Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 3.11.

1.11.19

Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja.
Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein
syntisimmillekin.


Avoin kutsu hääaterialle

Vertauksen tilanne on merkillinen. Rikas kuningas järjestää hienot häät pojalleen, mutta arvoisat kutsuvieraat eivät tahdo saapua juhlimaan, vaan tekevät mieluummin bisnestä ja ahertavat kukin omissa touhuissaan. Tehdään tulosta ja kasvatetaan omaa elintasoa, vaikka kuninkaan juhlapöytä olisi katettuna aivan ilmaiseksi. Mikä näitä vertauksen ihmisiä oikein vaivaa? Miksi hääkutsu ei kelpaa?

Lukijan hämmästys vain kasvaa kertomuksen edetessä. Hääjuhlan isäntä heittää yhden juhlavieraistaan kylmästi ulos pimeään yöhön, sillä tämä on tullut juhliin omissa vaatteissaan. Näinkö köyhiä taas kyykytetään? Olisiko vieraan pitänyt ottaa pikavippejä ostaakseen itselleen ateljeesta kalliin juhlapuvun. Sittenkö hän olisi kelvannut ylväiden juhlavieraiden joukkoon?

Tuon aikakauden yhteiskunnassa häiden järjestäjä antoi lahjaksi jokaiselle häävieraalle juhlapuvun. Vieraiden ei siis ollut aikomus ostaa itselleen uutta pukua ennakolta ja tulla sitten juhlapaikalle uutta ostostaan ja hyvinvointiaan esitellen. Mikäli juhlavieras kieltäytyi hänelle tarjotusta hääpuvusta, katsottiin sen olevan julkea loukkaus hyväntahtoista häiden järjestäjää kohtaan. Vertauksen kuningas vihastuu, sillä yksi vieraista on niin ylpeä, että hänelle ei ole kelvannut kuninkaan lahjoittama juhlapuku. Se on verinen loukkaus kuningasta kohtaan.

Luulemmeko että ehtoollispöytään kelpaavat vain onnistuneet ja moraalisesti korkeatasoiset suorittajat? Rohkeneeko kirkon parkkipaikalle ajaa vain uudenkarhealla hybridillä? Vai oikeinko Tesla pitäisi hankkia? Sinut on kutsuttu hääaterialle. Saat tulla sinne synteinesi, heikkona ja haavoitettuna. Köyhät ja nöyrät puetaan juhlapukuun, ilmaiseksi, hinnatta. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Esa Mangeloja
Kirjoittaja on takapenkin fariseus ja taloustieteen dosentti

 

Sunnuntai 3.11.2019
21. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 145:8-13
1. lukukappale: Jer. 1:4-10
2. lukukappale: 2. Tim. 4:1-5
Evankeliumi: Matt. 22:1-14

 

Ps. 145: 8-13
Anteeksiantava ja laupias on Herra,
hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.
  Herra on hyvä kaikille,
  hän armahtaa kaikkia luotujaan.
Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi,
uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
  Julistakoot he valtakuntasi kunniaa,
  kertokoot mahtavista teoistasi.
Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot
ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
  Sinun valtakuntasi on ikuinen,
  sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.

Jer. 1: 4-10
Profeetta Jeremialle tuli tämä Herran sana:
– Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin,
minä valitsin sinut.
Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan,
minä pyhitin sinut omakseni
ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.
Mutta minä vastasin:

”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!” Silloin Herra sanoi:
– Älä sano, että olet nuori,
vaan mene, minne ikinä sinut lähetän,
ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä pelkää ketään,
sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi
ja suojelen sinua.
Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle:
– Minä annan sanani sinun suuhusi.
Minä asetan sinut tänä päivänä
kansojen ja valtakuntien yläpuolelle.
Sinun tulee repiä ja särkeä,
tuhota ja hävittää,
rakentaa ja istuttaa.

2. Tim. 4: 1-5
Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta: julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.

Matt. 22: 1-14
Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.

Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko