Eleonoora Simi opiskelee matkailualaa toista vuotta, ja on kokenut ihmisläheisen alan omakseen.
Eleonoora Simi opiskelee matkailualaa toista vuotta, ja on kokenut ihmisläheisen alan omakseen.

Uudella jaksamisella opintoihin

27.8.19

Eleonoora Simi jätti aiemmin opinnot kesken, mutta nyt hän aikoo jaksaa tutkintoon asti. Tällä kertaa oma vointi on suorittamista tärkeämpää.


Iida Putkonen Iida Putkonen

Elämä oli pelkkää suorittamista, enkä pystynyt nauttimaan mistään.

Näin Eleonoora Simi kuvaa opintojensa alkua vuosia sitten.

Aloittaessaan opintonsa Simi kävi opintojensa ohella töissä ja piti huolta omasta hevosestaan.

Hänen aikansa jakaantui monelle taholle, eikä hän kokenut pystyvänsä karsimaan vastuistaan.

– Silloin oli pakko käydä töissä, jotta pystyi huolehtimaan hevosesta ja omista menoistani. Kaikesta oli vain selviydyttävä, vaikka panostus ei riittänyt kunnolla mihinkään.

Kaikki tuli Eleonooran mukaan tehtyä hutaisten, vaikka opinnoissa itsessään ei ollut mitään pielessä.

Kiireiden keskellä myös oma hyvinvointi kärsi. Vaikka apua tarjosivat niin koulu kuin perhe, nuori opiskelija oli päättänyt pärjätä yksin.

– En ottanut apua vastaan, torjuin vain kaiken. En puhunut tai kertonut miksi oli huono olla, nykyinen matkailualan opiskelija kuvailee.

Lopulta yhtälö oli mahdoton, eikä jaksaminen enää riittänyt. Liiasta tekemisestä oli vähennettävä, ja pois jäivät opinnot.

– Se oli ihan väärästä päästä vähentämistä, mutta koin ettei silloin ollut vaihtoehtoja, Simi kertoo.

 

Oma hyvinvointi tiekarttana

 

Pitäessään taukoa opinnoista Simi ei pysähtynyt, vaan teki töitä. Kaksi vuotta sitten hän kuitenkin turtui nykyiseen työhönsä ja päätti palata kouluun.

– Minulla ei ole vielä yhtäkään tutkintoa. Nyt päätin opiskella tutkinnon alusta loppuun yhdellä kertaa, hän kertoo.

28-vuotias opiskelija on päättänyt tehdä asiat toisin kuin aiemmin.

Hän keskittyy pelkästään opiskeluun, eikä aio työskennellä opintojen ohella, niin kauan kuin se on mahdollista.

– Nyt menen minä edellä, hän toteaa.

Motivoiva ala ja mukavat käytännön opinnot pitävät Eleonooran mielenkiinnon yllä, ja parempi henkinen vointi auttaa jaksamaan.

Hän myös tarkkailee omia tunteitaan eri tavalla jatkuvan suorittamisen sijaan.

– Hyvinvointi edellä mennään koko ajan. Tarkkailen jatkuvasti, miten jaksan ja se on toiminut.

Nykyään Simillä on aikaa nauttia hetkestä ja elämästä, mutta se ei myöskään tarkoita jatkuvia menoja.

Tärkeäksi omalle hyvinvoinnilleen Simi kokee kokonaisvaltaisen itsestään huolehtimisen, aina levosta ja ruoasta lähtien.

– Perhe, ystävät, luonto ja valokuvaus ovat voimavaroja, joiden avulla jaksan. Nautin nykyhetkestä ja pidän huolen siitä, että tekeminen on mieluisaa, hän kertoo.

 

Vaikeuksista voittoon

 

Aiemmin suoritettujen kurssien ansiosta Simin tutkinto lähestyy pikatahtia.

Vaikka hän kertoo innoissaan tulevaisuuden mahdollisuuksien olevan rajattomat, häntä myös harmittaa opintojen loppuminen.

– Olisi vielä mukava jatkaa opintoja, kun on ollut niin kivaa. Miksi piti kiirehtiä, hän miettii naurahtaen.

Kaikesta huolimatta hän ei kadu kävelemiään polkuja, vaan kertoo yrittävänsä kääntää myös vastoinkäymiset kokemuksiksi, joista voi ammentaa.

– En olisi tässä, jos kaikki ei olisi mennyt niin kuin meni. Kaikella on tarkoituksensa, Simi sanoo.

 

Tarkkailen jatkuvasti, miten jaksan, ja se on toiminut.

Eleonoora Simi

 

Lue seurakunnan työstä oppilaitoksissa:

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Yleinen