Kuva: Elli Koivusaari, pistekirjoitus
Elli Koivusaari kuuntelee nykyisin enemmän kuin lukee, mutta pistekirjoitus sujuu yhä.

Elli Koivusaari elää äänten ja kosketuksen maailmassa

10.10.19

Nivalasta kotoisin oleva, jo 56 vuotta Oulussa asunut Elli Koivusaari teki elämäntyönsä hierojana. Hänellä on pitkä kokemus myös seurakuntien näkövammaistyöstä.


Teksti ja kuva: Elsi Salovaara

Viimeinenkin valo pimeni oululaisen Elli Koivusaaren silmistä noin 15 vuotta sitten.

– Toinen silmä on ollut aina sokea, toisella näin heikosti siihen saakka, muistelee 86-vuotias Koivusaari.

Nivalasta kotoisin oleva Elli tajusi jo varhain, että hänen silmissään on jotain heikkoutta.

– Lapsena juoksin muiden kanssa porukassa, mutta kansakoulussa huomasin, etten näe kunnolla. Se hankaloitti lukemaan oppimista.

Puoliksi sokea tyttö joutui kiusatuksi.

– Penikat, ja varsinkin tytöt osaavat olla ilkeitä, hän toteaa.

Penikat, ja varsinkin tytöt osaavat olla ilkeitä.

– Elli Koivusaari

 

Glaukooma, eli näköhermoa vaurioittava silmänpainetauti, ei ole perinnöllinen. Viidellä Ellin jälkeen syntyneellä siskolla olikin kaikilla terveet silmät.

Sohvan yläpuolella on maalaus kotitalosta.

– Se on maalattu ilmakuvasta. Siinä vasemmanpuoleisessa harmaassa talossa minä synnyin, Elli kertoo ulkomuistista.

 

Rakkaus löytyi amattiopintojen parista

Ouluun Elli muutti miehensä Taunon kanssa vuonna 1963.

– Taunolla oli myös ongelmia silmien kanssa, mutta kyllä hän näki suunnilleen kuusikymppiseksi, Elli muistelee.

Verkkokalvorappeuma ei vaivannut miestä nuorempana, vaan Tauno kävi sotaväenkin ihan muiden tapaan.

– Minä menin sokeainkouluun 12-vuotiaana. Olisi pitänyt mennä jo aiemmin, mutta ne sotavuodet siinä sotkivat, Elli kertoo.

Minä menin sokeainkouluun 12-vuotiaana. Olisi pitänyt mennä jo aiemmin, mutta ne sotavuodet siinä sotkivat.

– Elli Koivusaari

 

Oppilaita Helsingin sokeainkoulussa oli Kittilästä lähtien. Toinen sokeainkoulu olisi ollut lähempänä, Kuopiossa, mutta kouluihin otettiin oppilaita vuorovuosina.

– Mutta minunhan oli helppoa mennä Helsinkiin, kun juna meni suoraan Ylivieskasta, Elli muistelee.

Oikeasti koulu olisi kestänyt kymmenen vuotta, mutta vanhempana aloittanut Elli suoritti sen seitsemässä vuodessa.

Pariskunta tapasi toisensa, kun molemmat suorittivat ammattiopintoja: Tauno korityölinjalla ja Elli hierojalinjalla.

 

Tyttäret ovat apuna arjessa

Tauno on jo edesmennyt. Kirjahyllyssä olevassa nuoruuskuvassa hymyilee komean kulmikas nuori mies.

Leski ei enää sitä voi silmillään ihailla, mutta useimmiten kuvan näkevät Koivusaarten molemmat tyttäret, jotka asuvat samassa kerrostalossa äitinsä kanssa.

– Kumma mieshän se oli, kun ei nähnyt paljoakaan, mutta siivosi kaiken kyllä niin siistiksi, Elli muistelee ja kertoo isän opettaneen ikkunanpesun niksit tyttärilleenkin.

Kumma mieshän se oli, kun ei nähnyt paljoakaan, mutta siivosi kaiken kyllä niin siistiksi.

– Elli Koivusaari

 

Tytärten lisäksi avustaja käy auttamassa arkiaskareissa muutaman kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan.

