Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 9.2.

7.2.20

Joskus Jumala lähettää rinnalle toisen ihmisen, joskus kivun ja tuskan rasittamalle kivuttoman hetken, tai katkeruuden keskelle kiitoksen aiheen.


”Joka aamu on armo uus…”

Ensi sunnuntaina kirkoissa saarnataan armosta – ansaitsemattomasta armosta. Evankeliumissa Pietari pysäyttää meidät kysymyksellään opetuslasten palkasta: ”Entä me, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Pietarikin on vain ihminen ja kysyy ääneen sitä, mitä moni mielessään miettii. Pietari on rohkea sanomisissaan ja haluaa tietää, mitä hän saa palkaksi siitä, että on luopunut kaikesta.

Pietarin ja Jeesuksen välinen keskustelu viriää Matteuksen evankeliumissa jo paria jaetta aikaisemmin, kun opetuslapset kyselevät Mestariltaan: ”Kuka voi pelastua?” Opetuslasten tavoin vajavaisina ihmisinä mekin tarvitsemme armon vakuutusta uudelleen ja uudelleen. Meidän ihmisten välisissä suhteissa sanoilla ”anteeksi” ja ”saat anteeksi” on eheyttävä vaikutus ja erityisesti ripin yhteydessä julistetulla synninpäästöllä ja armon vakuutuksella on merkillinen voima.

Armo on ansaitsematonta Jumalan rakkautta meidän osaksemme. Voiko kukaan parempaa palkkaa toivoa?
Pyhän Jumalan toimet ovat monesti käsityskyvyllemme ylivoimaisia ymmärtää, mutta Jeesus vakuuttaa opetuslapsilleen: ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” Jumalan armahdusta ja rakastavaa katsetta mekin saamme olla joka päivä kyselemässä.

Joskus Jumala lähettää rinnalle toisen ihmisen, joskus kivun ja tuskan rasittamalle kivuttoman hetken, tai katkeruuden keskelle kiitoksen aiheen. Rukous antaa toivoa ja rukous on lyhin tie Jumalan luo.

Ansaitsemattoman armon varassa voimme unohtaa omat ansiomme ja tilalle nousee sydämen luottamus armahtavaan Jumalaan. Saamme uskoa, että Jumala tuntee, tietää, armahtaa – ja jaksaa odottaa vaivalloistakin kulkijaa. ”Kiitos Herran, hän auttaa tiellä, miksi huolta siis kantaa – murheen allakin armahtaa, hänen turviinsa jäämme!” (Virsi 547)

LIISA KARKULEHTO
Karjasillan vs. seurakuntapastori, rovasti

 

Sunnuntai 9.2.

Psalmi: Ps. 18:2-7
1. lukukappale: 5. Moos. 7:6-8
2. lukukappale: Fil. 3:7-14
Evankeliumi: Matt. 19:27-30

 

Päivän latinankielinen nimi septuagesima (= seitsemäskymmenes) ilmaisee päivien lukumäärän pääsiäiseen, johon seurakunnan katse nyt kääntyy. Tästä päivästä on vanhastaan alkanut papiston paasto. Seurakuntaa kehotetaan kilvoittelemaan kärsivällisesti Jumalan armoon luottaen.

Päivän evankeliumiteksteissä muistutetaan, että Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama kaikkia kohtaan.

 

Ps. 18: 2-7
Minä rakastan sinua, Herra,
sinä olet minun voimani.
  Sinä päästit minut turvaan,
  sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
  Kun kutsun Herraa, ylistettyä,
  saan avun vihollisiani vastaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni,
tuhon pyörteet minua kauhistivat.
  Tuonelan paulat kietoivat minut,
  näin edessäni kuoleman ansat.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa,
kutsuin avuksi Jumalaani.
  Ääneni kantautui hänen temppeliinsä,
  ja hän kuuli minun huutoni.

5. Moos. 7: 6-8
Muistakaa, että olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. Herra, teidän Jumalanne, valitsi teidät maailman kaikkien kansojen joukosta omaksi kansakseen.
Ei Herra siitä syystä mieltynyt teihin eikä valinnut teitä, että te olisitte kansana kaikkia muita kansoja suurempi – olettehan kaikista kansoista pienin. Herra rakasti teitä, ja pitääkseen esi-isillenne vannomansa valan hän vei teidät väkevällä kädellään pois Egyptistä, orjuuden maasta, ja lunasti teidät vapaiksi faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta.

Fil. 3: 7-14
Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista.
En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.

Matt. 19: 27-30
Pietari sanoi Jeesukselle: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?”
Jeesus sanoi heille:
”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko