Kuva: pikkukirkon rakennustalkoot 2017
Vapaaehtoistyönä syntyi myös Oulun tuomiokirkkoseurakunnan pihalla sijaitseva Pikku-Sofian kirkko.

Kansalaisareena ja Kirkkopalvelut tiivistävät yhteistyötään vapaaehtoistoiminnassa

4.9.19

Vapaaehtoistyö.fi-palvelua tarjotaan jatkossa kaikkien toimijoiden käyttöön. Tällä hetkellä sen kautta tavoittaa 28 000 vapaaehtoista.


Kirkon viestintä Arkisto / Elsi Salovaara

Kansalaisareena ry ja Kirkkopalvelut ry tiivistävät yhteistyötään tukeakseen paremmin ja monipuoliemmin vapaaehtoistoimintaa Suomessa.

Yhteistyökumppanit ovat sopineet, että ne yhdessä kehittävät vapaaehtoisia ja vapaaehtoistehtäviä välittävää Vapaaehtoistyö.fi-palvelua. Palvelun avulla ihmisille tarjotaan mahdollisuuksia avun tarjoamiseen ja avun saamiseen.

Järjestöt, kunnat ja seurakunnat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta Vapaaehtoistyö.fi-palvelua kohtaan. Tällä hetkellä palvelu on käytössä 57 paikkakunnalla, ja siihen on liittynyt lähes 28 000 vapaaehtoista.

– Olemme yrittäneet vastata vapaaehtoistoiminnan kasvaviin tarpeisiin, mutta kysyntä on ollut suurempaa kuin mihin voimavaramme yksin riittävät. Kansalaisareenan kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta pystymme nyt keskittymään enemmän omien jäsenjärjestöjen ja seurakuntien sekä niissä toimivien vapaaehtoisten palvelemiseen, Kirkkopalvelujen keräysjohtaja Tapio Pajunen sanoo.

– Olemme erittäin iloisia siitä, että vapaaehtoistoimintaan liittyvälle palvelulle on kysyntää ja yhteistyötarpeita on tunnistettu myös oman jäsenkuntamme ulkopuolella.

Jatkossa Kansalaisareena tarjoaa Vapaaehtoistyö.fi-palvelua ja siihen liittyvää tukea omien jäsenjärjestöjensä ja laajemmin kaikkien toimijoiden käyttöön.

Kansalaisareena vastaa tällä hetkellä myös vapaaehtoistoiminnan välityspalvelu Hiiop100.fi:n ylläpidosta. Yhteistyön tavoitteena on pidemmällä tähtäimellä luoda yksi yhteinen ja merkittävä vapaaehtoistoiminnan verkkoalusta, jossa yhdistyvät molempien nykyisten palveluiden parhaat puolet.

– 42 % suomalaisista kertoo tehneensä vapaaehtoistyötä viimeisen neljän viikon aikana. Vapaaehtoistyötä tehdään yhä enemmän järjestöjen ulkopuolella ja vain pieni osa vapaaehtoistehtävistä löytyy tällä hetkellä verkosta. Verkkoalustojen myötä vapaaehtoistoiminta on aiempaa helpommin ja entistä useamman tavoitettavissa, Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Stranius kommentoi.

Alun perin seurakuntien ja kirkollisten järjestöjen vapaaehtoistoimintaa tukemaan luodun Vapaaehtoistyö.fi-palvelun juuret ovat Tampereen seurakuntayhtymän käynnistämässä Suurella Sydämellä -toiminnassa, joka siirtyi vuonna 2014 Kirkkopalvelujen vastuulle ja laajeni valtakunnalliseksi toiminnaksi.

Kansalaisareena on vapaaehtoistoiminnan yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kaikkien vapaaehtoistoimijoiden edunvalvoja Suomessa. Kirkkopalvelut on seurakuntien ja kristillisten toimijoiden valtakunnallinen yhteistyö- ja palvelujärjestö.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä