Kolumni: Sinä, minä ja paavi

27.5.20

Paavi Franciscus on uskaltanut nousta ennen kaikkea vihan valtaa vastaan. Samaa päättäväisyyttä toivoisi maamme evankelis-luterilaisten kirkon piispoille, kirjoittaa Olli Kohonen.


Katolisen kirkon johtaja paavi Franciscus herättää allekirjoittaneessa paljon myönteisiä ajatuksia.

Kristikunnan jäsenmäärältään suurimmassa kirkossa on kuitenkin myös paljon perustavaa laatua olevia valuvikoja, kuten nyt vaikkapa puhtaasti miehille varattu pappeus ja siihen liittyvät takaperoiset selibaattivaatimukset. Ne ovat puolestaan osaltaan aiheuttaneet pedofiliaa, jonka takia tuhansien nuorten elämät ovat saaneet synkän varjon.

Katolisen kirkon syntejä voisi näin luterilaisena luetella roppakaupalla. On mukavaa viskoa ensimmäisiä kiviä toisten päälle. Mutta onneksi paavi on onnistunut avaamaan kirkkoaan huomattavan paljon avaramielisempään ja myös oikeudenmukaisempaan suuntaan.

On mukavaa viskoa ensimmäisiä kiviä toisten päälle.

 

Hän kieltäytyy tuomitsemasta homoseksuaaleja, ja on sitä mieltä, että katolisen kirkon tulisi pyytää anteeksi heiltä muiden syrjimiensä vähemmistöjen tapaan. Hän on puhunut köyhien, pakolaisten ja ilmastonmuutoksen torjunnan puolesta.

Paavi Franciscus on arvojohtaja, joka on uskaltanut nousta ennen kaikkea vihan valtaa vastaan. Samaa päättäväisyyttä toivoisi esimerkiksi maamme evankelis-luterilaisten kirkon piispoille, vaikka se johtaisi yhä suurempaan määrään sähköpostin inboxiin paukkuvia haistatteluita ja uhkailuita.

Franciscuksen näkemykset ovat varmasti olleet monelle katoliselle epämiellyttäviä, kuten monelle meikäläiselle olivat varmasti esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkisen ajatus siitä, kuinka kirkon ei tule ajaa Suomen etua.

Juuri nyt vaikuttaa siltä, että kovin montaa harmittaa Suomen Lähetysseuran oleminen mukana verotuksen oikeudenmukaisuutta vaativassa 430 miljoonaa -kampanjassa.

Inhimillisyys on silti tärkeintä. Uudenvuoden messun aattoiltana muuan nainen takertui paavin käteen. Paavia alkoi pänniä ja hän läpsäisi naista käteen.

Vaikka taskussa ovat taivaan valtakunnan avaimet, hihat voivat silti palaa. Se on hyvä, koska kaikki me mokailemme elämämme loppuun asti.

Sinä, minä ja paavi.

Kirjoittaja on sairaanhoitaja, filosofian maisteri ja Tuiran seurakuntaneuvoston jäsen

=> Anna palautetta kolumnista

Lue kirjoittajan muita tekstejä:

Kolumni: Tasa-arvoisen rakkauden soisi olevan suurin kirkossakin

Kolumni: Viha on modernin ikiaikainen polttoaine

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä Tuiran seurakunta