Kolumni: Luopumisharjoituksia

15.5.20

Näinä päivinä aiemmin itsestään selvinä pitämistä asioista on tullut tärkeitä. Tiedän, että maailma on joltisenkin mallillaan, kun sisävessa toimii ja jääkaapissa on ruokaa, kirjoittaa Maarit Peltoniemi.


Istun sängyn laidalla kuin vanha nainen ikään. Kaikkialla on hiljaista. Se on hyvä. Hiljaisuudessa kuulee omat ajatuksensa.

Tänään en leivo, siivoa kaappeja, laita jumppavideota pyörimään. Tänään teen luopumisharjoituksia (ennen väistämätöntä Suurta Luopumista).

En ole tavannut vanhempiani tai tytärtäni kuukausiin. Ikävä on kova. Sama tilanne on monella muulla ympäri maailman, mutta kumma kyllä se ei paljon lohduta.

En ole tavannut vanhempiani tai tytärtäni kuukausiin. Ikävä on kova.

 

Sen sijaan hiukkasen lohduttaa se, että jotkin asiat pysyvät, vaikka kaikki ympärillä muuttuu: kesän tuloa ei voi mikään estää!

Vaikka se tässä luontoasiassa vähän harmittaa, etten tänäkään keväänä päässyt näkemään sini- ja valkovuokkoja livenä, ihan siis metsässä luonnonvaraisina. En ole nähnyt niitä koskaan, vain puutarhoissa ja puistoissa. Pohjoisen ihmisen kevääseen eivät vuokot kuulu.

Näinä päivinä aiemmin itsestään selvinä pitämistä asioista on tullut tärkeitä. Tiedän, että maailma on joltisenkin mallillaan, kun sisävessa toimii ja jääkaapissa on ruokaa.

Mutta on muutakin rikkautta, jonka olen tänä keväänä huomannut: kirkonkellot soivat kuten ennenkin! Siitä tiedän, että jumalanpalvelus on alkamassa, vaikka kirkon ovet ovatkin suljettuna. On aika klikata virtuaalikirkko auki.

Tässä kohdin kyllä mietin, mistä kaikesta jäävät paitsi ne lukuisat seurakuntalaiset, joilla ei ole varaa nettiin tai älypuhelimeen? Heidän puolestaan harmittaa kyllä tosi paljon.

Kirkko on ollut mielessäni enemmän kuin aikoihin. Se johtuu kaiketi siitä, että ilolla on voinut seurata, kuinka seurakunnat ovat onnistuneet ketterästi toimimaan tässä oudossa tilanteessa.

Kirkko on siellä, missä ihminen on. Yksinäisyydessä, perhekaaoksessa, köyhyydessä ja epätäydellisyydessä.

Hiljaisuudessa soivat kirkonkellot. Se on hyvä.

Kirjoittaja on Oulun Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen (NNKY) toiminnanjohtaja

Anna palautetta kolumnista täällä

Lue kirjoittajan muita tekstejä:

Kolumni: Kiltti ja kiukkuinen

Kolumni: Lumen, valon ja pyhän kaipuu

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä