Pentti Huhtinen kertoo, että keskiviikkoseurojen osallistujat päättivät keskuudessaan kokoontumisten lopettamisesta.

Kipeästi alkanut polku kuljettiin loppuun

23.1.20

Keskiviikkoseurat päättyivät Oulussa 60 vuoden jälkeen. Pentti Huhtinen kertoo, kuinka seurat syntyivät lestadiolaisen liikkeen hajaannuksessa.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Kaikki päättyy aikanaan, lohkaisee vanha sanonta. Raamatun Saarnaajan kirja sanoo saman asian hieman syvällisemmin: kaikella on määräaikansa.

Jälkimmäinen viesti sisältyi Oulun tuomiorovasti Satu Saarisen terveisiin seuraväelle, joka on kokoontunut lähes kuuden vuosikymmenen ajan Oulun seurakunnissa.

Keskiviikkoseurojen määräaika tuli päätökseen joulun alla. Polku on kuljettu loppuun, kuvaili seuraväki.
Keskiviikkoseurojen tausta on lestadiolaisen liikkeen hajaannuksissa 1960-luvulla.

Hajaannuksen takana oli erilaiset käsitykset muun muassa Sanasta ja sakramentista, avaa historiaa oululainen rovasti Pentti Huhtinen. Hän on yksi keskiviikkoseurojen vapaaehtoisista vastuunkantajista.

Historia liittyy kipeisiin tapahtumiin

Hajaannuksessa useita kymmeniä lestadiolaistaustaisia pappeja – ja pienempi joukko maallikkoja – erkaantui vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä, Huhtinen selvittää lisää.

Hän sai nuorena seurata läheltä isänsä ja monen muun hyvin tuntemansa papin kipeää selviytymistä erosta, jonka seurauksena lestadiolaisuuteen syntyi niin sanottu pappislinja.

Joukkoa on kutsuttu myös Elämän sana -ryhmäksi. Huhtisen mukaan jälkimmäinen nimitys viittaa pelkästään Elämän sana -lehteen.

Mitään uutta seuraorganisaatiota ei tuolloin perustettu, hän kertoo.

Huhtisen mukaan hajaannuksen seurauksena moniin seurakuntiin syntyi pieniä ystäväpiirejä, joita yhdistivät juuret lestadiolaisessa liikkeessä. Niitä syntyi myös Pohjois-Norjaan ja Pohjois-Ruotsiin.

Oulussa tämä joukko alkoi pitää keskiviikkoseuroja.

Nyt on aika  puhua sovinnosta

– Keskiviikkoseurojen merkitys on ollut varmasti myös terapeuttinen, Huhtinen kuvailee.

Hän tietää, että erkaantuminen oli monille, kuten hänen isälleen, raskas asia. Hajaannus saattoi viedä jopa sukulaisia erilleen toisistaan.

Mutta nyt, kun hajaannuksista on kulunut useita vuosikymmeniä, Huhtinen haluaa puhua ennen kaikkea sovinnosta. Sovinnosta elämän kanssa ja uusien polkujen luomisesta.

Huhtinen tykästyi Satu Saarisen jäähyväispuheen siteeraukseen Saarnaajan kirjasta.
– Kaikilla asioilla on määrähetkensä elämässä, jokaisella asialla taivaan alla, myös seurojen pidolla, hän sanoo.

Usko houkuttelee  pohtimaan isoja asioita

Huhtinen korostaa herätysliikkeiden – sekä ystäväpiirin – positiivista perintöä.

Keskiviikkoseuroihin kuului yksi seurapuhe. Sen jälkeen oli keskustelun vuoro.

– Usko ja siihen liittyvien asioitten pohdiskelu on luottamusta ja voimaa synnyttävä asia elämässä. Usko houkuttelee pohdiskelemaan elämää ja ikuisuutta, ihmisen paikkaa maailmassa, Huhtinen kuvailee hyvän keskustelun merkitystä.

Hän muistelee lämmöllä vanhojen herätysliikkeiden parissa syntyneitä lauluja.

– Ne kaikki ovat luonteeltaan matkalauluja ikuisuutta kohti. Keskustelujen tavoin veisuut antavat voimaa elämään.

– Laulujen avulla ihminen pystyy pukemaan sanoiksi sen, mitä ei suorasanaisella puheella pysty ilmaisemaan.

 

Mitä ajatuksia juttu herätti? Kerro toimitukselle terveisesi.

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Oulun tuomiokirkkoseurakunta