Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 22.12.

19.12.19

Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille.


Herran syntymä on lähellä

Harrastan etenkin unettomina öinä asioiden googlettamista. Kun Googleen naputtelee kysymyksen ”milloin olen valmis”, hakukone arvelee puolestani kysymyksen jatkoa. ”Milloin olen valmis äidiksi? Milloin olen valmis uuteen suhteeseen? Milloin olen valmis yhdyntään?” Tällaisia ihmiset Googlelta kysyvät. Kovin samaistuttavaa, kovin inhimillistä. Tällaisten kysymysten kirjoittaminen on usein olennaisempaa kuin niihin saadut vastaukset. Netistä voi toki löytää vakuuttavan asiantuntijakommentin tai viisaan elämänkokemuksen tuntemattomalta. Mutta viime kädessä kunkin on kuunneltava itseään – olenko valmis?

Vaan kuinka vaikeaa on välillä kuunnella itseään. Suuriin ratkaisuihin liittyy huikaiseva ja hirveä tieto siitä, ettei kukaan toinen voi ottaa osaani. Kukaan ei voi kantaa vastuuta valinnastani eikä luvata, mitä se tuo tullessaan. Joskus ihmisen kokemus on se, ettei hän olisi ryhtynyt johonkin, jos olisi tiennyt mitä on edessä.

Maria, Jeesuksen äiti, oli valmis sanomaan Jumalalle kyllä. Tämä on toisenlaista kuin tavallinen totteleminen. Jumalan selän taakse ei voi piiloutua ratkaisun hetkellä, sillä hän jos joku tuntee meidät. Marian asenne Jumalan edessä haastaa meitä luottamukseen, joka muuttaa perustavanlaatuisesti ihmisen osaa. Emme lopulta olekaan yksin maailmassa ratkaisuja tekemässä. Jumala kannattelee koko elämäämme, ettemme muserru ratkaisujen painon alle. Inhimillisen todellisuuden keskelle murtautuu lupaus: ”Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:5–7)

Tiia Orpana
Kirjoittaja on pian teologian maisteri sekä karjalainen, kalliolainen, maailmankansalainen ja aina vähän koti-ikäväinen

Sunnuntai 22.12.2019
4. adventtisunnuntai
Psalmi: Ps. 130: 5-8
1. lukukappale: 1. Moos. 21:1-7
2. lukukappale: Hepr. 6:13-19
Evankeliumi: Matt. 1:18-24 (1. vuosikerta)

Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen. Jouluun valmistautumisen loppuvaihe alkaa. Ihmisen sisäisen mielialan tulee olla valmis suuren sanoman vastaanottamiseen.

 

Ps. 130: 5-8
Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani
ja panen toivoni sinun sanaasi.
  Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
  hartaammin kuin vartijat aamua.
Israel, pane toivosi Herraan!
Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa.
  Hän lunastaa Israelin
  kaikista sen synneistä.

1. Moos. 21: 1-7
Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. Se tapahtui juuri siihen aikaan, jonka Jumala oli ilmoittanut. Pojalleen, jonka Saara oli synnyttänyt, Abraham antoi nimeksi Iisak. Kahdeksantena päivänä Iisakin syntymästä Abraham ympärileikkasi hänet, kuten Jumala oli käskenyt. Abraham oli satavuotias, kun hänen poikansa Iisak syntyi. Saara sanoi: ”Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani.” Ja Saara sanoi vielä: ”Kuka olisi tiennyt sanoa Abrahamille: ’Saara imettää poikia’? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt pojan hänen vanhoilla päivillään.”

Hepr. 6: 13-19
Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä, koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut. Hän lupasi: ”Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä”, ja kärsivällisesti odotettuaan Abraham sai, mitä hänelle oli luvattu.
Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen. Vala merkitsee heille asian vahvistusta, se lopettaa kaikki vastaväitteet. Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu. Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma.

Matt. 1: 18-24 (1. vuosikerta)
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko