Miksi videopuhelu ei tunnu samalta kuin juttelu kasvokkain?

21.4.20

Tekniikka auttaa yhteyksien ylläpitämisessä, mutta siinä on myös puutteensa.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Elsi Salovaara .

Siellähän se äiti, isoisä tai työkaveri hymyilee näytöllä. Videopuhelu ilahduttaa, mutta aivan kuin jotain jäisi uupumaan.

Tutkija Laura Kohonen-Ahon mukaan yksi videoyhteyden haaste on puuttuva katsekontakti. Näemme toisemme, mutta emme voi katsoa toisiamme silmiin.

– Puhuessamme katsomme näytöllä olevia kasvoja. Katse ei kuitenkaan osu keskustelukumppanin silmiin, koska puhelimen tai tietokoneen kamera sijaitsee ruudun yläosassa, selittää Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä Kohonen-Aho.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Ville Harjunen toteaa katseiden kohtaamisen olevan tärkeää yhteisymmärryksen syntymiselle.

– Suora katsekontakti vaikuttaa ihmiseen sekä fysiologisesti että tunnetasolla. Se nostaa ihmisen vireystilaa, Harjunen sanoo.

 

Viive altistaa väärinkäsityksille

Yleensä tauot puheenvuorojen välillä ovat mikrosekuntien mittaisia. Kuuntelija osaa ennakoida toisen puhuessa, milloin oman vuoron voi aloittaa. Videoyhteydessä syntyvä viive tekee tästä vuoronvaihdosta hankalampaa.

– Tämä saa vuorovaikutustilanteen helposti tuntumaan vaivalloisemmalta kuin kasvotusten, Kohonen-Aho toteaa.

Olemme tottuneita reagoimaan toisen puheeseen nyökyttelemällä, hymyilemällä, naurahtamalla tai erilaisilla mmm-äännähdyksillä. Kun yhteydessä on viivettä, nämä eivät osu vuorovaikutuksessa oikeaan kohtaan.

– Siksi esimerkiksi se, mille toinen nauroi, voi jäädä epäselväksi. Kun vaikkapa nyökyttely viivästyy, puhuja ei saa välttämättä tietoa myöskään siitä, että häntä tosiaan kuunnellaan.

 

Yhteinen tila tuo tunteen läsnäolosta

Ville Harjusen mukaan sosiaalisen läsnäolon kokemus syntyy, kun ihmiset ovat samassa fyysisessä tilassa.

– Virtuaalimaailmassa kokemus samassa tilassa olemisesta on mahdollista, mutta tällä hetkellä mikään laajasti käytettävä vuorovaikutuksen kanava ei pysty sitä tarjoamaan.

Laura Kohonen-Ahon mukaan monet sanomamme asiat tulevat ymmärrettäväksi vasta, kun voimme elehtiä ja viitata ympäristöstämme löytyviin asioihin.

– Kun yhteistä tilaa ei ole, ei voi olla aina täysin varma esimerkiksi siitä, mihin toinen osoittaa, ellei tätä selvästi sanoiteta.

 

Tärkeintä on pitää yhteyttä

Vuorovaikutusta työkseen tutkiva Ville Harjunen sanoo miettineensä, missä määrin etäyhteydet ovat tyydyttäviä tunnetasolla.

– Onko parempi ottaa tavallinen puhelu ja keskustella ilman kuvayhteyden tuomia haasteita vai sittenkin nähdä toisen kasvot?

Harjunen pitää teknisesti puutteellistakin yhteyttä parempana kuin ei yhteyttä lainkaan.

– Yksinäisyys vaikuttaa pyykkiseen hyvinvointiin dramaattisesti.

– Sitä on vaikea sanoa, millaisia vaikutuksia fyysisen läsnäolon puutteella on. Uskoisin, että parin kuukauden poikkeusaika ei vielä näy terveystilastoissa, mutta tilanteen pitkittyessä se on mahdollista.

Moni on viime aikoina ottanut digitaaliset välineet aikaisempaa tehokkaampaan käyttöön. Tämä voi edistää niiden kehitystä.

– Palveluiden kehittäminen helpottuu käyttäjäkokemusten myötä.

Anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä