Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 29.3.

27.3.20

Paaston aika on todellakin pysäyttänyt meidät ja laittanut meidät miettimään, mikä on elämässämme tärkeintä. Siihen juuri paaston aika meitä rohkaisee, mutta kukaan ei varmasti halunnut, että se olisi tullut tällaisella tavalla, kirjoittaa Marika Huttu.


Rakkaus voittaa pelon

Viime sunnuntain Marian päivä vaihtuu paaston ajan viimeiseen sunnuntaihin, kärsimyksen sunnuntaihin. Tässä erityistilanteessa, missä Suomi ja koko maailma tällä hetkellä elävät, kärsimys näyttäytyy erityisellä tavalla. Jokainen meistä on joutunut miettimään, miten arki jatkuu ilman harrastuksia, ilman erilaisia kokoontumisia, ilman vierailuja läheisten ja ystävien luokse.

Paaston aika on todellakin pysäyttänyt meidät ja laittanut meidät miettimään, mikä on elämässämme tärkeintä. Siihen juuri paaston aika meitä rohkaisee, mutta kukaan ei varmasti halunnut, että se olisi tullut tällaisella tavalla, pelolla.

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus oli matkalla Jerusalemiin ja fariseukset yrittivät saada hänet kääntymään takaisin. He pelottelivat Jeesusta: ”Herodes aikoo tappaa sinut.” Pelko ei saanut kuitenkaan Jeesusta pysähtymään, hän ei antanut pelolle valtaa.

Saammeko me pelätä tällä hetkellä? Minun mielestäni saamme. Saamme pelätä oman sekä lähimmäisten terveyden puolesta.

Viruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, jota ei silmin näe, mutta mikä saa aikaan sairastumista ja pahimmassa tapauksessa kuolemaa. Näkymätön vihollinen tarttuu salakavalasti. Siksi toisesta välittäminen on nyt saanut muodon, joka toisista saattaa tuntua syyllistämiseltä. Mutta kun kuulet lauseen: ”Pysy kotona”, se on sama asia tässä ajassa kuin ”Rakastan sinua ja välitän sinusta”.

Jeesus tiesi, että hänen pitää päästä Jerusalemiin, vaikka aavisti, että siitä alkaisi hänen kärsimystiensä. Hänen tulisi elää nuo tuskan hetket meidän vuoksemme. Hän luotti Jumalaan, Isään, myös kärsimyksen hetkellä. Me voimme tehdä samoin: Voimme luottaa Jumalaan ja hänen rakkauteensa.

Tapahtuupa seuraavina viikkoina mitä tahansa, meillä on olemassa keskinäinen lähimmäisen rakkaus sekä toivo, jonka Jeesus meille antoi omalla kärsimyksellään. Saamme pelätä, mutta pitäkäämme kiinni ennen kaikkea toivosta.

Toivo ja rakkaus: Ne kuljettavat meitä jokaisena päivänä eteenpäin ja olkoon ne näkyvämpinä ja voimakkaampina esillä kuin pelko.

Marika Huttu
seurakuntapastori, Kiimingin seurakunta

 

Sunnuntai 29.3.2020
5. paastonajan sunnuntai

Psalmi: Ps. 43:2–5
1. lukukappale: Jes. 65:1–3
2. lukukappale: Ef. 2:12–16
Evankeliumi: Luuk. 13:31–35

 

Kärsimyksen sunnuntai
Tästä sunnuntaista alkaa hiljaisen viikon loppuun ulottuva ns. syvä paastonaika. Siksi päivää on sanottu kärsimyksen sunnuntaiksi (dominica passionis). Jeesuksen aikalaiset eivät ymmärtäneet hänen olemustaan ja tehtäväänsä, mutta ”kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät”, oli tuleva kivi, jolle Jumalan seurakunta rakentuu. Jeesus on uuden liiton välittäjä. Hän on kuollut kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.

 

Ps. 43: 2–5
Sinä, Jumala, olet ainoa turvani.
Miksi olet hylännyt minut?
  Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä,
  kärsiä vihollisen sortoa?
Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua,
ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi.
  Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen,
  sinun eteesi, Jumala, minun iloni!
Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen,
Jumala, minun Jumalani!
  Miksi olet masentunut, sieluni,
  miksi olet niin levoton?
Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä,
Jumalaani, auttajaani.

Jes. 65: 1–3
Minä olen kyllä ollut lähellä,
mutta he eivät ole minua etsineet,
olen ollut läsnä,
mutta he eivät ole minua kyselleet,
olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen!”
tälle pakanakansalle, joka ei kutsunut avuksi
minun nimeäni.
Päivästä päivään minä ojensin käteni
tätä vastahakoista kansaa kohden,
kansaa, joka kulkee väärää tietä
oman mielensä mukaan,
kansaa, joka yhä uudelleen minut vihoittaa.

Ef. 2: 12–16
Ennen te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta.

Luuk. 13: 31–35
Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.”
Mutta hän vastasi:
”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani – eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.
Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko