Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 17.11.

15.11.19

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. Tämä sunnuntai on valvomisen sunnuntai.


Väliaikaisuuden valo

Tämänpuoleisen elämän väliaikaisuus herättää minussa kunnioitusta. Kuolema lauluissa ja kirjoissa vetää paradoksaalisesti takaisin elämään. Kun muistan kuoleman olemassaolon, muistan mikä elämässä olikaan tärkeää. ”Suuria, turhia toimia piirrän/ Elämänkaarta kun suunnittelen/ Sinutkin usein mä huomiseen siirrän/ Tänään kun kanssasi ehdi olla en”, sanoittaa lauluntekijä Jarkko Martikainen. Psalmissa 90 kuolevainen ihminen parahtaa Jumalalleen näin: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.”

Valvomisen sunnuntaina meillä kristityillä voi olla kiusaus tutkiskella vain omaa suhdettamme Kristukseen, kuoleman voittajaan. Onko minun kuolemani jälkeen mitään? Herättääkö Jumala minut ylösnousemuksen päivänä? Matteuksen evankeliumin painotuksen mukaan meiltä vaaditaan kuitenkin toisenlaista katsetta. Olenko tehnyt rakkauden tekoja? Onko teoistani loistanut opetuslapsen valoa maailmaan?

Tämänpuoleisen elämän väliaikaisuus herättää minussa myös raivoa. Vaikka kaikki ihmiset kuolevat kerran, eriarvoisuus rikkoo yhteistä ihmisyyttä vielä kuolinhetkelläkin. Musta amerikkalainen kuolee poliisin ampumana, koska hän on ei-valkoisena epäilyttävä. Syrjäseudun pienituloinen odottaa syöpätutkimuksiin pääsyä liian kauan. Kiusattu nuori tekee itsemurhan, koska hän ei jaksanut enää. Mitä kunnioitettavaa tällaisissa kuolemissa on? Emme ehtineet tehdä maailmaa tämän paremmaksi. Huomenna meidän on ehdittävä. Meille on annettu lupaus ja kehotus siitä, että parempaa on edessä.

Tiia Orpana
Kirjoittaja on pian teologian maisteri sekä karjalainen, kalliolainen, maailmankansalainen ja aina vähän koti-ikäväinen

Sunnuntai 17.11.2019
Valvomisen sunnuntai
Psalmi: Ps. 90:1-6, 12-15
1. lukukappale: Aam. 4:12-13
2. lukukappale: 2. Piet. 3:8-14, 18
Evankeliumi: Matt. 25:1-13

Sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen.

 

Ps. 90: 1-6, 12-15
Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
  Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
  ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
  Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot:
”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset.”
  Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
  kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
  joka vielä aamulla viheriöi
  mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
  Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
  Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
  Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo
  yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.

Aam. 4: 12-13
Valmistaudu kohtaamaan Jumalasi, Israel!
Katso, hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen.
Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa.
Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden,
hän kulkee maan kukkuloiden yli.
Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot.

2. Piet. 3: 8-14, 18
Älkää, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.

Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa – tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.

Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.

Matt. 25: 1-13
Jeesus puhui tämän vertauksen:
”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat.

Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli.

Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko