Kiimingissä diakonian aamupuuro siirtyy uusiin tiloihin

18.9.19

Kiimingin seurakunnan tarjoama diakonian aamupuuro syödään jatkossa uudessa osoitteessa. Aamupuuroa vähävaraisille, eläkeläisille ja työttömille on tarjolla HalpaHallin tiloissa 24. syyskuuta alkaen.


Minna Kolistaja Minna Kolistaja

Seurakunnan piti etsiä korvaavat tilat, kun Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuone laitettiin myyntiin.

– Tiloja aamupuurolle kyseltiin useilta tahoilta Kiimingin keskustassa. HH-keittiön kanssa syntyi yhteisymmärrys seurakunnan maksamasta korvauksesta, kertoo diakoniatyöntekijä Riikka Ikonen.

Työnjako HalpaHallin ja seurakunnan välillä on selkeä:

– HH-keittiö laittaa puuron ja leivät, minä olen paikalla tulijoiden saatavilla ja jututettavissa, Ikonen tiivistää.

Tähän saakka seurakunnan vapaaehtoiset ovat valmistaneet puuron ja hoitaneet esille leivät, kahvit ja teet Kolamäen kerhotilaan.

Uusiin tiloihin siirtymisen yhteydessä aamupuuro muuttuu maksulliseksi. Puuron, leivän sekä kahvin taikka teen saa yhdellä eurolla.

– Joku ehti jo verrata, että kaupasta saa puurohiutalepaketin alle 70 sentillä. Sillä ei kuitenkaan saa yhteisöllisyyttä.

– Seurakunta haluaa aamupuurotarjoilulla tukea esimerkiksi mielenterveyskuntoutujia ja työttömiä, jotka helposti jumittuvat kotiin. Tätä näkökulmaa kaikki eivät ehkä ole hoksanneet, Ikonen miettii.

Samalla kun aamupuuro siirtyy uusiin tiloihin, lakkaa sen yhteydessä tähän saakka järjestetty kauppojen lahjoitusruoan jakelu seurakunnan toteuttamana.

Diakonian aamupuuroa on tarjolla kerran viikossa tiistaisin syyskaudella 24.9.–3.12. kello 8.30–9.30.

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kiimingin seurakunta Yleinen