Suru valtaa isän aina uudelleen

24.9.19

Mikkelinpäivän kuolleiden lasten muistohartaudessa on mukana oululainen pitkänlinjan muusikko Keijo Minerva.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen, Sanna Krook (kuva Kastellin kirkosta)

Muusikko, perheenisä Keijo Minerva menetti oman poikansa 2012.

Mikko oli kadoksissa yli kuukauden ajan ennen kuin hänet löydettiin hukkuneena.

Suomenlinnan kaupan kamera paljasti etsinnöissä, että ennen onnettomuutta Mikko oli asioinut kaupassa ruokaostoksilla.

Vaikka menetyksestä on kulunut kahdeksan vuotta, tapahtumasta puhuminen tuo kyyneleet Minervan silmiin.

– Kun Mikkoa etsittiin noin pitkään, ehdin kypsyä siihen, että pojan etsintä ei pääty hyvin, hän kertoo.

Läheisen menettäminen liikuttaa, mutta Minerva ei epäröi lähteä puhumaan omasta surustaan muille lapsensa menettäneille.

Kastellin kirkossa Oulussa järjestetään mikkelinpäivänä 29. syyskuuta kuolleiden lasten muistohartaus.

Siellä Minerva kertoo sanoin ja sävelin isän surusta.

Ikävä omaa lasta itkettää, mutta Minerva toteaa, että ”eiköhän kirkossa saa itkeä – muutkin kuin minä”.

 

Puhe kääntyi elämän julmiin kohtaloihin

Kun Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo vihittiin virkaansa viime marraskuussa, tuli Minerva tuomiokirkkoon seuraamaan juhlallisuuksia.

Hänen vieressään istui sattumalta Oulun seurakuntien sairaalapastori Hannele Lusikka.

Kirkkovieraat alkoivat keskustella ja puhe kääntyi Minervan perheen traagiseen menetykseen.

Vihkijuhlasta kului aikaa, mutta eräänä päivänä Lusikka soitti Minervalle ja kysyi, tulisiko muusikkoisä muistohartauteen mukaan.

– Suostuin heti. Mikkelinpäivä on Mikon nimipäivä, se on tässä myös tärkeä sattumus.

– Kastellin kirkko on läheinen minulle entuudestaan. Siellä olen hyvästellyt äitini viimeiselle matkalle.

 

Risti kaulassa on ja pysyy elämän myllerryksissä

Keijo Minervan kaulassa on kultainen risti. Hän kertoo ottavansa sen pois ani harvoin.

– Risti on minulle äärettömän tärkeä, hän toteaa ja kertoo säilyttävänsä Mikon kaulassa ollutta ristiä aarteenaan kodissaan.

Jollakin tapaa olisi inhimillistä, jos kallisarvoinen risti olisi välillä lähtenyt Minervan kaulasta pois vihaisena, Jumalan varjelukseen pettyneenä.

Onhan Minervan elämään kuulunut muitakin iskuja kuin vain lapsen menetys.

Hän on kamppaillut elämän puolesta syövän seurauksena, jonka jälkimaininkina hän joutui kaularankaleikkaukseen. Kaikki tämä stressi aiheutti lopulta sydänkohtauksen.

Eikö tällainen oikeuttasi jo kapinaan Jumalaa kohtaan: miksi koettelemuksia kasautuu yhden ihmisen päälle näin paljon?

– Olen minä tuotakin kysymystä miettinyt ja olen ollut välillä myös kyyninen, Minerva tunnustaa mutta kertoo samalla kärsineensä viime päivinä eniten siitä, että hänelle läheinen ihminen joutuu kokemaan kipua.

 

Miksi emme muuta huomisen suuntaa?

Minerva kertoo ihmettelevänsä usein, miksi ihmiset tuntuvat nykyisin niin herkästi ilkeilevän toisilleen.

Sosiaalisessa mediassa hän ei ole, mutta tietää, että siellä puhutaan ilkeästi myös hänestä.

Minerva kääntäisi mielellään ilkeilyn iloiseksi nauruksi ja lauluksi.

Ainakin näin hän laulaa Elämän kaunis taulu -kappaleessa, jonka sanat on kirjoittanut tuttavamuusikko Pepe Willberg.

Teksti tuntui Minervalle erityisen läheiseltä Mikon kuoleman jälkeen.

Willbergin tekstin laulaja osaa ulkoa milloin tahansa: ”Miksi emme muuta huomisen suuntaa / voimme rauhan rakentaa./ Jokaiseen ilmansuuntaan uusi huominen tulla saa./ Kaikkialta laulu, iloinen nauru kuuluis jälkeen pelkojen.”

Mikkelinpäivä on nimetty kirkkovuodessa enkelien päiväksi. Kastellin kirkossa vietetään kuolleiden lasten muistohartaus 29.9. kello 18.

Kun Mikkoa etsittiin pitkään, ehdin tottua ajatukseen, että pojan etsintä ei pääty hyvin.

Keijo Minerva

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä