Anna-Lyydia Kopperoisen matkakuvia on esillä Keskustan seurakuntatalossa.

Anna-Lyydia Kopperoinen muutti mongolialaiseen jurttaan, opetteli lehmänlantakakuilla lämmittämistä ja sai maitonsa lypsämällä

12.2.20

Kulttuuriantropologian opiskelija toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja lähti harjoitteluun Mongoliaan. Matkan aikana otettuja kuvia on esillä Keskustan seurakuntatalossa.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Marita Ahlgren .

Vielä viime vuoden alussa matka Mongoliaan oli oululaiselle Anna-Lyydia Kopperoiselle kaukainen unelma. Hän oli ollut kiinnostunut maasta jo siitä lähtien, kun näki Mongoliasta kertovan dokumentin viisivuotiaana. Kun kultturiantropologian opinnot Oulun yliopistossa lähestyivät loppuaan, Kopperoinen ajatteli, että nyt tai ei koskaan.

Maaliskuussa hän jo löysi itsensä korkeakouluharjoittelusta Mongolian pääkaupungista Ulan Batorista, kuukauden päästä maaseutukylä Khovdista itse pystyttämästään jurtasta.

 

Kahvilassa syntynyt tuttavuus vei maaseudulle

Ensimmäisen kuukauden Anna-Lyydia Kopperoinen opetti Mongolian Kansallisessa yliopistossa Ulan Batorissa. Ilmansaasteiden kyllästämässä kaupungissa hänestä alkoi kuitenkin tuntua, että aito Mongolia jää näkemättä.

Kaupungin kahvilassa Kopperoinen tapasi sattumalta Khovdin kylässä työskentelevän, brasilialaisen Lucaksen ja kertoi tälle haaveestaan päästä Mongolian maaseudulle.

World Visionin riveissä työskennellyt Lucas vei Kopperoisen Khovdiin ja auttoi vuokraamaan jurtan paikalliselta mieheltä.

– Autettuaan minut alkuun Lucas lähti naapurimaahan Kiinaan ja minä jäin opettelemaan jurtassa asumista.

 

Lantakakuilla lämmittämisen oppimäärä

Uudessa asuinympäristössä aivan ensimmäisiä tehtäviä oli oppia, kuinka asuinsijan saa pidettyä lämpimänä hyytävien tuulien ja hiekkamyrskyjen keskellä.

Jurtta lämpeni lehmänlantakakkujen avulla. Niitä Anna-Lyydia sai tehdä paikallisten asukkaiden kanssa. Lähellä asuvasta perheestä tuli korvaamaton tuki.

– Sain lypsää heidän lehmäänsä ja he auttoivat minua monissa käytännön asioissa.

Pärjätäkseen Anna-Lyydian oli opeteltava, kuinka jurtassa laitetaan ruokaa. Ainekset aterioihinsa hän haki paikalliselta torilta.

– Ruoan oppi avotulellakin laittamaan. Lihan valmistaminen oli tosin haasteellista, koska en juurikaan syö sitä Suomessa asuessani.

Kaikki tarvitsemme samoja asioita: ruokaa, suojaa ja läheisiä ihmissuhteita.

 

Yhteinen kieli löytyy, vaikka sanoja ei olisikaan

Anna-Lyydia toteaa lähteneensä Mongoliaan unelman perässä. Hänellä oli mielikuva luonnon kanssa tiivissä yhteydessä elävistä ihmisistä, jotka asuisivat eläinten kanssa, kaukana kaupoista.

Maaseudulta hän löysi juuri tällaisen Mongolian. Ihmisten auttamisenhalu teki vaikutuksen.

– Opin, että loppujen lopuksi me kaikki tarvitsemme samoja asioita: ruokaa, suojaa ja läheisiä ihmissuhteita.

Yhteistä kieltä ei ollut, sillä aluksi Anna-Lyydia ei osannut mongoliaa eikä Mongoliassa puhuta juurikaan englantia.

– Pärjäsin elekielellä, piirtämällä ja Google Translatorin avulla.

Myös huumori auttoi.

– Näin todeksi sen väittämän, kuinka ihmisen kanssa syntyy hyvä yhteys, kun naurat hänen kanssaan oikein kunnolla.

 

Tehtävänä opettaa englantia kylän lapsille

Khovdiin lähdön edellytyksenä oli, että Anna-Lyydia sai muokattua vaihto-opiskelusopimuksensa uusiksi. Se onnistui, kun hän teki sopimuksen paikallisen englanninkielen koulutuskeskuksen kanssa. Anna-Lyydiasta tuli leirikoulun vetäjä, joka opetti paikallisille lapsille englantia.

– Lucas auttoi minua kokoamaan paikallisia lapsia leirikoulun oppilaiksi. Kylässä asuvat mongolit ja kazakit olivat kiinnostuneita oppimaan englantia, jota opetin taiteen avulla.

Riskejä löytyy joka paikasta, jos niitä oikein alkaa ajattelemaan.

 

Turvana sähköiskuja antava taskulamppu

Ulkoministeriö luokittelee Mongolian melko turvalliseksi maaksi. Anna-Lyydia sanoo, ettei osannut pelätä missään vaiheessa.

– Jälkikäteen ajateltuna minulla oli varmasti monenlaisia vaaranpaikkoja, mutta riskejä löytyy joka paikasta, jos niitä oikein alkaa ajattelemaan.

Khovdiin pääsyssä auttanut Lucas otti riskit kuitenkin huomioon ja huolehti esimerkiksi siitä, että Anna-Lyydialla oli jurtassa asuessaan käytössä taskulamppu, jolla saattoi antaa sähköiskuja. Mahdollisten tunkeilijoiden varalta annettua lamppua ei kuitenkaan tarvinnut käyttää kertaakaan.

– Tai käytin minä sitä kerran, kun tarvitsimme valoa telttaan lasten balettiesitystä varten.

Kaupungissa Anna-Lyydia oli turvallisuudestaan tarkempi.

– Otin passin mukaani kaikkialle enkä kulkenut kaupungilla ilta-aikaan.

 

Ennakkoluulot kertovat eniten meistä itsestämme

Filosofian maisteriksi valmistunut Anna-Lyydia opiskelee parhaillaan pohjoissaamea ja venäjää. Pyrkimyksenä on löytää viestinnän alan töitä.

Kulttuuriantropologian opinnoista Anna-Lyydia kokee olleen hyötyä Mongolian kuukausina.

– Minulla vahvistui ajatus siitä, että se mitä jostakin kultturista ajattelemme, kertoo enemmän meistä kuin kyseisen maan ihmisistä.

– Meillä kaikilla on väistämättä stereotypioita, mutta monesti ne purkautuvat kun stereotypian kohteen kanssa on tekemisissä. Joskus hyvään, joskus huonoon suuntaan.

Anna-Lyydian kuvia Mongolian matkalta on esillä Keskustan seurakuntatalossa (Isokatu 17) 29. helmikuuta saakka. Kuvat huutokaupataan samassa paikassa 20. helmikuuta kello 18. Tuotto käytetään Yhteisvastuukeräykseen ja mongolialaisten lasten koulunkäyntiin World Visionin kautta.

Anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Oulun tuomiokirkkoseurakunta