Ellu Rasmusson avusti kahvituksen järjestämisessä, kun hänen ystävänsä sai diakoninvihkimyksen toukokuussa.

Tehtävänä auttaminen

15.8.19

Ellu Rasmusson on työskennellyt vuosia ammateissa, joissa pääsee auttamaan konkreettisesti. Unelmana on jäädä eläkkeelle diakoniatyöstä.


Teksti: Elsi Salovaara . Kuvat: Elsi Salovaara .

Yksi oululaisen Elisa Rasmussonin unelmista täyttyi vuosi sitten toukokuussa: hän sai diakonian vihkimyksen Oulun tuomiokirkossa yhdessä noin 40 muun kanssa. Kyseessä oli historiallisen suuri diakoniatyöhön vihittyjen määrä koko hiippakunnassa.

Omalla vuosikurssillaan Elluksi kutsuttu Rasmusson oli ryhmän vanhimpia.

– Löysin itsestäni opiskelijan vasta myöhemmällä iällä, 53-vuotias Rasmusson naurahtaa.

Hän kertoo päässeensä diakoni-sosionomi-opintojen aikana osaksi tiivistä neljän hengen ystäväjoukkoa. Valmistumisenkin jälkeen on nähty ja käyty porukalla syömässä.

Toukokuussa nelikko oli koolla tuomiokirkossa, kun kesken opintojen rauhanturvaajaksi lähtenyt kurssikaveri sai myös vihkimyksen diakoniatyöhön.

Elämänkokemus tuo näkemystä

Tällä hetkellä Rasmusson työskentelee ohjaajana mielenterveyskuntoutujien tukiasumisyksikössä. Tuntuu tärkeältä saada tehdä ihmislähtöistä työtä.

– Diakonin työstä jäisin kyllä mieluusti eläkkeelle, hän toteaa.

Tässäkin asiassa hän uskoo johdatukseen. Muutama kurssilaisista on saanut paikan seurakuntien diakoniatyöstä, mutta suurin osa vihkimyksen saaneista on työllistynyt muualle – jos nyt edes on työllistynyt.

– Sekin on kyllä käynyt mielessä, olenko jo liian vanha, mutta diakonin työssä elämänkokemuksesta on toisaalta hyötyä, Rasmusson tuumii.

Iästä puhuttaessa päästäänkin mielikuvaan, joka Rasmussonin kokemuksen mukaan monella tulee mieleen ensimmäisenä diakoniatyöstä. Se on mustiin pukeutunut vanhempi nainen, joka kiertää kylällä auttamassa.

Ehkäpä juuri tällaisen mielikuvan takia osa opiskelukavereista ei pitänyt seurakuntaa itselleen mahdollisena työpaikkana. Rasmussonista oli hienoa huomata, että harjoittelujaksojen aikana kutsumus sinne saattoikin herätä, kun he huomasivat työn olevan hyvin monipuolista.

Tavoitteena myös suntion ammatti

Opiskeluaikana Ellu Rasmusson oli harjoittelussa Pudasjärven seurakunnassa.

– Siellä työtä tehtiin laajasti kaikissa ihmisryhmissä ja ikäluokissa. Ei ollut erikseen vanhustyötä, lapsityötä tai perhetyötä. Kävimme tervehtimässä niin vastasyntyneitä kuin pyöreitä vuosia viettäviä vanhuksia.

– Jotkut asiakkaat lähettävät minulle yhä kortteja ja olen tavannut heitä, kun käyn Pudasjärvellä.

Rasmusson haluaa toimia myös seurakuntalaisena. Tänä kesänä hän osallistui Oulussa vapaaehtoisten arkunkantajien kurssille. Surutyötään tekevien kanssa toimiminen on tuttua.

– Kun opiskelin lähihoitajaksi Vantaalla, olin saattohoidon vapaaehtoisena.

Tulevaisuudessa hän aikoo opiskella vielä suntioksi eli seurakuntamestariksi. Päihdetyö kiinnostaa myös, koska siinä pääsee auttamaan heitä, jotka ovat tippuneet kyydistä kokonaan.

– Olen aina sen tosi heikon puolella.

Rauhan Tervehdys haastatteli Ellu Rasmussonia myös heti diakoniavihkimyksen jälkeen. Lue haastattelu numerosta 18/2018.

Olen aina sen tosi heikon puolella.

Ellu Rasmusson

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Seurakunnat