Keräysvaroilla koulunpenkille

Kun Suomeen saapui 2015 ennätyksellinen määrä turvapaikanhakijoita, osa kansalaisista ryhtyi vaatimaan rajoja kiinni.

Ugandaan pakolaisia pyrkii moninkertainen määrä verrattuna siihen, mitä Suomessa tuolloin kutsuttiin pakolaisaalloksi. Yli 40 miljoonan asukkaan Ugandassa on 1,3 miljoonaa pakolaista.

Rajalla tulijoita ei odota vaatimukset kääntyä takaisin, kertoo oululainen Heidi Karvonen. Hän kuvailee Ugandan pakolaispolitiikkaa poikkeukselliseksi.

Karvonen matkusti maahan viime syyskuussa. Hän liikkui Kirkon Ulkomaanavun seurueessa.

Kantaväestöllä ja pakolaisilla samat oikeudet

Karvonen kertoo, että Ugandan valtio on taannut pakolaisille samat oikeudet ja yleiset palvelut kuin maan omille kansalaisille. Käytännöstä poikkeus on äänioikeus.

– Heti rajanylityspaikalla – kun tulijat ensin rekisterödään – he saavat hätäpakkauksen elämän jatkumiseksi pakolaissetlementissä. Pakkaukseen kuuluu muun muassa teltta, elintarvikkeita ja vesikanisteri.

– Jokainen saa myös oman maatilkun voidakseen rakentaa majan ja viljellä oman ruokansa.

Pakolaisten vastaanottamisessa tekevät tärkeää yhteistyötä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja maan valtio.

Karvosen matkaan kuului tutustuminen Pohjois-Ugandassa sijaitsevaan Bidibidin pakolaisasutusalueeseen, jota kutsutaan myös setlementiksi.

(Juttu jatkuu kuvien jälkeen.)

Pakolaisasutusalueella näkee kaiken kuntoisia rakennuksia.

Ugandassa kuuli viisaista ratkaisuista

Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa diakoniatyöntekijänä työskentelevä Karvonen vaikuttui näkemästään Bidibidissä. Hän kertoo esimerkin pakolaisia koskevista ratkaisuista, joista hän monia kuvaa viisaiksi.

Karvosen mukaan silmä ei setlementissä erota rajaa kantaväestön ja pakolaisten asutuksen välillä, koska sellaista rajaa ei käytännössä ole.

Tämän vuoksi Bidibidiä ei kutsuta pakolaisleiriksi. Siellä asuvat yhdessä ja siellä käyvät samoja kouluja ugandalaiset ja pakolaiset.

Vaikka setlementissä asuu eriuskontoisia ihmisiä, Karvonen ei kuullut, että uskonnot hiertäisivät siellä ihmisten välejä.

Kouluttautuminen vie elämässä eteenpäin

Ugandaan saapuu pakolaisiksi paljon naisia ja lapsia Kongosta sekä Etelä-Sudanista.

– Suurin osa tulijoista on alle 18-vuotiaita. Moni saapuu yksin. Tavallinen tarina on, että pakolaisperheessä ei ole kuin yksi huoltaja. Hän saattaa olla lapsi itsekin, ehkä perheen vanhin lapsi.

Ulkomaanapu tekee pakolaisten parissa työtä koulutusmahdollisuuksien edistämiseksi. Se tukee kymmeniä Bidibidin kouluja.

Ulkomaanapu järjestää nopeutettuja koulutusohjelmia nuorille ja vanhemmillekin. Opiskelut tekevät heistä puuseppiä, ompelijoita ja kampaajia. Muutakin ammatillista koulutusta on tarjolla.

Karvonen näki monia kouluja, joissa kaikki oppilaat eivät edes mahtuneet sisälle luokkiin vaan joutuivat kurkkimaan luokkiin ikkunoista.

Yhdessä luokassa saattaa olla 150 oppilasta. Ajoittain opiskelua haittaa suuresti pula sähköstä.

Suurin potti ulkomaille vanhemmuuden tukemiseen

Helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina alkaa kirkon suurkeräys, Yhteisvastuukeräys. Keräystuotosta menee 60 prosenttia kansainväliseen apuun. Sitä välittää maailmalla Kirkon Ulkomaanapu.

Tänä vuonna auttaminen suunnataan tukemaan vanhemmuutta esimerkiksi mahdollistamalla naisten ja äitien kouluttautumisen muun muassa juuri Ugandassa.

Ulkomaanapu toimii koulutuksen tukijana myös monessa muussa maassa, esimerkiksi Etelä-Sudanissa, Bangladeshissa ja Kreikassa.

Keräysvarojen turvin Ulkomaanapu voi kehittää lisäksi omaa katasrofivalmiuttaan.

Päällimmäisenä sittenkin toiveikkuus

Heidi Karvonen kertoo, että Ugandan köyhyys yllätti hänet.

– Ihmisiä oli paljon, pakolaisia oli paljon. Tekemätöntä työtä esimerkiksi koulurakennusten saamiseksi parempaan kuntoon riittää.

Kaikista epäkohdista huolimatta Karvosen mielestä maassa elää toivo.

– Ihmisen mieli on jännä. Siellä tuntui todelliselta meidän tuntemamme sanonta: niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Karvosen mukaan moni paikallinen suhtautuu suopeasti pakolaisiin siksi, että heillä on muistissaan ugandalaisen kenraalin Idi Aminin 1970-luvulla käynnistämät kansanmurhat. Omat kauhukokemukset noilta ajoilta synnyttävät halun auttaa niitä, jotka ovat joutuneet lähtemään kotoaan tien päälle hakemaan turvaa muualta.

Heiki Karvonen kuuli matkallaan monia tarinoita ihmisiltä, joita hän tapasi.