Anna Satalahti iloitsee siitä, että hän pääsee kodistaan helposti metsään.

Onneksi on metsä

29.4.20

Toivottavasti korona opettaa ihmisiä valitsemaan aiempaa ympäristöystävällisemmän elämäntavan. Näin sanovat nuoret Haukiputaalta.


Riitta Hirvonen Anna Satalahti ja Roope Keskiaho selfie-kuvat, kuva Katri Haapakorvasta Aarne Kangas

Mitä nuoret miettivät pandemia-arjen keskellä?
Kysymykseen vastaavat haukiputaalaiset yläastella opiskeleva Anna Satalahti sekä ammattikoulussa kaksoistutkintoa tekevä Roope Keskiaho.
Keskustelussa on mukana Haukiputaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Katri Haapakorva. Hän tapaa tapaa tällä hetkellä nuoria etäyhteyksien välityksellä.

Millaiset tapahtumat havahduttivat teidät maaliskuussa siihen, että koronavirus ei ole mikä tahansa flunssan aiheuttaja?
Anna: Lukiot siirtyivät etätyöskentelyyn ennen peruskouluja. Siinä vaiheessa ryhdyin itse olemaan varpaisillaan omasta tilanteesta: milloin mekin siirtyisimme etäopiskeluun? Ehkä silloin aloin ymmärtämään, että mitään tällaista ei ole tapahtunut minun maailmanaikanani. Kaikki tapahtui nopeasti, mikä toi jännittävän tunnelman. Aika hyvin pysyin kuitenkin rauhallisena.
Roope: Äitini kertoi minulle, että tällainen virus on leviämässä Suomessa ja koulut saattavat mennä kiinni. En pelännyt, sitä mietin vain, uskaltaako enää lähteä minnekään.
Katri: Minulla oli ensimmäisten koronauutisten aikaan flunssa ja oireet täsmäsivät. Se säikäytti, sillä olin ollut samassa ruokapaikassa italialaisten kanssa. Mietin jo, olenko tietämättäni tartuttanut taudin muihinkin.

Roope Keskiaho

Mitä teille kuuluu nyt?
Anna: Koulunkäynnin olen ryhtynyt ottamaan rennommin, en stressaa sillä tällä hetkellä. Mielestäni voin aika hyvin. Nukun paljon ja noudatan annettuja ohjeita. Kun en voi käydä harrastuksissa ja koulukyyteihin ei mene kahta tuntia päivässä, minulla on aiempaa enemmän aikaa itselleni. Se tuo hyvinvointia elämääni.
Roope: Minulle etäopiskelu on helpompaa kuin perinteinen opiskelumalli. Teen tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoa eli tietokoneella oleminen on työtäni myös tulevaisuudessa.

Hämmästyttääkö teitä kyselyn tulos, jonka mukaan alle 30-vuotiaat suomalaiset kokevat koronakriisiin liittyvät huolenaiheet kuormittavampina  kuin muut ikäryhmät.
Anna: Jos opiskelua olisi nykyistä enemmän, ainakin oma pääni voisi stressaantua siitä. Stressaavaa on se, että kaikki pitää tehdä tietokoneella ja kaikki pitää osata itse tehdä. Kukaan ei opeta. Opiskeluun liittyvää tietoa tulee monesta eri paikasta. Olen itsekin saanut hermoromahduksia tästä.
Roope: Nuoret näkevät kavereitaan enemmän kuin aikuiset. Kun tämä ei ole mahdollista, se voi tuntua raskaalta.

Keitä tai mitä ihmisryhmiä ajattelette korona-ajassa erityisesti?
Anna: Mietin esimerkiksi, mitä kuuluu adhd-ihmisille, jos heillä paljon energiaa eikä sitä pääse kunnolla purkamaan minnekään. Totta kai tulee mietittyä, miten jaksavat he, joilla oli mielenterveysongelmia jo ennen tätä kaikkea.
Roope: Miten jaksetaan suurissa perheissä, joissa moni tarvitsisi omaa rauhaa opiskeluja tai työntekoa varten.

Jaksatteko, jos kriisiaika kestää vielä viikkoja eteenpäin, jopa kesän läpi?
Anna: Asun metsän keskellä ja pääsen sinne, jos pääni meinaa räjähtää.  Metsä on minulle iso asia, se vaikuttaa jaksamiseeni positiivisesti. Jos lokakuussa vaihtoon lähteminen Kroatiaan ei onnistuisi, se olisi minulle vaikea asia.
Roope: Kova paikka olisi se, jos ulkona liikkumista rajoitettaisiin nykyisestä. Kodissamme on viisi ihmistä ja hälyä riittää välillä. Mahdollisuus lähteä ulos on tärkeää, jotta jaksaa.
Katri: Jos oman perheen lomamatka ulkomaille peruuntuisi, se olisi sekä helpotus että harmi siitä, että emme päässeet yhdessä matkalle.

Kun koronakriisi erilaisine rajoituksineen päättyy, mitä kuvittelette tekevänne silloin ensimmäiseksi?
Anna: Vaikka viihdyn yksin, olen myös sosiaalinen ja haluaisin lähteä tapaamaan kavereitani. Mummulassa haluan käydä. Nyt olemme vieneet sinne vain ruokaa.
Roope: Haluan nähdä kavereitani ja lähteä ajamaan mopolla pitemmälle.
Katri: Kaipaan kovasti nuorisotyötä, esimerkiksi nuorteniltoja livenä. Nyt olemme toisiimme yhteyksissä WhatsApp-sovelluksen avulla. Tavalliset lautapeli-illat kasvotusten kuulostavat hyvältä.

Toivotteko, että elämä palautuu koronan jälkeen samanlaiseksi kuin se oli ennen kriisiä?
Anna: Toivon, että ihmisille opettaa jotakin se, että uutisten mukaan monissa paikoissa ympäristö voi tällä hetkellä eri rajoitusten vuoksi paremmin kuin ennen kriisiä. Kiinassa ilmasto on puhtaampaa ja Venetsian kanaaleissa vesi kirkkaampaa. Tällaisiin asioihin meidän pitäisi havahtua. Onko turismia oltava niin paljon kuin sitä on ollut? Toivon tosi vahvasti, että ihminen oppii ja että koko maailma oppii ja pystyy muuttumaan.
Roope: Toivon, että maailma muuttuu sillä tavalla, että teemme maapallosta hyvän paikan elää myös seuraaville sukupolville. Uskon, että osa ihmisistä ymmärtää muutostarpeen. Toiset jatkavat elämäänsä entiseen tapaan. Toivottavasti ensin mainittuja on enemmän.

Katri Haapakorva

Keille lähetätte lopuksi lämpimät terveiset?
Anna: Opettajille, sillä tämä aikaa vaatii heiltäkin paljon. Terveiset myös terveydenhuollon ihmisille ja niille, jotka eivät pääse näkemään omia perheenjäseniään.
Roope: Terveiset niille nuorille, jotka korona-ajan alussa saapuivat ulkomailta Suomeen ja joutuivat jäämään eroon läheisistään karenssin ajaksi. Yksin oleminen koettelee varmasti.
Katri: Lämmöllä tervehdin terveydenhuollon ja koulujen henkilöstöä.

 

Herättikö juttu sinussa kysyttävää? Anna toimitukselle palautetta.

 

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko