Oulun seudun murteella laulettu Suvivirsi tallennettiin videolle

19.5.20

- Haluamme tarjota oppilaitosten väelle mahdollisuuden olla mukana pitkässä suomalaisessa perinteessä myös poikkeusaikana, kertoo Suvivirren sanat ouluksi kääntänyt yliopistopastori Ari Savuoja.


Mariliisa Konu Elsi Salovaara

Koronapandemian aikana oppilaitokset eivät voi järjestää perinteisiä kevätjuhlia.

– Mietimme, miten Suvivirsi voisi silti olla mukana vaikkapa koulun järjestämissä etäjuhlissa. Siitä syntyi idea laulaa Suvivirsi videolle, jonka linkki voidaan jakaa, kertoo yliopistopastori Ari Savuoja.

Oulun seurakuntien oppilaitostyöntekijät ja musiikkityöntekijät taltioivat videolle oulunkielisen version Suvivirrestä. Oulunkieliset sanat Suvivirteen on tehnyt Ari Savuoja.

– Haluamme tarjota oppilaitosten väelle, niin opiskelijoille kuin henkilökunnallekin, mahdollisuuden olla mukana pitkässä suomalaisessa perinteessä myös poikkeusaikana ja saada Suvivirrestä sen sanoman tuoman lohdutuksen ja toivon. Se on kirkon työn ydintä, Savuoja muistuttaa.

Ari Savuoja, Mikko Raatikainen ja Esa Rättyä pohtivat kuvakulmia. Salla Havukainen-Junnon ja Jenni Siljanderin odottaessa asemissa.

Savuojan mukaan esitys on suunnattu kaikille, mutta erityisesti oppilaitosten opettajille ja opiskelijoille. Esityksen voi katsoa tallenteena. Video julkaistaan Kirkko Oulussa -kanavalla YouTubessa.

Sanoitus on mahdollisimman leveää oulua

Vahvat Oulun seudulle sijoittuvat sukujuuret omaava Ari Savuoja on ollut aina kiinnostunut alueen murteesta ja on kääntänyt aiemminkin muun muassa Raamatun tekstejä oulunkielisiksi.

– Tein Suvivirren pohjalta montakin eri versiota. Tallennetussa videossa kuullaan kappale, joka kulkee nimellä Oulun seudun Suvivirsi.

Laulun sanoma on sama kuin Suvivirressäkin, mutta tekstissä on mahdollisimman paljon murteellisia sanamuotoja.

– Siinä ovat mukana tunnetuimmat Oulun murteen erityissanat kuten ookko nää, uupelo ja völijy, Savuoja kertoo.

Taina Voutilainen, Pauliina Sormunen ja Esa Rättyä harjoittelivat ennen kuvauksia.

Tuleva sunnuntai on Suvivirren sunnuntai

Suvivirren sunnuntaita vietetään 24. toukokuuta. Suvivirsi soi tuolloin seurakuntien jumalanpalveluksissa.

Suvivirren sunnuntai on Kirkon Ulkomaanavun kolehtipyhä. Koronaepidemian vuoksi kolehdin kerääminen ei ole mahdollista, mutta Suvivirsikeräykseen voi lahjoittaa muilla tavoin.

Tarkempia tietoja saa osoitteesta www.suvivirsi.fi. Keräysrahat ohjataan nuorten koulutuksen tukemiseen Ugandassa.

Sosiaalisessa mediassa kiertää myös haaste, jossa kaikkia suomalaisia kannustetaan laulamaan Suvivirsi lauantaina 30. toukokuuta kello 18. Paikkana voi olla piha, puisto, parveke, mökkiranta tai mikä vaan. Tuolloinkin voi laulaa ouluksi!

Oulun seudun Suvivirsi

Suvivirren (571:1-4) ajatukset Oulun seudun murteeseen sovittanut Ari Savuoja

  1. Jo suvi seuvut sulatti,
    ja kuletaang kessääm päi.
    Ku aivaj joka kukkaki
    ov vihiriänä.
    Valua nyv vaim piisaa
    ja ilimat lämpiää.
    Ne essiing kasvit kuttuu,
    ne laittaa uuveksi.
  2. Taas pellot om palijaana,
    ja rannat aukeilee.
    Puut mettän hiirengkorvalla,
    elläimet herräilee.
    Ookko nää jo nähäny
    hyvvyyej Jumalan,
    kul luonno’ ihimeistä
    ei uupelua oo
  3. Taas linnut alako laulelee
    ja mieli virkiää.
    Niing kaikkiham me saahaa
    taas viettää juhulaa.
    Nyp passaa tullam mukkaa,
    völijyyn, tietenki,
    ko ruukaa Herraa kiittää
    koulusa lapsekki.
  4. Suj, Jeesus Ristus, ilua
    o’ elämä tuluvillaa
    ja meijä syvämmetki
    kuim melekee taivaasa.
    Ku yhtenää saa paistaa,
    sur rakkautes vaa,
    nii sillom meijäm mieli
    o’ aina mellevä.

Kuuntele videolta, miten ukulele, melodika ja alttonokkahuilu soivat yhteen.

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Kirkko ja usko Oulujoen seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta Oulunsalon seurakunta Tuiran seurakunta