Kirkkoherran pesti päättyi – "Ihmisiä ja maisemaa tulee ikävä"
Limingan pitkäaikainen kirkkoherra Ilkka Tornberg asuu nyt puolisonsa kanssa vanhalla maatilalla Kemiönsaaressa Varsinais-Suomessa. Siellä hän suunnittelee tekevänsä eläkepäivillään töitä lahjatraktorillaan.
Tornberg sanoo, että ei ole eläkepäivien viettoa etukäteen sen kummemmin suunnitellut, mutta yksi haave on: tehdä piha- ja metsätöitä Fordson Dexta-traktorilla.
Traktorin pitää olla nimenomaan vuosimallia 1960. Sellainen nimittäin ostettiin Tornbergin lapsuudenkotiin.
– Eikö se niin ole, että vanhana palaa lapsuuteen, Tornbergia naurattaa.
Liminkalaiset keräsivät eläkkeelle lähtevälle kirkkoherralleen läksiäislahjan, reilut 3400 euroa.
– Dexta on siis tilillä, nyt vain on etsittävä ja ostettava se oikea yksilö. Iso kiitos, Tornberg viestittää.
Liminkaan muutto oli haasteellinen, lopulta kotiuduttiin hyvin
Pyhäjoen Yppäristä kotoisin oleva Ilkka Tornberg toimi kahdeksan vuotta Alatornion virallisena apulaisena ja nuorisopappina ennen Liminkaan tuloa.
Uuteen virkaan asettumiseen toi haastetta se, että muuttoajankohtana perheessä oli viisi pientä lasta.
– Puolivuotias nuorimmaisemme oli koliikkivauva, joka ei nukkunut tuntia pidempään päivällä eikä yöllä. Itsekin vuorollani koetin lasta rauhoitella ja pitää sylissä, mutta se aika oli raskasta etenkin puolisolleni Helenalle.
– Uusiin ympyröihin tulossa oli lapsillekin muutosta hyvänlaisesti. Vanhin lapsista oli ehtinyt aloittaa koulun Torniossa ja suri, kun tuttu kaveripiiri jäi sinne.
Aikanaan lapset kotiutuivat Liminkaan niin hyvin, että kun Tornberg jossakin vaiheessa mietti muuton mahdollisuutta, jälkikasvu ilmoitti, että isä ja äiti voivat vapaasti muuttaa mutta he haluavat jäädä Liminkaan.
Limingan pappilan pihapiirissä kasvavan suuren kuusen latvaan nostettiin viime adventin alla tähti. ”Tähden latvaan vieneet nimesivät sen Helenan tähdeksi”, sanoo Ilkka Tornberg.
”Kohtaamiset ihmisten kanssa ovat olleet valoja vuosien varrella”
Limingan pappilan pihapiirissä on jo liki parinkymmenen vuoden ajan järjestetty adventin aattona Wanhan ajan joulu -tapahtuma.
Kun Ilkka Tornberg viime syksynä oli lähdössä tapahtuman suunnittelupalaveriin, Helena Tornberg pyysi viemään terveisiä: voisiko pappilan ja seurakuntatalon pihapiirissä kasvavaan suureen kuuseen saada latvatähden?
– Yhtenä päivänä seisoimme sitten Helenan kanssa aamuseitsemältä pihassa katsomassa, kuinka tähti nostettiin 22-metrisen kuusen latvaan.
Yläilmoihin, nosturin koriin, 34 metrin korkeuteen – vielä latvatähteäkin korkeammalle – pääsivät myös Tornbergit hetkeksi.
– Katselin siinä ympäriinsä ja näin paljon valoja, elävän kylän. Limingan-vuosiin on mahtunut valtava määrä hyviä kohtaamisia ihmisten kanssa. Minulle nämä kohtaamiset ovat olleet valoja pitkin pitäjää, vuosien ja vuosikymmenten varrella.
”Halu auttaa lähimmäistä toivottavasti säilyy”
Hyvää sydäntä lähimmäisten auttamiseen liminkalaisilta on Tornbergin mukaan aina löytynyt.
– Olen saattanut kohdata vaikkapa pappilan pihalla ihmisen, joka ojentaa lahjakorttia ja pyytää välittämään sen eteenpäin apua tarvitsevalle. Avun tarjoaminen lähimmäiselle kertoo kristillisestä rakkaudesta. Sitä toivottavasti löytyy paikkakunnalta jatkossakin.
Paitsi ihmisiä Tornberg arvelee ikävöivänsä myös ympäristöä: pappilaa sekä lakeuden avaraa maisemaa, josta on tullut sielunmaisema.
– Kun silloin yli 30 vuotta sitten tulin tänne 4300 asukkaan maalaispitäjään, kunnallisneuvos Kalle Arvola toivotti tervetulleeksi ja samalla totesi, että liminkalaiseksi ei tulla – liminkalaiseksi synnytään. Myöhemmin hän vähän lievensi katsantokantaansa ja totesi, että jos 30 vuotta asuu, niin silloin jo voidaan harkita liminkalaiseksi puhuttelemista.
Tornberg sanoo työstä luopumisen olleen haikeaa.
– Appiukkoni oli myös pappi. Hän kerran totesi, että papille riittää kymmenen vuotta yhtä seurakuntaa – ja seurakunnalle yhtä pappia. Minulla vierähti vähän pidempään, hymyilee Tornberg, joka oli Limingan seurakunnan kolmaskymmenes kirkkoherra.
Tornberg palveli liminkalaisia 32 vuotta. Pidempään kirkkoherrana on toiminut vain kaksi Lithoviusta: toinen 1500-luvulla 40 vuotta ja toinen 1600-luvulla 33 vuotta.
Yhteisöllisen sitoutumisen puute on yllättänyt
40 vuotta papin töitä tehnyt Tornberg on nähnyt läheltä niin Limingan seurakunnan muutoksen kuin muutoksen suomalaisten uskonnollisuudessa ja suhteessa kirkkoon. Hän ottaa esimerkiksi kirkkoon kuulumisen. Vielä vuonna 2000 liminkalaisista 95 prosenttia kuului kirkkoon, nyt luku on tippunut alle 85:n.
– Limingan käyrä ja kokonaiskirkon käyrä kulkevat juuri samalla tavalla: nousut ja laskut samassa tahdissa.
– Minut on yllättänyt se, kuinka moni ei koe tärkeäksi osallistua jumalanpalveluksiin taikka seurakunnan tilaisuuksiin. Uskoon ja uskontoon ei enää sitouduta yhteisöllisesti.
Yhteiskunnan muutosta kuvaamaan Tornberg kertoo tarinan 1980-luvun Alatorniolta. Urheiluseura Alatornion Pirkkojen hiihtokilpailu osui pitkäperjantaille.
– Se oli kaikkien mielestä huono idea. Järjestäjäkään ei olisi halunnut sitä, mutta päivämäärä oli Hiihtoliiton määräys. Me seurakunnan papitkin älähdimme ja kirjoitimme Pohjolan Sanomiin vetoomuksen: pääsiäinen on kristillisistä juhlista suurin eikä silloin ole sopiva hiihtokisoja pitää.
Kisat lopulta pidettiin, mutta alkamisajankohta myöhäistettiin niin, että hiihtoja ei hiihdetty jumalanpalveluksen aikana.
– Asenteetkin muuttuvat vähitellen. Siihen aikaan ei pitkäperjantaina järjestetty huvitilaisuuksia. Nyt moista ei juurikaan enää ihmetellä.
Tornbergia surettaa, että pääsiäisen asema ja merkitys ovat kateissa
Tornbergia surettaa suurimman kristillisen juhlan asema.
– Vaikuttaa siltä, että pääsiäinen on hukkumassa kokonaan. Kaikki suomalaiset eivät edes tiedä, että pääsiäisellä on kristillistä sisältöä.
1990-luvun lama koetteli myös Limingan seurakuntaa. Kirkkoneuvoston päätöksellä koko henkilökunta lomautettiin vuonna 1993 kolmeksi viikoksi.
Tornberg vietti tuona keväänä perheensä kanssa seitsemän viikkoa Espanjassa osin isyysvapaalla, osin vuosilomaalla, osin pakkolomalla.
– Katolinen pääsiäisenvietto ja siihen kuuluvat värikkäät, äänekkäät kulkueet olivat mahtava kokemus. Minulle syntyi unelma: voisiko kristillisellä sanomalla pysäyttää joskus oman paikkakunnan liikenteen?
Myöhemmin Liminkaan syntyi yhdistys, joka toteutti vuonna 2012 ensimmäisen pääsiäisdraaman. Via Dolorosaa varten Limingan liikenne pysäytettiin.
– Se, että tällaisilla jutuilla voidaan hoksauttaa ihmisiä ja jopa pysäyttää heitä sanan ääreen, se oli minulle unelman täyttymistä.
Via Dolorosan jälkeen järjestettiin vielä neljä muuta pääsiäisdraamaa tai -vaellusta.
”Normit ovat aina tietyssä ajassa syntyneitä ja niitä voi kyseenalaistaa”
Tornbergin mielestä kirkon tarjoama sisältö ei voi pysyä elävänä ja toimivana yksinomaan perinteitä vaalimalla.
– Esimerkiksi jumalanpalveluksessa on tietysti luovuttamattomia elementtejä, jotka pitää säilyttää niin henkilökohtaisen jumalasuhteen kuin yhteisöllisen jumalasuhteen näkökulmasta. Mutta jumalanpalveluksessa on myös paljon sellaista, joka ei ole elävää. Sitä vain pidetään mukana, koska se on meidän perinteessämme.
– Minun silmäni avasi 1980-luvun alussa syntynyt Pekka Simojoen ja Anna-Maria Kaskisen tekemä Afrikkalainen gospelmessu.
– Minulle, lestadiolaisuuteen kasvaneelle, oli opetettu että tanssi on syntiä. Afrikkalaisessa gospelmessussa ollaan mukana kehollisesti, liikkeen kautta. Sellainen oli omaan perinteeseeni nähden vierasta – mutta minulle se toimi.
Tornberg sanoo arvostavansa perinnettä, johon on kasvanut.
– Samalla pitää kuitenkin muistaa, että normit ovat aina tietyssä ajassa syntyneitä ja niitä voi kyseenalaistaa.
Aika ajoin väitellään siitä, onko jumalanpalvelus seurakuntaelämän keskus.
– Olen entistä enemmän alkanut ajatella niin, että jumalanpalvelus on laajempi asia kuin kokoontua kerran viikossa kirkkoon. Jumalanpalvelusta on esimerkiksi se, että käy katsomassa sairasta tai vanhusta.
Seurakuntalaiset mukaan esimerkiksi jumalanpalvelusryhmien kautta
Tornbergin mielestä kirkossa pitää entistä voimakkaammin painottaa, että seurakunta ei ole yhtä kuin sen palkkalistoilla olevat työntekijät. Seurakunta ovat seurakuntalaiset.
Limingassa seurakuntalaisia on tuotu mukaan jo vuosien ajan muun muassa jumalanpalvelusryhmien kautta.
– Ne lukevat jumalanpalveluksen tekstiosat ja kokoavat esirukousaiheet, jotka joskus sanoittaa pappi, joskus ryhmä itse. Ryhmät toteuttavat kirkkokahvit ja lähettävät seurakunnan kirkkokahveilta.
– Tällä pyritään viestimään, että jumalanpalvelukseen ei ole tultu vain kuulemaan tiettyä pappia vaan että siinä on seurakunta koolla yhdessä.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.