Kolumni: Viel tän yhden mäen yli

6.11.19

Kaikki jaksamisen tasot vaikuttavat toisiinsa. Ihminen on kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen, tietää Seija Helomaa.


Sanonnan mukaan ihmiselle ei anneta niin suurta kuormaa, ettei tämä jaksaisi sitä kantaa. Olen pohtinut tämän paikkansapitävyyttä.

Raamatussa kerrotaan tapauksesta, jossa erään vuoteen omaksi jääneen kaverit halusivat viedä hänet Jeesuksen, parantajan, luo. Tilanne oli niin ruuhkainen, että lopulta kaverit päättivät purkaa katon ja laskea ystävänsä sen läpi alas.

Toiset kantoivat, kun ei omin voimin päässyt eteenpäin, sinne missä apu on. Ja taisipa itse Jeesuskin kokea jotain samanlaista saatuaan ensin kunnolla selkäänsä ja sitten lyyhistyessään ristinpuuta raahatessaan maahan: joku toinen kantoi loppumatkan sitä, mitä hän ei enää jaksanut. Ja taipale Golgatalle saatiin kuljettua.

Ihminen on kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

— Seija Helomaa

Jaksamisella voi toki tarkoittaa monenlaista. Joku jaksaa fyysisesti enemmän kuin toinen, vaikkapa kantaa kuormia tai pysyä hereillä. Ja jollain toisella on ihmeen hyvä henkinen jaksaminen, pitkä pinna, selviytymiskeinoja takaiskujen varalle.

Joku jaksaa sosiaalista painetta, vaikka toisten ihmisten toiveita paremmin kuin toinen. Kaikki jaksamisen tasot vaikuttavat toisiinsa. Ihminen on kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Voimme tukea toistemme jaksamista monella tasolla, kun tuemme vain yhdeltäkin kantilta. Kun vaikkapa väsyneelle pikkulapsiperheen vanhemmalle mahdollistaa hetken fyysistä lepoa, se tekee ihmeitä myös kaikelle muulle jaksamiselle tämän elämässä. Tai kun yksin jäänyt vanhus kokee yhteyttä toisen ihmisen kanssa, unohtuvat hetkeksi kolotukset ja vaivat ja hetken tie on kevyt.

Siispä jos itse jaksaa viel sen yhden mäen yli, niin on hyvä yksin tein tukea rinnalta sitä toistakin jaksamaan.

Kirjoittaja on Kiimingin seurakunnan kappalainen

Anna palautetta kirjoituksesta täällä

 

Lue lisää aiheesta:

Kiimingin seurakunta Näkemyksiä