Hiljaisina hetkinä Elli kuuntelee äänikirjoja ja -lehtiä. Rauhan Tervehdyksen äänilehteä hän on kuunnellut niin pitkään kuin sitä on tehty.

– Siinä on mukavasti monenlaista lukijaa. Ihan olen kaikesta selvän saanut, ei ole valittamista, hän välittää terveisinä.

Näkövammaistyön diakoni Anne Kellokumpu piipahtaa toisinaan kotikäynnillä.

– Minun aikanani on ollut monta sisarta, Elli sanoo viitaten Oulun seurakuntien näkövammaistyön diakoneihin.

Alli, Kerttu, Sinikka, Ulla, Paula ainakin, hän luettelee.

Näkövammainen pappi Ari Suutarla oli paljon toiminnassa mukana.

– Siinä oli kyllä hauska mies, hänellä oli aina juttuja kerrottavana, sellaisia sattumuksia joita hänelle oli tapahtunut.

 

Näkövammaisten reissut toivat vaihtelua arkeen

Koivusaaret osallistuivat yhdessä aktiivisesti seurakunnan näkövammaisten toimintaan, kerhoihin ja leireille.

– Mukavahan se oli lähteä leirillekin, kun pääsi valmiiseen ruokapöytään, vaikka kyllä se Taunokin teki ruokaa, helpolla olen siinä mielessä päässyt.

– Myyjäisiä järjestettiin paljon, monella näkövammaisella miehellä oli näkeviä rouvia ja he olivat kovia touhuamaan, Elli muistelee vuosikymmenien takaisia aikoja.

Myyjäisillä kerättiin rahaa paitsi paikalliseen toimintaan, myös maailmalle näkövammaisten koulujen ja kummilasten tueksi.

– Meillä on nytkin yhteinen kummilapsi, jota koulutetaan arpajaistuotoilla.

Ulkomailla Koivusaaret ehtivät reissata niin seurakunnan porukalla kuin perheen kera. Näkökyvyn rajallisuus ei ole hidastanut varsinkaan sosiaalista Elliä.

– Tauno aina sanoikin, että Elli kun tulee yhdestä kylästä, niin se jo toiseen menosta haaveilee.

Ei tässä olla ihan ruotimuorina oltu.

Elli Koivusaari

 

Hierontayrittäjänä työpäivät olivat pitkiä

Työuransa Elli Koivusaari teki hierojana. 31 vuotta hän ehti työskennellä Oulun näkövammaisten hieromalaitoksella.

– Ei tässä olla ihan ruotimuorina oltu, hän naurahtaa.

Ammatteja ei siihen aikaan ollut paljoa valittavaksi.

– Harjojakin osasin kyllä tehdä, mutta siitä tulee hitaammin rahaa.

Elli tykkäsi työstään itsenäisenä yrittäjänä. Päivät jatkuivat usein iltaseitsemään, kun työssä käyvät tulivat hierottavaksi.

– Mummot saattoivat olla kiukkuisia, jos heille antoi aamuaikoja. Monesta asiakkaasta tuli niin tuttuja, että heidän kanssaan saattoi vitsaillakin.

Ylpeä hän on siitä, että asunto on oma.

– Hirveästihän niitä töitä olisi ollut. Lääkärit arvostivat meitä ja lähettivät usein potilaansa meille.

Eläkkeelle Elli jäi 65-vuotiaana.

 

Valkoinen keppi jäi usein kotiin

Elli kertoo kulkeneensa aina jalkaisin. Näkövammaisten tunnukseksi ja turvaksi kehitetty valkoinen keppi ei yleensä ollut matkassa.

– Olihan minullakin kepin käyttöön ottamisessa sellainen kynnys. Kaaduin kun kaaduin, mutta onneksi luita ei koskaan mennyt poikki.

Iloinen Elli on siitä, että terveys on pysynyt suhteellisen hyvänä, mitä nyt välillä meinaa pyörryttää.

– Isänäiti ja täti elivät yli yhdeksänkymppisiksi, jospa sitä minäkin. Eihän tässä siihen enää pitkää aikaa ole.

 

Kommentoi ja lähetä terveisiä täällä

 

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Vapaaehtoiset muuttavat tekstin äänilehdeksi

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Oulun tuomiokirkkoseurakunta