Suurlahjoitus nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen

Presidentti Sauli Niinistön vaalikampanjasta jäädyt rahat jaettiin Kirkon diakoniatyön kautta. Eniten tukea tuli Oulun hiippakuntaan.

Kirkon diakoniarahasto sai jo lakkautetulta Suomi 2024 ry:tä 200 000 euron lahjoituksen käytettäväksi nuorten opiskelun ja työllistymisen tukemiseen sekä elinolosuhteiden parantamiseen.

Lahjoitussumma on peräisin presidentti Sauli Niinistön vaalikampanjabudjetin jäljelle jääneistä varoista.

Tukea myönnettiin kaikkiaan 137 nuorelle. Se ohjautui saajille seurakuntien diakoniatyön kautta. Pääpaino oli nuorten ammatillisen koulutuksen ja lukio-opintojen tukeminen vähävaraisissa perheissä. Vähävaraisten perheiden nuorten uhkana on opintopolulta kokonaan syrjäytyminen tai jo aloitettujen opintojen keskeyttäminen.

Opintojen tukeminen painopisteenä

Opintojen tukemiseen meni noin 80 prosenttia tukisummasta. Opintoja tuettiin maksamalla lukion ja ammatillisten oppilaitosten oppimateriaaleja, kirjoja ja e-kirjoja, opinnoissa vaadittavia ammattiasuja, turvakenkiä, tietokoneita, laskimia, opintomatkoja ja tutkintomaksuja.

Tukea annettin myös ajokorttihankintoihin, harrastustoimintaan sekä apuvälinehankintoihin. Lisäksi tukea myönnettiin itsenäistymistä tukeviin menoihin, jotka olivat ensisijaisesti asumiseen liittyviä kuten kodinhankintoja.

Tukea myönnettiin ympäri Suomen. Eniten sitä jaettiin Oulun hiippakunnan seurakuntien diakoniatyön kautta, 17 prosenttia, ja Tampereen hiippakunnan seurakuntien diakoniatyön kautta, 16 prosenttia.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää