Joel Hallikaiselle oma ohjelma Radio Deihin

Viihdetaiteilija Joel Hallikainen aloittaa oman ohjelmasarjan, jossa hän kertoo kuultavan ”minun ikäiseni ihmisen pohdintaa elämästä”.

Hallikainen jakaa radiossa kuulijoilleen elämästä kaivamiaan oivalluksia vuosien ja vuosikymmenten varrelta.

–­ Tämä on yksinkertaisesti minun ikäiseni ihmisen pohdintaa elämästä, 58-vuotias turkulaistaiteilija sanoo.

Joel Hallikainen ei väitä olevansa sen etevämpi elämän matkaopas kuin kukaan muukaan. Sen sijaan hän kertoo ”yksinkertaisesti harjoittavansa ihmiselle annettua ajattelun lahjaa”. Ajatusharjoituksille tarjoavat selkärankaa muistiinpanot, joita hän on tehnyt itseään puhutelleista ajatuksista matkan varrella.

– Maailmassa ei ole mitään sellaista, mitä ei olisi jo sanottu. Mutta joku jo sanottu asia saattaa puhutella jotakuta juuri tänään, jos se tulee oikeaan aikaan ja kulmasta, josta ihminen juuri silloin omaa elämäänsä katsoo. Yksittäiselle ihmiselle jokin asia tai oivallus voi olla täysin uutta ja avautua todeksi ihka ensimmäistä kertaa, Joel Hallikainen kuvaa uuden lyhytohjelmasarjansa ideaa.

Hän antaa esimerkin omasta elämästään.

– Olen yksinkertainen isoisä, ja jos Luoja suo, niin voin olla vielä moninkertainen isoisä. En ole sitä ennen ollut. Isovanhemmuuden myötä kuvakulmani on muuttunut, ja näen asioita uudella tavalla. Sama päätee moniin elämän viisauksin tai vaikkapa hengellisyyteen.

– Toiveeni on, että jokainen yksittäinen lyhyt Hallikainen-sarjan jakso voisi tuoda kuulijalle jonkin todellisen jyvän juuri siihen päivään ja siihen hetkeen, josta hän omaa elämäänsä katsoo.

Hallikainen-nimen saanut radiosarja kuullaan Radio Dein taajuuksilla joka arkipäivä tiistaista 7. tammikuuta alkaen kello 10.10 ja uusintana kello 14.10. Viikon jaksot kuullaan koosteena sunnuntaisin kello 17.30 alkaen.

Radio Dei on valtakunnallinen kristillinen radiokanava, jota kuuntelee viikoittain noin 170.000 ja satunnaisesti 610.000 suomalaista. (Lähde: Kansallinen radiotutkimus 6/2019, Kantar TNS 5/2019)


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää