Kuva: Elsi Salovaara, kuva: Sanna Krook

Pääkirjoitus: Aihe, joka koskettaa ihan jokaista

5.2.20

On hienoa, että yhteiskunnassa myönnetään vanhempien tarvitsevan tukea. Jokainen on jonkun lapsi. Siksi Yhteisvastuun keräyskohde koskettaa meistä jokaista, pohtii Elsi Salovaara.


Elsi Salovaara Sanna Krook

Vanhemmuus.

Jokaisella meistä on siitä kokemusta. Jokaisella meistä on käsitys, millaista se parhaimmillaan on – vaikka se ei olisikaan yksi oman elämän rooleista.

Jokainen meistä on jonkun lapsi.

Vanhempien vaikutus ei lopu täysi-ikäisyyteen. Lapsuuden muistot ja kokemukset vaikuttavat meissä joka päivä – vaikkemme sitä välttämättä huomaa. Vanhemmat jättävät omalla esimerkillään, tekemisillään ja sanomisillaan meihin jälkiä, joista otamme oppia.

Teemme niin kuin he tekivät, tai pyrimme tekemään juuri toisin.

Teemme niin kuin he tekivät, tai pyrimme tekemään juuri toisin.

 

Esikuvaa kysyttäessä moni meistä nimeää sellaiseksi äitinsä tai isänsä, mummonsa tai pappansa. Yhteiset hetket, kannustavat sanat, tuki ja huolenpito kantavat hedelmää.

On myös toisenlaisia kokemuksia. Niitä, joita ei haluta toistaa.

Alkoholistin lapsi ei ehkä aikuisena juo pisaraakaan, koska tietää, mihin se pahimmillaan voi johtaa. Uraohjuksen lapsi vannoo antavansa omalle jälkikasvulleen enemmän aikaa.

Masentuneen lapsi saattaa analysoida omaa mielentilaansa liiallisuuksiin asti. Kainalopaikkaa vaille jäänyt lapsi etsii aikuisena epätoivoisesti rakkautta ja hyväksyntää.

On hienoa, että yhteiskunnassa myönnetään vanhempien tarvitsevan tukea. Hienoa on sekin, että tukea rohkaistutaan hakemaan. Äidin, isän, äitipuolen, isäpuolen, sijaisvanhemman ja ylipäänsä huoltajan tehtävistä selviäminen vaatii paljon.

Kirkko on järjestänyt Yhteisvastuukeräystä 70 vuotta. Tänä vuonna keräyksellä tuetaan vanhemmuutta teemalla Sinä riität.

Vanhemman ei tarvitse olla yli-ihminen, mutta rakastamaan hänen pitää kyetä. Ja pyytämään apua tarvittaessa.

Jo siksi, että jokainen saisi kokemuksen hyvästä vanhemmuudesta.

Kommentoi ja anna palautetta 

Lue kirjoittajan aiempia tekstejä:

Pääkirjoitus: Ei ole pakko harrastaa

Pääkirjoitus: Annetaan pallo nuorille

Elsi Salovaara: Äidiltä tyttärelle

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä