Kuva: Pixabay

Hartaus juhannuspäivälle 20.6.

18.6.20

Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa. Tämä näkyy erikoisella tavalla myös juhlan nimikkopyhän, Johannes Kastajan kohtalossa, kirjoittaa Mika K T Pajunen.


Tien raivaaja

Keskikesän juhla saa pohjoisen ihmisen hyvälle mielelle. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa. Tämä näkyy erikoisella tavalla myös juhlan nimikkopyhän, Johannes Kastajan kohtalossa.

Johanneksessa ja Jeesuksessa on paljon samaa. Molemmat syntyvät enkelin ihmeellisestä ilmoituksesta ja molemmat kuolevat väkivaltaisesti vallanpitäjien käsissä. Suotta ei Johannesta pidetä Jeesuksen edelläkävijänä.

Raamatun kirjoitusten lisäksi Johanneksen tuntee myös juutalainen historioitsija Flavius Josefus (n. 37-100). Kristittyjen aikalaistensa tapaan Josefus kertoo Johanneksen ”jota kutsuttiin Kastajaksi” olleen hyvä mies, joka kehotti kansaansa kohtelemaan toisiaan oikeamielisesti ja palvelemaan hurskaasti Jumalaa. Samoin Josefus kertoo Herodeksen äkkipikaistuksissaan vanginneen ja tapattaneen Johanneksen.

Evankelistat puolestaan tietävät kertoa kuolemaan johtaneista syistä Josefusta enemmän. Markuksen mukaan kyse oli niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin veljen vaimon naimisesta, teosta, jonka kaikki tiesivät vääräksi, Herodes itsekin. Sitten yksi asia johti toiseen ja lopulta kuninkaan syntymäpäiväjuhlat huipentuivat oikeamielisen päähän vadilla. Pikkumaista mutta totta, pahan banaaliutta.

Mutta valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa. Vielä kahden tuhannen vuoden jälkeenkin me tunnemme tarinan ja tiedämme totuuden. Johanneksen oikeamielisyys loistaa läpi kuoleman pimeyden. Ei ole ihme, että kuullessaan Jeesuksesta Herodes pelkäsi Johanneksen heränneen kuolleista, vaikka kyse oli pikemminkin päinvastaisesti: todellisen valon ilmestymisestä, jonka kirkkaudesta Johannes todisti: ”Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.” (Joh. 1:15)

Mika K T Pajunen
Kirjoittaja on Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja sekä luterilaisen ja anglikaanisen kirkon pappi

 

 

Juhannuspäivä,

Johannes Kastajan päivä

Johannes Kastajalle omistetuista juhlista säilyi meillä uskonpuhdistuksen jälkeen erillisenä pyhäpäivänä vain hänen syntymäpäivänsä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Juhlan raamatullinen lähtökohta on Luuk. 1: 26, 36. Pelastushistoriallisesti juhannus viittaa seuraavaan jouluun. Nykyisin juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina.

Saamansa nimen (Johannes = Jumala on armollinen) mukaisesti Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista.

Ps. 92: 2-6
Hyvä on kiittää Herraa,
laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein.
  Hyvä on aamulla kertoa armostasi ja illalla uskollisuudestasi
  harpun ja lyyran sävelin, kymmenen kielen helkkyessä.
Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi,
minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
  Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra,
  kuinka syvät sinun ajatuksesi!

Jes. 51: 3-6

Yhä Herra lohduttaa Siionia
ja armahtaa sen rauniomaita.
Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksi
ja aron kuin Herran paratiisiksi.
Siellä on oleva ilo ja riemu,
siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu.
Kuuntele minua, kansani,
kansakunnat, tarkatkaa sanojani,
sillä laki on minusta lähtöisin,
minä säädän oikeuteni kansojen valoksi.
Minun vanhurskauteni on lähellä,
minä tuon pelastuksen
ja luja käteni jakaa kansoille oikeutta.
Kaukaiset rannat ikävöivät minua,
minun vahvaa kättäni ne odottavat.
Kohottakaa katseenne taivasta kohden,
katselkaa alhaalla leviävää maata!
Taivas hajoaa kuin savu
ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate,
sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset.
Mutta minun pelastukseni pysyy iäti
eikä minun vanhurskauteni murene.

Ap. t. 14: 15-17

”Me julistamme teille hyvää sanomaa ja kehotamme teitä luopumaan näistä tyhjänpäiväisistä jumalista ja kääntymään elävän Jumalan puoleen, hänen, joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on. Menneiden sukupolvien aikana hän on sallinut kaikkien kansojen kulkea omia teitään, mutta silti hän ei ole jättänyt antamatta todistusta itsestään. Hän on tehnyt teille hyvää, hän on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, hän on ravinnut teidät ja täyttänyt teidät ilolla.”

Luuk. 1: 57-66

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
    

Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.

Mark. 6: 14-29

Kuningas Herodeskin kuuli Jeesuksesta, sillä hänen nimensä tunnettiin jo laajalti. Ihmiset sanoivat: ”Johannes Kastaja on herännyt kuolleista, siksi hänessä vaikuttavat nuo voimat.” Toiset sanoivat, että hän oli Elia, toiset, että hän oli profeetta, sellainen kuin profeetat olivat olleet. Kun Herodes kuuli Jeesuksesta, hän sanoi: ”Johannes, se mies, jonka minä mestautin, on herännyt kuolleista.”
    

Herodes oli näet pidättänyt Johanneksen, pannut hänet kahleisiin ja teljennyt vankilaan. Tämän hän oli tehnyt veljensä Filippoksen vaimon Herodiaan tähden. Hän oli nainut Herodiaan, mutta Johannes oli sanonut hänelle: ”Sinun ei ole lupa elää veljesi vaimon kanssa.” Herodias ei sietänyt Johannesta ja olisi halunnut tappaa hänet, mutta ei voinut, koska Herodes pelkäsi Johannesta. Herodes tiesi hänet hurskaaksi ja pyhäksi mieheksi ja suojeli häntä. Hän kuunteli Johannesta mielellään, vaikka tämän puheet usein jäivätkin vaivaamaan häntä.

Sopiva tilaisuus Herodiaalle tarjoutui, kun Herodes syntymäpäivänään järjesti pidot hoviherroilleen ja sotaväen päälliköille sekä Galilean johtomiehille. Herodiaan tytär tuli silloin sisään ja tanssi, ja Herodes ja hänen pöytävieraansa olivat ihastuksissaan. Kuningas sanoi tytölle: ”Pyydä minulta mitä vain tahdot, niin minä annan sen sinulle.” Ja hän lupasi ja vannoi: ”Mitä ikinä minulta pyydät, sen minä sinulle annan, vaikka puolet valtakuntaani.” Tyttö meni ulos ja kysyi äidiltään: ”Mitä minä pyytäisin?” Äiti vastasi: ”Pyydä Johannes Kastajan päätä.” Tyttö kiiruhti heti takaisin kuninkaan luo ja sanoi: ”Tahdon, että annat minulle nyt heti vadilla Johannes Kastajan pään.”
    

Kuningas tuli pahoille mielin, mutta koska hän oli vieraittensa kuullen vannonut valan, hän ei voinut vastata kieltävästi. Hän antoi heti pyövelille käskyn, että tämän oli tuotava Johanneksen pää. Pyöveli meni vankilaan ja mestasi siellä Johanneksen. Sitten hän toi pään vadilla ja antoi sen tytölle, ja tyttö antoi pään äidilleen.
    

Kun Johanneksen opetuslapset kuulivat tästä, he tulivat hakemaan ruumiin ja veivät sen hautaan.

 

Luuk. 1: 67-79

Sakarias, lapsen isä, täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui profeetallisin sanoin:
     

 – Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala!
      Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen
      ja valmistanut sille lunastuksen.
      

Väkevän pelastajan hän on nostanut meille
      palvelijansa Daavidin suvusta,
      niin kuin hän ikiajoista asti on luvannut
      pyhien profeettojensa suulla.
 

Hän on pelastanut meidät vihollistemme vallasta,
      kaikkien vihamiestemme käsistä.
    

  Hän on nyt osoittanut laupeutensa,
      uskollisuutensa isiämme kohtaan.
      Hän on pitänyt mielessään pyhän liittonsa,
      valan, jonka hän isällemme Abrahamille vannoi.
      

Näin me saamme pelotta palvella häntä
      vihollisistamme vapaina,
      pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään
      kaikkina elämämme päivinä.
    

Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.
      Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.
      Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen,
      syntien anteeksiantamisen.
      

Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä:
      Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.
      Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville,
      se ohjaa jalkamme rauhan tielle.

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko