Pekka Tuomikoski on 2. vaalisijalla.

Pekka Tuomikoski saa tukea Limingan kirkkoherranvaalissa

28.10.19

Limingassa toimitetaan kirkkoherranvaali 3.11.2019. Ennakkoäänestys on 28.10.– 1.11. Lue ehdokas Pekka Tuomikosken kannattajien puheenvuoro.


Limingan seurakunta valitsee 3.11.2019 uuden kirkkoherran. Viran haltijalta edellytetään riittäviä tietoja, taitoja ja hyviä henkilökohtaisia ominaisuuksia.
Pekka Tuomikoski on 44-vuotias pappi-toimittaja-tietokirjailija Limingan Tupoksesta.

Hän on opiskellut monipuolisesti: teologian maisteri Helsingin yliopistosta 1998 ja tohtoriopiskelija Oulun yliopiston historian laitoksella. Hän on suorittanut sosiologian ja historian perusopinnot sekä yliopistopedagogiikan peruskurssin.

Kirkkoherran virkaan vaadittavan pastoraalitutkinnon lisäksi Tuomikoskella on valmisteilla ylempi pastoraalitutkinto.

Kirkollisesta työstä Tuomikoskella on kokemusta seurakuntapastorina vuodesta 1999 Pudasjärvellä ja vs. kirkkoherrana Vihannissa sekä kappalaisena Raahen seurakunnassa vuodesta 2014 alkaen.

Pekka Tuomikoski on myös monipuolinen kulttuuripersoona. Kalevan lukijat tuntevat hänet asiantuntevista kirja-arvosteluista. Hän on tietokirjojen ja artikkeleiden kirjoittaja.

Pekka Tuomikoski tuntee Lakeuden maan ja kansan, sen henkisen ja hengellisen elämän. Hän suhtautuu avarakatseisesti ja kunnioittaen jokaisen ihmisen vakaumukseen ja on osoittanut seurakuntatyössä kykyä palvella tasapuolisesti kaikkia seurakuntalaisia.

Hän tulee luontevasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa hyvillä kuuntelijan ja taitavan keskustelijan lahjoillaan. Hänen oppineisuutensa ja laaja lukeneisuutensa yhdistyneenä Suomen kansan historian tuntemukseen merkitsee hänelle kykyä liikkua asiantuntevasti tämän seudun ihmisten kysymyksissä.

Pekka Tuomikoski on tunnettu shakin harrastaja. Seurakuntalaiset Limingassa tekevät viisaan ja kauaskantoisen siirron valitessaan hänet johtamaan seurakuntatyön vaativaa shakkia seurakunnan laajalla pelikentällä.

Keijo Nissilä,
teologian tohtori, hiippakuntadekaani emeritus, Oulu

Maiju Junttila
rehtori, Liminka

Matti Kamula
merikapteeni, Tupos

Antti Tahkola
opettaja, Liminka

Anna Ahola
opiskelija, Liminka

Pia Martinmäki
seurakuntaemäntä, Raahe

Sami Tissari
järjestelmäasiantuntija, Liminka

Sauli Ylikulju
ylikonstaapeli
Elisa Ylikulju
toimintaterapeutti
Seppänen Pauli
lakimies
Miika Korkiakoski
yrittäjä, kirkkovaltuuston varapj.
Seija Ahola
yrittäjä, yritysjärjestely- ja verotusasiantuntija
Markku Ahola
konsernin johtaja
Risto Räihä
pappi, opettaja
Petri Satomaa
kirkkoherra
Maria-Liisa Mutanen
perheneuvolan esimies

 

Rauhan Tervehdys julkaisee kaikkien kolmen ehdokkaan kannattajien puheenvuorot.

Riitta Valtokarin puolesta

Saila Karppisen puolesta

Lue myös, mitä ehdokkaat vastaavat Rauhan Tervehdyksen vaalikysymyksiin.

Lue lisää aiheesta:

Limingan seurakunta Näkemyksiä