Pääkirjoitus: Seurakuntarakenne vielä kerran

24.10.19

Kirkon autonominen asema tulisi hyödyntää maksimaalisesti, kirjoittaa Pauli Niemelä.


Pauli Niemelä Sanna Krook

Oma kirkkomme on elänyt ja muotoutunut nykyiseen asuunsa vuorovaikutuksessa suomalaisen yhteiskuntaan. Eräs sen ilmentymä on seurakuntiemme hallinto.

Kirkko antoi ensin esimerkin hallinnosta uudelle kuntajärjestelmälle 1860-luvulla. Myöhemmin kirkko omi nykyisen hallintonsa kunnalta.

Tästä johtuen kirkkomme hallinto on raskas. Sitä on mahdollisuus keventää.

Näen, että kirkolliskokouksen määrävähemmistön voimin hylätty esitys seurakuntayhtymistä, tulee kevennettynä tuoda uudelleen kirkolliskokoukseen.

Kevennetty malli tukisi sitä, että seurakunnat olisivat ykkösiä.

— Pauli Niemelä

Kevennetty yhtymämalli tarkoittaisi sitä, että seurakuntavaaleissa valittaisiin seurakuntaneuvosto paikalliseen seurakuntaan. Se valitsisi sitten edustajansa yhtymän päätöksentekoelimeen, joka päättäisi niin sanotuista tukipalveluista.

Veroprosentti ja rahanjakomalli kirjattaisiin yhtymän peruskirjaan, jonka kukin seurakunta hyväksyisi, jos sitä muutettaisiin. Näin vältettäisiin siltä, että välillisesti valittu elin tekisi yhtymän tärkeimmät päätökset.

Tämä kevennetty malli tukisi myös sitä, että seurakunnat olisivat ykkösiä, ei yhtymä, josta helposti tulee itseään vahvistava keskus. Kaikkiaan tämä tarkoittaisi sitä, että kevennetystä yhtymämallista tulisi seurakunnille houkutteleva.

Tämän seurakuntarakenteen ohella on mietittävä uudestaan kirkon julkisoikeudellinen asema. En tarkoita siitä luopumista, vaan kirkon autonomisen aseman maksimaalista hyödyntämistä.

Olemme vuosikymmeniä seuranneet orjallisesti yhteiskunnan vaateita, ymmärtämättä puolustaa riittävästi kirkon omaleimaista tehtävää ja olemusta.

Kirjoittaja on Kiimingin kirkkoherra ja lääninrovasti

 

Anna palautetta tekstistä täällä.

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Näkemyksiä