Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 6.10.

4.10.19

Jeesus on voittanut ihmistä ja koko luomakuntaa uhkaavan kuoleman vallan. Siksi häneen uskovilla on toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan. Kerran luomakuntakin vapautetaan katoavaisuuden orjuudesta.


Meidän pitäisi korjata vääryydet

Ilmastonmuutos, hiilijalanjälki, luonnonsuojelu … tämän päivän iskusanoja. Niitä kai Paavali käyttäisi, jos meille kirjoittaisi. Tajutkaa nyt, hyvät ihmiset, mitä luonto teiltä odottaa tai paremminkin vaatii!

En yhtään tiedä, mitä Paavali aikoinaan kirjeessään roomalaisille tarkoitti todetessaan, että ”koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä”, mutta sallittakoon minun kuvitella. Jos me ihmiset, kuten usein saarnoissa ja puheissa sanotaan ja opetetaan, olemme Jumalan lapsia, eikö kyse ole meistä. Ja kun nykyisin on jo yleisesti tiedossa, että tämä maapallomme voi huonosti ihmisten toiminnan takia, tottahan me voimme myös omalla toiminnallamme korjata tai ainakin yrittää korjata tehdyt virheet ja vääryydet, olla luomakunnan toivona. Luomakunnan, johon myös itse kuulumme.

Kun Jumala tämän maailman luodessaan ja meille siitä vastuun antaessaan nähtävästi oletti meidän olevan luottamuksensa arvoisia, eikö meidän Hänen lapsinaan pitäisi ottaa vastuumme vakavasti.

Jumala on takuulla pahasti pettynyt lapsiinsa, meihin onnettomiin. Ja siksi Hän lähetti maailmaan Jeesuksen, luomakunnan todelliseksi toivoksi, opettamaan meitä vastuunkantajiksi, opettamaan elämään niin kuin pitää eli rakastamaan, tekemään hyvää.

Ensi sunnuntaita sanotaan myös pikku pääsiäiseksi. Sen jumalanpalvelukseen valittu teema ”Jeesus antaa elämän” on niin totta ja tätä päivää. Sitä ajatellessani muistan toisaalla Raamatussa (Johanneksen evankeliumi 15:5) olevan Jeesuksen toteamuksen oppilailleen, miksi ei siis kaikille, myös minulle: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” – vanhassa käännöksessä sama vielä vahvemmin: ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Niinpä niin.

Pia Perkiö
Kirjoittaja on kirjailija

Hartaus sunnuntaille 6.10.2019
17. sunnuntai helluntaista

Psalmi: Ps. 86:10-13
1. lukukappale: Job 14:1-6, 13-15
2. lukukappale: Room. 8:18-23
Evankeliumi: Luuk. 7:11-16

Ps. 86: 10-13
Sinä olet suuri ja teet ihmetekoja,
sinä yksin olet Jumala.
  Herra, neuvo minulle tiesi,
  että noudattaisin sinun totuuttasi.
Paina sydämeeni syvälle
pyhä pelko nimeäsi kohtaan.
  Herra, minun Jumalani, sinua minä kiitän koko sydämestäni,
  iäti minä kunnioitan nimeäsi.
Sinun hyvyytesi on suuri,
sinä nostit minut tuonelan syvyyksistä.

Job 14: 1-6, 13-15
Ihminen, naisesta syntynyt,
elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.
Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu,
on kohta poissa, kuin varjo.
Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi,
hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!
Voiko saastaisesta tulla puhdas?
Ei koskaan!
Ihmisen elämä on laskettu tarkoin,
lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät.
Sinä olet pannut hänelle rajan,
jota hän ei voi ylittää.
Käännä siis katseesi hänestä pois,
jätä hänet rauhaan,
että hän saisi iloita
kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.
Kunpa kätkisit minut tuonelaan,
piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut,
panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!
Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?
Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu,
minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.
Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin,
sinä kaipaisit jälleen
sitä, minkä oma kätesi on luonut.

Room. 8: 18-23
Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi.

Luuk. 7: 11-16
Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.”

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko