Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 10.11.

8.11.19

Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.


Voiko uskon mitata?

Onko mitään muuta niin ristiriitaista asiaa kuin usko? Herättääkö mikään muu ihmisissä niin raivokkaita reaktioita kuin usko? Onko mikään muu samaan aikaan niin yleinen ja yksityinen asia kuin usko? Jakaako mikään muu niin selkeästi ihmiset eri leireihin kuin usko? Miksi sodan ja väkivallan syynä niin usein on ollut ja yhä on usko? Ei pelkästään hengellinen, vaikka usein kai juuri se?

Ja mitä se usko sitten oikein on? Oikea usko? Ja väärä? Voiko uskon määritellä tai mitata? Entä jos uskoo vain hetkittäin, ei aina, ei kaikkea? Entä kun alkaa epäillä, uskoaankin?
Ensi sunnuntai on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Siis sen, kun Luther Saksassa 1500-luvulla puhdisti uskon. Mitä se oli tai on? Voiko uskon puhdistaa? Eikö vain uskon nimissä tehdyt asiat ja niiden seuraukset. Ne, joita uskovat tekevät.

Eikö siis joka päivän pitäisi olla uskonpuhdistuksen päivä? Päivä, jolloin ainakin me Kristukseen uskovat miettisimme ajattelumme, sanojemme ja tekojemme seurauksia, puhdistaisimme omantuntomme armon ja rakkauden virrassa. Pyrkisimme toimimaan sen mukaan, mitä Kristus, johon sanomme uskovamme, meitä opasti: Rakastakaa toisianne.

Siinä on uskomme ainoa mitta? Siinä, miten tottelemme tai edes tahdomme totella häntä, johon sanomme uskovamme?

Minä oletan, ei vaan uskon, että usko on luottamusta; mihin luotan, keneen luotan, ketä tottelen ja seuraan.

Tänään, tänäänkin, koen omaksi rukouksekseni sen, mitä Raamatun mukaan muuan epätoivoinen isä sanoi Jeesukselle: Minä uskon! Auta minua epäuskossani! (Mark. 9:24)

Pia Perkiö, kirjailija

 

Sunnuntai 10.11.2019
Uskonpuhdistuksen muistopäivä
Psalmi: Ps. 46:2-8
1. lukukappale: Jes. 33:20-22 tai Jer. 3:14-15
2. lukukappale: Room. 1:16-17 tai Ef. 6:10-18
Evankeliumi: Joh. 4:46-53

 

Ps. 46: 2-8
Jumala on turvamme ja linnamme,
auttajamme hädän hetkellä.
  Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy,
  vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.
Meret pauhaavat ja kuohuvat,
vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä.
  Virta ja kaikki sen haarat ilahduttavat Jumalan kaupunkia,
  Korkeimman pyhiä asuinsijoja.
Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky.
Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee.
  Kansojen meri kuohuu, valtakunnat horjuvat,
  maa järkkyy hänen äänestään.
Herra Sebaot on kanssamme,
Jaakobin Jumala on turvamme.

Jes. 33: 20-22
Katso Siionia, meidän juhliemme kaupunkia!
Sinun silmäsi saavat nähdä Jerusalemin,
turvallisen leposijan,
teltan, jota ei pureta, ei siirretä.
Sen vaarnat eivät koskaan irtoa,
yksikään sen köysistä ei katkea.
Meillä on siellä väkevä valtias, Herra,
meillä on jokien lähde ja leveät virrat.
Niitä ei kulje soutualus
eikä ylitä uljainkaan pursi.
Totisesti, Herra on tuomarimme. Hän johtaa meitä.
Herra on valtiaamme,
Herra on kuninkaamme. Hän pelastaa meidät.

TAI

Jer. 3: 14-15
”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset!” sanoo Herra. ”Minä otan teidät jälleen omikseni. Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin – vaikka teitä olisi vain yksi joka kaupungissa ja kaksi joka kansan keskellä. Minä annan teille mieleni mukaiset paimenet, ja he johtavat teitä viisaasti ja taitavasti.”

Room. 1: 16-17
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

TAI

Ef. 6: 10-18
Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä.

Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.

Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina!

Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.

Joh. 4: 46-53
Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan.

Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.”

Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.”

Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”

Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen.

Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.”

Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko