa,
tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.

TAI

5. Moos. 9: 1-6
”Kuulkaa, israelilaiset! Te olette nyt lähdössä Jordanin yli kukistamaan kansoja, jotka ovat teitä suurempia ja mahtavampia ja joiden suurten kaupunkien muurit hipovat taivasta. Siellä asuu, niin kuin tiedätte, anakilaisten monilukuinen ja kookas kansa, josta olette kuulleet sanottavan:

’Kuka voisikaan vastustaa anakilaisia!’ Mutta nyt te saatte nähdä, että Herra, teidän Jumalanne, itse kulkee teidän edellänne polttavana tulena. Hän lannistaa ja kukistaa heidät, niin että voitte lyhyessä ajassa hävittää heidät tieltänne ja tuhota heidät, kuten Herra on teille luvannut.

Kun Herra, teidän Jumalanne, karkottaa heidät teidän tieltänne, älkää ajatelko, että Herra on teidän omien ansioittenne tähden tuonut teidät tänne ja antanut teille tämän maan.

Ei, vaan Herra hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden. Ette te oman kuuliaisuutenne ja rehellisyytenne ansiosta pääse ottamaan haltuunne niiden maita, vaan Herra, teidän Jumalanne, hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden ja täyttääkseen lupauksensa, jonka hän valalla vannoen on antanut teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.

Painakaa siis mieleenne, ettei Herra, teidän Jumalanne, anna tätä hyvää maata teille teidän kuuliaisuutenne takia, sillä te olette uppiniskainen kansa.”

Room. 3: 21-28 (29-31)
Jumala on laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.

Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.

Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki. Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. (Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala?

On toki, kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat. Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.)

Luuk. 18: 9-14
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:

”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!

Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko