Kuva: Elsi Salovaara, kuva: Sanna Krook

Pääkirjoitus: Isät, jotka eivät ole sukua

5.11.19

Rakkaus on verisukulaisuuttakin vahvempi voima, pohtii Elsi Salovaara, joka soittaa isänpäivänä isäpuolelleen.


Minulla on kaksi isää – ja niin on monella muullakin. Kymmenet tuhannet suomalaislapset elävät arkea, jossa biologiset vanhemmat eivät asu yhdessä.

Suurella osalla näistä lapsista arki jakaantuu kahteen osoitteeseen, ja he pakkaavat kassinsa viikon tai kahden välein vaihtaen kotia.

Monta on heitäkin, joilla toinen vanhemmista asuu kaukana, tai ei jostain muusta syystä ole juuri läsnä lapsen arjessa. Osa lapsista on myös joutunut jo kokemaan vanhemman kuoleman ja sen tuoman surun.

Isänpäivän kunniaksi soitan toiselle isälleni, hänelle, jonka nimi ei lue syntymätodistuksessani.

— Elsi Salovaara

Olipa perhetausta millainen tahansa, jokainen lapsi tarvitsee vähintään yhden aikuisen, joka tukee ja kannustaa. Tämän aikuisen ei tarvitse olla biologinen vanhempi, samaa verta ja lihaa.

Lapsi tarvitsee ihmisiä, joille hän on tärkeä ja arvokas omana itsenään. Vahva itsetunto kasvaa kannustavista sanoista, hyväksyvistä katseista ja turvallisesta sylistä. Sillä, että tärkeillä aikuisilla on aikaa kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan.

Omalla esimerkillämme me aikuiset luomme käsitystä siitä, kuinka olla ihminen toiselle ihmiselle.

Voimme näyttää, että lähimmäisestä välittämällä myös omasta elämästä tulee parempi. Voimme osoittaa, että perheen luovat toisistaan huolehtivat ja toisiaan rakastavat ihmiset.

Tulevana sunnuntaina ajatuksissani läsnä ovat biologinen isäni, jonka onneksi ehdin vielä oppia tuntemaan ennen hänen kuolemaansa, sekä pappani, joka oli lapsuudessani minulle se tärkein miehen malli. Isänpäivän kunniaksi soitan toiselle isälleni, hänelle, jonka nimi ei lue syntymätodistuksessani.

Hän, kuten moni muukin isäpuoli, on osoittanut teoillaan ja sanoillaan olevansa rakkauden arvoinen. Ja rakkaus on vahvempaa kuin verisukulaisuus.

Kirjoittaja on Rauhan Tervehdyksen vastaava toimittaja

Anna palautetta pääkirjoituksesta

 

Lue kirjoittajan aiempia pääkirjoituksia:

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä