Kuva: Lapset ja nuoret urkupenkille -hanke 2019
Emilia Soranta luo koko ajan uutta lasten kanssa. Tässä on syntymässä kauniita, rauhoittavia säveliä kirkkotilaan. Sorannan kanssa urkuja soittavat Sandra, Ada ja Ellianna.

Urkuinnostus lähti leviämään

17.9.19

Kanttori Emilia Soranta yhdistää soittotaitonsa lasten ja nuorten kiinnostukseen soittaa urkuja.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Kaakkurin Pyhän Andreaan urkupenkillä on täyttä. Penkillä istuu kolme tyttöä: Sandra, Ada ja Ellianna. Heitä ohjaa soittamisessa kanttori Emilia Soranta.

Yhteissoitto sujuu niin hyvin, että voisi ihmetellä, kun Soranta kertoo tyttöjen olevan vasta-alkajia urkupenkillä.

Soittoharrastus alkoi toukokuussa urkuihin tutustumisella ja kesätauon jälkeen urut soivat uudestaan elokuussa soittotuntien alkaessa.

Sandra, Ada ja Ellianna ovat Kaakkurin Andantino-tyttökuorolaisia. He ovat mukana kirkkomuusikko Emilia Sorannan vetämässä Lapset ja nuoret urkupenkille -työskentelyssä, jossa innostetaan lapsia ja nuoria tutustumaan urkujen soittamiseen.

Emilia Soranta haluaa rohkaista lapsia urkupenkille, sillä hän tietää, että urut on instrumentti, joka innostaa myös alakouluikäisiä. Tämän kanttorit ovat nähneet esimerkiksi lasten kirkkovierailuilla.

Sorannan mielestä lapset voisivat olla aiempaa enemmän mukana jumalanpalveluksen musiikissa. Lapsia on totuttu kirkoissa näkemään lapsikuoroissa, mutta voisivatko he olla mukana myös soitossa – ja nimenomaan urkujen soittamisessa.

Melkeinpä pioneerihenkiseen työskentelyyn  uuteen aluevaltaukseen – Sorannan kanssa lähti oppilaita oululaisesta Lintulammen koulusta ja kuorolaisia yhteensä viidestä Karjasillan seurakunnan kuorosta.

Soranta dokumentoi säännöllisesti yhteissoittoa sosiaalisessa mediassa muun muassa valokuvien ja videoiden avulla.

”Tarkoitukseni on säveltää tai sovittaa kaikki syksyn aikana lasten ja nuorten kanssa soitettava urkuohjelmisto. Eedit, Matilda ja Martti saivat eteensä lokakuun musiikkimessun alkusoiton. Kylläpä sävelet tarttuivat kivasti urkureiden sormiin ja varpaisiin jo ensimmäisellä harjoituskerralla.” (Emilia Soranta lapsetjanuoreturkupenkille-Instagram-tilillä)

Emilia Soranta on soittanut urkuja nuoresta saakka. Lukioiässä hän sai avaimet silloisen kotipitäjänsä Pyhäjoen kirkkoon, jotta voi soittaa siellä urkuja.

Hän on nuorena laulanut kuoroissa, sovittanut musiikkikappaleita ja innostunut improvisoinnista.

– Erityisesti olen aina tykännyt yhdessä musisoimisesta. Siinä yksi plus yksi on aina enemmän kuin kaksi.

Opiskelleessaan kanttoriksi hän valitsi usein opintoja, jotka liittyvät lapsiin ja improvisointiin, luovaan musiikin tekemiseen.

Työskennellessään lastenohjaajana Karjasillan seurakunnassa Soranta oivalsi, että aikuisen ammattilaisen sekä soittoharrastustaan aloittavan innostuneen lapsen ja nuoren yhteismusisointia ei ole osattu hyödyntää Suomessa.

Valmista materiaalia urkujen yhteissoittoon ei ole paljoa olemassa, Emilia Soranta huomasi. Sitä piti lähteä itse tekemään yhdessä lasten kanssa.

”4vuotias Vanamo testasi, kuinka montaa punaisella merkittyä kosketinta voi soittaa yhtä aikaa. Aika montaa – kahdella sormiolla ja tosi monella sormella, akrobatiaa suorastaan. Vanamo testasi myös sipsutusta ja kävelyä jalkion päällä. Kun on vielä soppelisti aika pieni, saa erityisluvan sellaiseen. Hmm.. voisikohan konsertissa kokeilla jotakin tällaista.”

Lapset ja nuoret nousevat urkupenkille Sorannan johdolla vuoden loppuun saakka, jolloin keväällä aloitettu urkutyöskentely päättyy. Joulukuussa soittoon mukaan lähteneet lapset esiintyvät konserteissa ja jumalanpalveluksissa.

Välietappejakin on: esimerkiksi lokakuussa Andantinon tyttökuorolaiset avustavat kastemessussa Pyhällä Andreaalla. Silloin kuoron urkurit soittavat kirkkoväelle.

Sandra, Ada ja Ellianna kiinnostuivat keväällä uruista muun muassa siksi, että he halusivat kokea, poikkeaako urkujen soittaminen jollakin tavoin pianon soitosta.

– Tämä on uusi kokemus, Sandra sanoo.

Kun kuorokolmikko asettuu yhtä aikaa Kaakkurin kirkon urkupenkille, ryhtyy Sandra soittamaan jalkiota eli pedaalia. Ada ja Ellianna kuuntelevat ja liittyvät hetken perästä Sorannan kanssa yhteiseen improvisointiin.

Lopputuloksena kirkossa soi kauniita, yksinkertaisia ja rauhallisia melodioita.

 

Yhteisessä musisoinnissa yksi plus yksi on aina enemmän kuin kaksi.

Emilia Soranta

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta