Mitä kuuluu Aidan kummitädille?

Kysyimme vuonna 2013 pienen Aidan kummiksi lupautuneelta Hanna-Leena Lillstrangilta, kuinka hän on pitänyt vuosien varrella yhteyttä kummityttöön ja tämän perheeseen.

|

Vuoden 2014 ensimmäisessä numerossa olimme mukana pienen oululaisen Aidan kastejuhlassa. Kansikuvajutussa haastateltiin hänen sylikummiaan, Hanna-Leena Lillstrangia. Hän kertoi ystävänsä lapsen kummiksi pääsyn olleen hänelle kunnia. Kummiudessa hän piti tärkeimpänä asiana yhteydenpitoa lapseen.

Asutte eri paikkakunnilla pian eskarinsa päättävän Aidan ja hänen perheensä kanssa. Millä tavoin olette pitäneet yllä kummisuhdetta?

– Harmillisesti tosiaan harvoin nähdään, mutta puhelimessa vaihdellaan kuulumisia. Pari kertaa vuodessa pääsemme tapaamaan ja silloin käymme leikkipuistossa tai sen sellaista. Välillä lähetän Aidalle postikortin ja toivon, että se ilahduttaa häntä.

Aida oli toinen kummilapsesi ja ensimmäinen kummilapsesi Roosa pääsee ripille tulevana kesänä. Miltä se tuntuu?

– Lapset kasvavat ja aika kuluu! Toivotan Roosalle mitä parhainta rippijuhlaa ja tulevia nuoruuden sekä aikuistumisen vuosia.

– Kaikille meille tulee uusia elämänvaiheita. Äitini menehtyi kolmisen vuotta sitten ja paljon olen elämänkulkua sen jälkeen pohtinut. Toivon, että me kaikki osaisimme ja pystyisimme iloitsemaan päivistämme.

Oletko saanut näiden vuosien aikana lisää kummilapsia?

– Olen saanut myös kummipojan Alfredin. Hän asuu perheensä kanssa Tallinnassa. Hauskaa seurata myös eläväisen pikkupojan kasvua ja kehitystä.

Millaisen toivot sinun ja Aidan suhteen olevan kymmenen vuoden päästä?

– Toivon, että tuntisimme toisemme vielä paremmin ja olisimme toistemme elämässä mukana tavalla tai toisella.

– Haluan lähettää kaikille kummilapsilleni rakkaita terveisiä!

Sunnuntaina 31.5.2020 vietetään valtakunnallista kummipäivää. Kummeja ja kummilapsia kannustetaan silloin yhteydenpitoon. Omia kokemuksia kummin tai kummilapsen näkökulmasta voi jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #kumminkaa ja #kummipäivä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää