Kolumni: Mungu akipenda – outoa tuttuutta

7.5.20

Suomalaiseen arkeen on tullut Afrikassa tuttu ajatus, ettei asioita pidetä itsestäänselvyyksinä, kertoo Mikko Pyhtilä.


Maailma muuttui nopeasti. Kevään kalenterini, joka oli täynnä vierailuja eri puolille Suomea, tyhjeni. Tilalle tuli kaikkea, mitä voi kotitoimistosta käsin hoidella.

Kodista tuli kaiken keskus. Siinä oli jotain outoa ja tuttua. Itäafrikkalaisessa lähetystyöntekijän arjessa varauduimme silloin tällöin siihen, että tarvittaessa pystymme olemaan useamman päivän kotona.

Neuvo kuului: ”Tankatkaa autot, varatkaa sähkögeneraattoreille polttoainetta, nostakaa käteistä ja ostakaa ruokaa varastoon.”

Esimerkiksi vaalien pelättiin tuovan levottomuuksia. Olimme jonkun hetken evakossa vähän syrjässä suurakaupungin keskustasta. Olimme myös kotikaranteenissa, kun työluvissamme oli tapahtunut sekaannuksia.

Nyt suomalainen arkemme muuttui hetkessä vapaasta, liikkuvasta ja sosiaalisesta rauhalliseksi olemiseksi kotona. Mieliharrastukseni käydä kahvilassa jäi tauolle. Kahden nuortenryhmän matkat lähetysvierailulle siirrettiin jonnekin pitkälle tulevaisuuteen.

Yhtäkkiä ostammekin taas vehnäjauhoja ja ruokatarpeita isommissa määrissä kerrallaan. Leivomme leivän itse ja teemme kotiruokia. Harrastusmahdollisuuksia onkin taas vähemmän, pitää keksiä paljon itse.

Eräs asia, joka kuului afrikkalaisessa arjessa jokaiseen hetkeen, oli se, ettei asioita pidetty itsestään selvinä.

Kun olimme lähdössä ajamaan autolla jonnekin, sanoimme, että saavumme sinne kello se ja se ”Mungu akipenda” – jos Luoja suo.

Tämä oli mukana lähes kaikissa suunnitelmissa. Sanoissa on nöyryyttä, sillä emme voi vaikuttaa kaikkeen, mutta samalla myös toivoa, uskommehan Jumalaan, joka pitää meistä huolta.

Olemme taas oppineet sanomaan: Mungu akipenda!

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä

Anna palautetta kolumnista täällä

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä