Riitta Vesala ja Marjaleena Kyllönen esittelevät Rajaton-ryhmälaisten valokuvia Toripolliisista.

Kun enää ei tarvitse juosta pakoon

23.12.19

Väkivaltaa kokeneet naiset työstivät kokemuksiaan valokuvauksen avulla. Ennen minä juoksin pakoon -näyttely on esillä tammikuussa Metsola Galleriassa.


Teksti: Teksti ja kuvat: Riitta Hirvonen .

Oululaisen Mäntykodin lattialla on suurikokoinen valokuva. Kuvassa on tuttu patsas kaupungin torilta, Toripolliisi. Valokuvassa hahmon silmät on peitetty liinalla. Toripolliisi ei näe, mitä hänen ympärillään tapahtuu.

Valokuva on lattialla, koska sitä ollaan pakkaamassa näyttelyyn. Mäntykodin Rajaton-ryhmien valokuvanäyttely Ennen minä juoksin pakoon on tammikuussa esillä Metsolan Galleriassa Puolivälinkankaalla.

Rajaton on yli 60-vuotiaista naisista koostuva ryhmä. Naisia yhdistää kokemus lähisuhdeväkivallasta ja kaltoinkohtelusta.

Ryhmät ovat osa Mäntykodin Kotiväki-työskentelyä.

Emmekö me uskalla nähdä vaikeaa asiaa?

Toripolliisi-kuvan taustoja ei näyttelyssä selvitetä tarkasti, mutta näyttelyn aihe saa helposti kuvan katsojan miettimään, uskaltaisinko itse nähdä kaltoinkohtelua, jos sitä olisi ympärilläni.

Olisinko kuten toripolliisi: en näkisi, en uskaltaisi ottaa asiaa puheeksi.

Toripolliisi ja seitsemän muuta näyttelykuvaa esittävät kahden Rajaton-ryhmän naisten selviytymistarinoita. Useissa kuvissa voi nähdä vihjeitä siitä, että naiset ovat löytäneet tai löytämässä elämän, johon ei enää kuulu pakoon juokseminen.

Rajaton ryhmään kuulunut oululainen Maija kärsi useita vuosia puolisonsa uhkaavasta käytöksestä. Enää hän ei asu väkivaltauhan keskellä, vaan rauhassa yksin.

Näyttelyä varten Maija kuvasi rautaportin, jonka takana hän on itse varjona.

Kuvaan kuuluu nuoli, jonka alla ovat sanat Seuraava ovi.

– Valitsen nyt oman suuntani, oman oveni, josta kuljen, Maija sanoo.

(Juttu jatkuu kuvan alla)

 

Yksi valokuvista kertoo niistä askelista, joita väkivallasta selviytyjä usein ottaa.

Vertaistuki tuli yksin pyörittämisen tilalle

Rajaton-ryhmissä työskenneltiin omien rajojen asettamisen ja turvataitojen parissa, kertovat Marjaleena Kyllönen ja Riitta Vesala Kotiväki-hankkeesta.

– Emme puhu voimaannuttavasta valokuvauksesta vaan valokuvaterapeuttisesta työskentelystä, Kyllönen sanoo ja kertoo, että siihen ryhmälaiset perehdytti psykokoterapeutti Ritva Huusko.

Ryhmissä ei keskitytty vain valokuvaamiseen vaan myös keskusteluun. Juuri vertaistuki saman kohtalon kokeneilta naisilta oli Maijalle ehkä valokuvaustakin tärkeämpi sisältö ryhmässä.

– Pyörittelin aikaisemmin asioita paljon vain omassa päässäni. Ryhmässä kaikki saivat jakaa kokemuksiaan juuri sen verran kuin halusivat, Maija kertoo.

Maija oli Oulun Ensi- ja turvakodissa kuullessaan Kotiväki-hankkeen Rajaton-ryhmästä.

Valokuvat täynnä viisaita oivalluksia

Kyllönen ja Vesala ovat nähneet kaikki näyttelyn taulut, ja he kuvaavat niitä oivaltaviksi.

– Tauluissa ja niihin kuuluvissa lyhyissä teksteissä on hienoja oivalluksia, Vesala tarkentaa.

Kotiväen parissa tiedetään, ettei ”seuravalle ovelle” siirrytä väkivaltaisesta suhteesta noin vain.

– Uuden etsiminen elämässä voi pelottaa. Väkivaltaa kokenut miettii helposti esimerkiksi sitä, onko itsellä uskallusta luottaa pettymyksien jälkeen uuteen ihmissuhteeseen, Vesala kertoo.

– Väkivaltaisessa suhteessa uhrin itsetunto saattaa painua lattianrakoon, Kyllönen jatkaa.
Rajaton-ryhmissä on usein kuultu monen kaltoinkohdellun pohdiskelua, olisivatko he voineet toimia siten, ettei väkivaltatilanteita olisi syntynyt.

Tätä kertoo miettivänsä myös Maija, vaikka tietää, ettei toista ihmistä voi muuttaa ulkoapäin.

Eräässä näyttelyn valokuvassa on portaat ylöspäin. Alimmilla rappusilla on sana havahtuminen.

– Havahtuminen ja herääminen väkivaltaisessa suhteessa tapahtuu usein juuri siihen, ettei uhri ole syyllinen väkivaltaan, Kyllönen sanoo.

Lähteminen väkivaltaisesta suhteesta kestää usein vuosia

Rajaton-ryhmissä on uskallettu puhua rohkeasti, koska naisia yhdistivät samanlaiset kokemukset.

Avautumista vaikeasta aiheesta ei pidetä silti itsestään selvänä asiana.

– Uhrit vaikenevat kokemastaan väkivallasta aivan liian pitkään. Usein apua haetaan vasta, kun omat voimat ovat aivan lopussa, Maija sanoo.

Hiljaisuudelle on usein syynä häpeä, Kyllönen sanoo.

Vesala on kuullut, että lähteminen suhteesta, joka on kestänyt ehkä vuosikymmeniä, ei ole helppoa väkivaltakokemuksista huolimatta.

Vesala ja Kyllönen pitävät Rajaton ryhmien naisia rohkeina malleina. He ovat lähteneet hakemaan apua. Rajaton ryhmän nimi kirjoitetaankin välillä muodossa RajatON, kaksikko korostaa.

Ennen minä juoksin pakoon -näyttely on tammikuun ajan esillä Metsolan Galleriassa. Sen jälkeen se kiertää eri pisteissä ympäri Oulua ja lähiseutua vuosien 2020-21 aikana.

Anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä