Vaikka valokuvaaja-näyttelijä Laura Malmivaara on ollut monessa mukana, hän ei koe olevansa erityisen menestynyt

8.4.20

 Kehittyä voi aina, vaikka anteeksipyytämisessä, hän toteaa.


Marita Ahlgren Pia Rautio

– Yritän päästää enemmän esille itsessäni olevaa pehmeää puolta. Haluan oppia pois rakentamistani suojauksista.

Näyttelijä ja valokuvaaja Laura Malmivaara tunnustaa hänellä olleen vuosien varrella paljon näyttämisen halua ja päämäärätietoisuutta. Tänä päivänä tavoitteet eivät enää kuitenkaan liity niinkään oman osaamisen todistamiseen, vaan uskallukseen näyttää oma haavoittuvuutensa.

– Kunpa rohkenisin olla ei-niin hyvä ja täydellinen, ihan vain ihminen, sanoo Malmivaara, joka oli vieraana Tuiran seurakunnan Minun uskoni -illassa maaliskuussa.

Malmivaara puhui pastori ja viestintäjohtaja Mikko Salmen kanssa uskosta, peloista, epäonnistumisesta ja tavoitteista.

 

Usko on luontevaa, mutta siitä puhuminen vaatii opettelua

Malmivaaran pappissukuun syntynyt Laura Malmivaara toteaa kasvaneensa perheessä, jossa usko on luonnollinen osa elämää. Sen mukana ei tullut vaatimuksia, vaan enemmänkin lohtua.

Uskon asioista puhuminen on tullut Malmivaaralle vuosien saatossa aikaisempaa luontevammaksi. Silti siihen liittyy yhä vaikeutta ja jännittämistä.

Yksi merkkipaalu puhumisen tiellä oli seurapuheen pitäminen Herättäjäjuhlilla kesällä 2018. Yleisön eteen ammattinäyttelijä kipusi ilman roolin tuomaa suojaa. Puheessaan hän käsitteli omaa kokemustaan avioerosta ja sen herättämistä tunteista.

– En ole koskaan saanut niin paljon henkilökohtaista palautetta kuin silloin. Ymmärsin, että henkilökohtaisuus on ainoa tie aitoon vuorovaikutukseen, Malmivaara toteaa.

Näyttelijä kertoo myöntyneensä aikoinaan siihen, ettei hänen lapsiaan kasteta. Hänelle äitinä erityisen liikuttava oli kuitenkin hetki, kun esikoinen sai kasteen rippikoulun päätteeksi.

– Siinä oli silmät aika kosteina. Minulle tuli tunne, että hän on turvassa.

 

Kaikki kokemuksemme ovat kerroksina meissä jossakin.

 

Ihminen kasvaa, kun elämä muuttuu

Kuinka monta kertaa ihminen voi aloittaa alusta? Kysymykseen Laura Malmivaara vastaa kysymyksellä.

– Voiko alusta edes aloittaa? Kaikki kokemuksemme ovat kuitenkin kerroksina meissä jossakin.

Jollakin tavalla Malmivaara on aloittanut alusta, monta kertaa. Hän on heittäytynyt vakituisesta työsuhteesta freelanceriksi, lähtenyt avioliitosta ja löytänyt uuden parisuhteen.

– Ehkä kyse on enemmän kasvusta kuin alusta aloittamisesta. Jokaisella kerralla olen aloittanut eri kohdasta itsessäni, en niinkään alusta, hän pohtii.

Anteeksipyytäminen on ollut Malmivaaralle yksi asia, jossa on pitänyt kasvaa. Lapsuudenperheen ainoana tyttärenä hän kertoo saaneensa ihailua ja kannustusta, mutta ei ohjausta anteeksipyytämiseen. Sen taidon hän on oppinut nykyiseltä miesystävältään.

– Kun olen pyytänyt anteeksi, olen huomannut oman osuuteni asiassa. Anteeksipyytäminen on tuntunut hyvältä.

 

Keskeneräisyys on osa elämää

Laura Malmivaara on ammattinäyttelijä ja -valokuvaaja, valtakunnan julkkis. Hän ei silti tunne olevansa erityisen menestynyt tai edes riittävä näyttämötaiteilijana.

– Mitä menestys edes on? Tililläni ei ole rahaa juuri yhtään. En ole voittanut palkintoja tai tehnyt yhtään merkittävää roolia, Malmivaara heittää.

Valokuvaamisessa on osa-alueita, joissa Malmivaara kuitenkin kokee kehittyneensä. Kuvaajana hän on läsnä hetkessä ja ajattelee onnistuvansa tavoitteessaan, ihmisen tekemisessä näkyväksi.

– Tiedän, että kuvattavana oleminen usein ahdistaa. Kuvatessani kuitenkin tunnen muutoksen, mikä ihmisessä tapahtuu, kun hän tulee nähdyksi. Siinä kuvattava voi todeta, että tuollainen minä olen.

Kriisin keskellä ihminen on joka tapauksessa yksin.

 

Avioero oli suuri suru ja kirkko lohdun paikka

Avioeroa Laura Malmivaara pitää elämänsä isona epäonnistumisena. Surun, paniikin ja kauhun määrän ymmärsi kunnolla vasta, kun pahin kriisi oli ohi.

Lähes kymmenen vuoden takaiset tapahtumat hän muistaa yhä elävästi. Vaikeinta oli olla erossa lapsista. Yksinäisyys tuli tutuksi.

– Ei minulla ole lopulta paljon ystäviä. Kriisin keskellä ihminen on joka tapauksessa yksin.

Malmivaara muutti erotessaan Johanneksenkirkkoa vastapäätä sijainneeseen asuntoon. Vielä ilman sänkyä ollut näyttelijä istui illan pimeinä tunteina lattialla olleella patjalla ja katsoi kirkon kahta mahtipontista tornia, jotka tuntuivat kaatuvan päälle.

Kirkosta tuli kuitenkin lohdun paikka.

– Istuin kirkon takapenkissä ja itkin. Siellä sain olla hiljaa ja heikko.

Pohdin, kuinka elämä täyttyy, kun se ensin tyhjenee.

 

Haaveen toteutumiseen tarvitaan uskoa

Parhaillaan Laura Malmivaara tekee isoisänsä isoisän, Wilhelmi Malmivaaran, elämään liittyvää elokuvakäsikirjoitusta. Elokuvan tekeminen omasta esi-isästä ja körttiläisyyden johtohahmosta on hänen pitkäaikainen haaveensa.

Erityisesti käsikirjoittajaa kiinnostaa Wilhelmi Malmivaaran selviytyminen henkilökohtaisesta tragediasta.

– Hän menetti eräänä kesänä 1900-luvun alussa vaimonsa ja kaksi lastaan. Pohdin, kuinka elämä täyttyy, kun se ensin tyhjenee.

Toistaiseksi rahoitusta vailla olevan elokuvan toteuttaminen tuntuu Malmivaarasta myös vaativalta.

– Kun löydän jotain, mitä todella haluan tehdä ja vastuu onkin minulla, toteuttaminen ei olekaan niin helppoa.

– Tähän tarvitaan sitä uskoa ja tahtoa.

Minun uskoni -illoissa haastateltavina ovat olleet myös pitkän linja poliitikko Liisa Jaakonsaari ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kirkkovaltuutettu Juha Hänninen. Tallenteet tilaisuuksista ovat
kuunneltavissa Oulun seurakuntien verkkosivuilla.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Kommentoi!

Usko on mysteeri ja hyppelevä lohi

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Tuiran seurakunta