Kolumni: Missä on perinteisen lähetystyöntekijän paikka?

4.3.20

Kristinuskon painopiste on yhä lähempänä päiväntasaajaa ja lähetystyötä tehdään nykyisin kaikkialta kaikkialle, eikä enää vain pohjoisesta etelään, kirjoittaa Mikko Pyhtilä.


Olen jossain määrin perinteisen lähetystyöntekijän mukainen: suomalainen, joka lähti Afrikkaan.

Kun tulin Tansaniaan töihin, kuva lähetystyöntekijästä alkoi laajentua.

Päästyäni työhön käsiksi huomasin, että jokaista täällä ollutta suomalaista kohti kyseisessä hiippakunnassa oli lukematon määrä tansanialaisia lähetystyöntekijöitä.

He eivät välttämättä lähteneet kauas, vaan joskus ihan vain naapuriin. He menivät ja kutsuivat naapurinsa mukaan kirkon toimintaan. Ja siksi kirkko kasvaa. Myös työtoverini hiippakunnassa olivat lähetystyöntekijöitä.

Kun siirryin Victoriajärven hiippakunnassa lähetys- ja evankeliointityön koordinaattoriksi, oli työnjako selvä; minä olin koordinointipuolella ja varsinaista kylissä tapahtuvaa, uusia seurakuntia tukevaa työtä tekivät tansanialaiset työtoverini.

Ei siksi, etten olisi halunnut itsekin lähteä, vaan siksi, että he olivat kielitaidoltaan ja kulttuurien tuntemukseltaan minuun verrattuna varsin vahvoilla.

Kuva kirkosta ja lähetystyöstä on muuttunut. Kristinuskon painopiste on yhä lähempänä päiväntasaajaa ja lähetystyötä tehdään nykyisin kaikkialta kaikkialle, eikä enää vain pohjoisesta etelään.

Oliko minulla mitään paikkaa tuolla kasvavan kirkon keskellä? Miksi yhteistyökirkot yhä pyytävät lähetystyöntekijöitä keskuuteensa?

Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattori Jyri Kemppainen havainnollisti lähetystyöntekijän paikkaa näin: ”Kun erilaisia ihmisiä kokoontuu yhteen, syntyy uusia innovaatioita.”

Tämä on usein lähetystyöntekijän paikka: ideoida yhdessä ja tuoda jotain sellaista, mitä yhteistyökirkolla ei vielä ole. Tässä roolissa tulija ymmärtää, että samalla hän oppii itse.

Tällaisessa työssä on ilo olla mukana!

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä Tansaniassa

=> Kommentoi ja anna palautetta

Lue kirjoittajan muut kolumnit:

Kolumni: Ja meidät valtasi hämmennys

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä