Yksityishenkilökin voi auttaa vähävaraista

1.10.19

Parisataa liminkalaista perhettä saa apua Limingan seurakunnalta. Diakoniatyöntekijä Marika Kamps hoksauttaa, että vähävaraisia kanssakulkijoita voimme auttaa myös me yksittäiset ihmiset lahjakortin lahjoittamalla.


Minna Kolistaja Minna Kolistaja

Viime vuonna Limingan seurakunnan diakoniatyön taloudellisen avun piirissä oli 200 liminkalaista taloutta.

Diakoniatyöntekijä Marika Kamps kertoo, että taloudellisten avustusten tarve on viime aikoina selvästi kasvanut. Yksi syy tähän on hänen mukaansa sosiaalitoimen ja Kelan välisissä toimintatavoissa.

– Meillä on diakonian asiakkaina todella monia, jotka odottavat Kelan päätöstä asiaansa. Asiakkaiden kertoman mukaan esimerkiksi soviteltua päivärahaa, ennaltaehkäisevää toimeentulotukea taikka maksusitoumusta apteekkiin pitää odottaa hyvinkin kauan, Kamps sanoo.

– Asiakkaat ovat kertoneet, että heitä ohjataan sosiaalitoimesta meille saatesanoilla ”Sieltä saat apua nopeasti”. Diakonian taloudellinen apu on kuitenkin tarkoitettu ennen kaikkea väliaikaiseksi avuksi. Pääasiassa avustuksia jaetaan maksusitoumuksina ruoan ostoon.

– Summatkin ovat melko pieniä: yleensä muutamia kymmeniä euroja, korkeintaan muutamia satoja euroja. Yleensä asiakas saa diakoniatyöntekijän kirjoittaman ostositoumuksen, jolla voi ostaa kaupasta ruokaa.

Limingan seurakunta muutti aiemmin syksyllä vähävaraisille tarkoitettujen avustusten myöntämisen tapaa.

Taloudellista apua tarvitseva vähävarainen seurakuntalainen tulee aluksi edelleen diakoniatyöntekijän vastaanotolle. Päätöstä taloudellisen avun saamisesta ei kuitenkaan saa enää entiseen tapaan eli heti mukaansa diakoniatyöntekijän vastaanotolta, vaan avustushakemukset käsittelee taloudellisen avun tiimi kerran viikossa keskiviikkoisin.

Kamps luottaa siihen, että asiakkaat tottuvat uuteen systeemiin. Monessa muussa seurakunnissa vastaavanlainen malli on jo käytössä.

Kamps hoksauttaa, että kuka tahansa yksityishenkilökin voi auttaa oman paikkakunnan vähävaraisia:

– Joulun aikaan saamme vähävaraisille lahjoitettavaksi lahjakortteja esimerkiksi ruokakauppoihin, urheiluvälineliikkeisiin ja erilaisiin palveluihin, esimerkiksi hiustenleikkuuseen.

Näin syksyllä lahjakortista voisi hyötyä esimerkiksi vähävaraisen perheen nuori, joka tarvitsee opiskelutarvikkeita.

– Joskus kuule kysyttävän, onko Suomessa oikeasti olemassa köyhiä. Kyllä heitä on, Kamps tietää.

=> Kommentoi juttua tai anna palautetta

 

Sinua voisivat kiinnostaa myös nämä:

Tiedän, mitä on olla köyhä

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Limingan seurakunta Yleinen